sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Unelmien banaanilaatikot



Olemme muuttamassa. Siis heti kun on tehty hiukan remonttia uuteen kotiin. Hiukan remonttia tarkoittaa sitä, että olen tehnyt pohjatöitä ja nirhinyt tapettia seinistä koko joululoman, viettänyt arki-illat rautakaupassa ja yrittänyt duunin ohessa koordinoida paikalle työkaluja, maalaria ja sähkömiestä. Tammikuun lopussa on pakko muuttaa. Onneksi muutama nurkka näyttää jo aika hyvältä. Tiedän, että talosta tulee hieno, mutta on siihen lohduttoman pitkä matka.

Nykymenolla tämä muuttuu pian rivitalon remonttiblogiksi ja sitten sisustusblogiksi. Mihinkään muuhun ei aika riitä. Nyt tiedän miksi aina sanotaan, että remontti helposti laajenee. Uusittavaa ja tuunattavaa riittää varmasti muutamaksi vuodeksi, kun ostaa vanhan talon, jossa on kolme kerrosta. Ystäväperhe osti vanhan puutalon ja on korjaillut sitä nyt viisi vuotta. Onhan se hieno, kuin sisustuslehdistä, mutta talo on syönyt kaiken ajan ja kaikki rahat. Siihen ansaan en halua.

Etsiessäni kuvia parketeista ja listoista, törmäsin sisustusblogiin, jossa perheenäiti oli saanut uuteen keittiöönsä unelmiensa hanan. Miten joku voi unelmoida hanasta? Unelmien kynnysmatto? Entä unelmien pistorasia? Meillä ei ole aikaa eikä varaa tehdä keittiössä remonttia juuri nyt. Se saa kelvata sellaisenaan. Unelmien hana olisi sellainen, joka ei tipu eikä heilu. Unelmien jääkaappi on kylmä ja siellä toimii valo. Unelmakoti on oma ja siellä saa tehdä mitä itse haluaa.

Toisella kaverilla on oma mainostoimisto. Hän aina valittaa, ettei toimistoa ole kukaan saanut sisustettua. Tauluja on lattialla ja tavaroita laatikoissa. Ontuva selitys kuuluu, että kun kaikki ovat heteromiehiä, ei kukaan osaa sisustaa. Odotan innolla löydänkö itsestäni sisustajan kun vihdoin pääsemme muuttamaan. Oma näkemykseni on, ettei taloa voi sisustaa ennen kuin siellä asuu. Sitten vasta näkee miten tila toimii. Toistaiseksi tiedän vain, että portaikon alla on loistava akustiikka soittaa kitaraa ja että talo tarvitsee ehdottomasti pianon.

Minulla (ja meillä) on lisäksi yksinkertaisen vanhanaikainen maku. Haluan valkoiset seinät, persialaisia mattoja ja ruskeita nahkatuoleja. En halua lasipöytiä, ikkunalautoja enkä Eero Aarnion muovilamppuja. Meillä juodaan teetä vanhoista paksuista laseista ja luetaan paperille painettuja kirjoja. Seinille tulee joskus mustavalkoisia valokuvia ja ikoneita. Sitä ennen iloitsemme vilpittömästi siitä, että meillä on uusi koti, jossa on enemmän tilaa ja vähemmän tavaraa. Kaksiossa se on ollut ikävä kyllä radikaalisti toisinpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti