tiistai 18. kesäkuuta 2013

Rakkaat naapurit

Ruotsalainen serkkuni vieraili kesämökillämme vuosia sitten. Sosiaalisena ja uteliaana nuorena miehenä hän käveli rantaan ja asteli tietä pitkin naapurin pihaan saakka. Hämmentyneenä serkku kertoi palattuaan, miten naapurin rouva oli huitoen ajanut hänet pois pihasta. Suomalaiseen mökkikulttuuriinhan kuuluu olennaisena piirteenä primitiivinen reviiriajattelu, johon en ole koskaan oikein päässyt sisälle. Serkkuni oli ehkä onnekas, ettei häntä ammuttu hänen kokeillessaan uskaliaasti suomalaisen suvaitsevaisuuden äärimmäisiä rajoja. 

En ole itsekään viidentoista vuoden aikana tutustunut kyseisiin mökkinaapureihin. Isä on - valitettavasti - riitojen merkeissä. Olen nähnyt naapuriperheen kerran sinä ensimmäisenä kesänä kun olimme ostaneet talon. Sehän on siis maalaistalo, ei mikään mökki, isäni korjaisi. Naapurit ajoivat autolla pihamme poikki ja tuijottivat, kukaan heistä ei tervehtinyt. Sitten he tekivät oman tiensä ja me rakensimme tonttien rajalle korkean aidan patinoituneista heinäseipäistä. Ei ole enää vaaraa, että tutustuisimme. 

Miksi me olemme vihollisia, sitä en kuitenkaan ole ymmärtänyt. 

Pohdimme isän kanssa saunan lauteilla sitä, miksi mökillä eristäydytään eikä mennä tervehtimään vaikkapa vastarannan naapureita. Ei vain ole tapana. Kaikki pysyvät omissa oloissaan. Olen liiallisesta kaukomatkailusta ja globalisaatiosta johtuen vieraantunut mökkielämästä, mutta viehättynyt sen sijaan uusista rivitalonaapureistamme. Pihatalkoiden jälkeen päädyimme jatkamaan iltaa yhden naapurin terassille ja perustimme yön tunteina taloyhtiön kuoron. Ensimmäiset onnistuneet harjoituksetkin on jo pidetty. Löytyi niin sanotusti yhteinen sävel, tai ainakin sinnepäin. 

Lähinaapureiden lisäksi on sitten yhteisiä maarajanaapureita. Sekään ei ole ollut ongelmatonta. Vaikka yli 50 vuotta on eletty rauhallisesti vierekkäisillä tonteilla, naapureihin ei osata Suomessa suhtautua normaalisti. Heitä joko pelätään, kadehditaan tai vähätellään. Vanhat kaunat kaivetaan historian kurkkupurkeista aina tilaisuuden tullen esiin. Suoraan ei sovi koskaan myöntää, että naapureilta voisi oppia jotakin tai varsinkaan, että he olisivat jossakin meitä taitavampia. Venäläiset ovat liian varakkaita, eestiläiset liian fiksuja ja ruotsalaiset liian sivistyneitä. Parempi niitä on katsella vastarannalta. 

Odotan yhä, koska tulee se sukupolvi, joka näkee naapuristereotypioiden viljelemisen älyttömyyden ja menee avoimin mielin kyläilemään ja oppimaan uutta. Ihmiset eivät kuitenkaan mahdu niihin ennakkoluuloisiin muotteihin. Eivät mahdu kansat, eivätkä yleensä muutkaan ryhmät. Ei mahdu ruotsalainen serkkunikaan. Hän on brasiliassa syntynyt tanssinopettaja, joka puhuu sujuvasti sekä suomea että hepreaa - ja portugaliakin. Siis ihan tavallinen svedupetteri. 

Romaniassa suhtaudutaan naapureihin kitkattomammin. Anopin naapurina asuu yksinäinen 86-vuotias vanha rouva. Yksin asuva vanhus ei kuitenkaan ole yksinäinen, kuten Suomessa voisi käydä - hänellä on mainiot naapurit turvanaan. Apua ei tarvitse pyytää, sitä annetaan. Myös positiivinen ajattelutapa auttaa, ikä kun ei kuitenkaan tule yksin. Vanha rouva ei nimittäin koskaan valita vanhuuden vaivojaan, vaikka asuu hissittömän talon kolmannessa kerroksessa. Jos häneltä kysytään miten hän voi, vastaus on aina toiveikas: huomenna ehkä paremmin.