sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Syvällä metsässä

Olen töissä mainostoimistossa. Hakeuduin sinne suoraan koulusta, kun en muutakaan keksinyt. Otin Helsingin seudun puhelinluettelon, katsoin kohdasta mainostoimistot ja aloin soitella niihin, joiden nimi on painettu paksummilla kirjaimilla. Oletin, että ne ovat  jotenkin ehkä tärkeämpiä. Yhteen niistä pääsin heti ja nyt olen nähnyt monta muutakin. Hei vaan niille, jotka ovat joutuneet samaan noidankehään. Tästä tuli ammatti, vaikka sen piti olla vain väliaikaista huvittelua – matkalla johonkin muuhun.

Nykyisellä toimistolla menee huonosti. Mikäli vielä yhtään huonommin menee, se tulee myös julkiseksi ja asiakkaatkin saavat tietää. Henkilökunta on puolittunut vuodessa ja jännitämme joka kuukausi saadaanko jäljelläoleville maksettua liksat. Sukulaiset luulevat, että mainostoimistoissa on umpihauskaa ja kieritään rahoissa. Voin vakuuttaa ettei ole. Syykin on selvä, miten tähän on tultu. Jos toimiston johto ei tiedä, mitä henkilökunta osaa ja mitä heidän pitäisi osata pystyäkseen tekemään työnsä hyvin, ei ole menestymisen edellytyksiä. Ja tuurilla kukaan ei voita kovin montaa kertaa.

Näin käy, kun johtoon jää pelkkiä kauppamiehiä ja konsulentteja, jotka eivät ymmärrä millään tasolla tuotetta, jota asiakkaat meiltä hakevat – luovaa suunnittelua.

Lopputulos on kaaos, jossa jokainen uskottelee jollekin toiselle osaavansa jotain mitä ei osaa. Osaamista tai osaamattomuutta johto ei kykene arvioimaan, joten he kuuntelevat alaisiaan kuin viidakon alkuasukkaita ymmärtämättä sanaakaan. Suljettujen ovien takana puukotetaan työkavereita selkään ranteet kipeinä ja avokonttorissa esitellään maireaa hymyä. Erityisesti naiset ovat tässä oikein eteviä. Jostakin syystä meillä miehillä on jokin primitiivinen tarve keskinäiseen solidaarisuuteen, silloinkin kun menee huonosti. Naiset tappelevat kynnet verillä istumapaikoista uppoavassa laivassa.

Toimiston johto ei näe syitä liiketoiminnan epäonnistumiseen, koska he eivät ymmärtäneet parempina aikoinakaan syitä menestykseen. Heidän onnekseen firmassa oli työntekijöitä, jotka olivat sekä ahkeria että lahjakkaita. Asiantuntijaorganisaation ainoa pääoma on sen henkilöstön osaaminen. Nyt osaaminen on savustettu ulos ja vain myötämieliset ovat saaneet jäädä. Newspeakin mukaan ne, jotka osaavat vähiten ovat viisaita ja ne, jotka osasivat eniten olivat tyhmiä.

Tästä seuraa absurdeja kohtaamisia, kun asiakkaiden luona käydään keskusteluja, joita kumpikaan osapuoli ei ymmärrä. Vertauskuvallisesti näin: asiakas sanoo olevansa lähdössä matkalle ja kysyy mitä kannattaisi ottaa mukaan. Mainostoimiston edustaja lupaa notkeasti hoitaa kaiken. Toimistolla selviää, että asiakkaalta olisi voinut kysyä mihin hän aikoo matkustaa, kuinka kauan siellä on tarkoitus olla, paljonko matkaan on budjetoitu ja mitä sillä halutaan saavuttaa. Nyt asiakkaan matka on tuomittu epäonnistumaan, kun kaikki olennaiset kysymykset ovat jääneet kysymättä.

Esikoululaiset olivat retkellä keskustelleet metsän siisteydestä. Opettaja ehdotti, että tuodaan lähimetsään kyltti, jossa opastetaan olemaan roskaamatta. Mitäs mieltä olette? Kun kukaan ei vastannut, opettaja epäili, että jotakin oli jäänyt selittämättä. Tyttäreni viittasi ja kysyi: opettaja, mikä on kyltti? Kävi ilmi, että moni muukaan ei tiennyt. Rohkea kysyy. Aikuistenkin palavereissa istutaan monesti isolla joukolla, jossa kaikki eivät suinkaan tiedä mistä puhutaan. Kaiken huipuksi juuri niiden jotka ymmärtävät vähiten, pitää vielä esittää ymmärtävänsä enemmän kuin muut.