perjantai 9. elokuuta 2013

Syvässä päässä

Kauan odotettu vieras saapui viimein meille, vain neljä päivää luvatusta aikataulusta myöhässä. Vieras, joka ei tuntunut kuitenkaan yhtään vieraalta, ja joka tulee pikkuhiljaa tutummaksi, eikä ole pitkään aikaan lähdössä meiltä minnekään. Kolmannen lapsen odotus oli ihan yhtä liikuttavaa ja jännittävää ja hienoa kuin edellistenkin. Yhdeksän kuukautta meni nopeasti, taas kerran. 

Kesän toinenkin seikkailu liittyy vedessä oleiluun. Isommat lapset pääsivät uimakouluun ja minä saattajaksi. Aika pian tajusin, että nämä riiviöt rikkovat perheen traditiot perusteellisesti: heistä tulee aivan mahtavia uimareita. Tämä oli selvää jo kolmen kerran jälkeen. Kun kerran uima-altaassa oltiin, tulin kokeilleeksi lasten esittelemiä temppuja ja kas – minäkin opin sukeltamaan. Yhtäkkiä pinnanalainen maailma avautui aivan uudella tavalla vuosikymmenien räpiköinnin jälkeen. 

Minä puhuin kalojen kieltä. Muljahtelin veden alla kuin Michael Phelps, kuin sukellusvene, kuin paholaisrausku. Eikä siinä ollut mitään vaikeaa, kukaan ei vain ollut kertonut miten. Enkä ollut ymmärtänyt vaatia tätä tietoa. 

Lapsena uimahallissa ei juuri käyty, ei ainakaan vanhempien kanssa. Uimakoulua ei tarvittu, kun mökillä jokainen oppi uimaan. Esimerkkiä ja innostajaa lajiin ei ollut, joten se, että pysyi pinnalla oli kaikkien mielestä ihan jees. Innostusta uimiseen ei myöskään voinut mistään syttyä. Inhosin koulussa uimahalleja myös siksi, että palelin. Mutta nyt se on takanapäin. Olen löytänyt vedestä kokonaan uuden elementin, ja vain siksi, että lapsille opetettiin myyräuintia. Kiitos uimakoulun opettajat. Joskus tieto siirtyy sukupolvelta toiselle, toiseenkin suuntaan. 

Opittavaa ja ihmeteltävää on ollut myös uimahallien säännöissä, jotka tuntuvat vaihtelevan uimahallien välillä täysin epärationaalisesti. Missään tapauksessa mikään mikä kylpylöissä on normaalia ja hauskaa, ei ole uimahallissa sallittua. Jokainen kylpylöissä lomaillut joutuu selittämään ihmetteleville lapsille, miksei uimahallissa saa tehdä sitä eikä tätä, vaikka kylpylässä sai. Kukaan meistä ei ymmärrä miksi. Mitä vikaa niissä uimashortseissa nyt taas olikaan? 

Myös vauvanodotus opetti uutta. Mahan asukas, tai minun geenini hänessä, laittoivat äidin syömään kaikkea mistä minä pidän. Romanttisesti nautimme täysin identtisestä mausta muutaman kuukauden ajan, kun pahoinvointi lopulta hellitti. Ahmimme hyvällä halulla litroittain jäätelöä, minttuteetä, kuivattuja hedelmiä, puuroa, tonnikalaa ja jopa katkarapuja. Niitä vauva halusi. Opin myös, että äitiysvaatteet ovat äärettömän hyvin suunniteltuja ja käytännöllisiä. Miksei samanlaista mallistoa myydä mahakkaille miehille? Vaikka en olekaan niin mahakas, tässä on ilmeinen markkinarako.