Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2011.

Retro edellä puuhun

Kuva
Ei minulla ole erityistä syytäkään mollata Nokiaa, sitä kun tekevät jo kaikki. Tai jos nyt oikein kaivamalla syitä kaivellaan, niin firman osakkeet ovat 60 prosenttia miinuksella, joten taloudellinen motiivi tietysti on olemassa. Sitten on se kiusallinen kokemus nokialaisen käyttämisestä, kun en vuoden aikana oppinut löytämään luuristani mitään ja jos löysin, en seuraavalla kerralla muistanut mistä. Onneksi laite hajosi ja pääsi aitoon hyötykäyttöön lasten leikkeihin, missä se tuntuu toimivan mainiosti.  Nokiaa lyö myös entinen design-johtaja Adam Greenfield New York Timesissa . “Mitä hyötyä on 8 megapikselin kamerasta, jos ei löydä nappia mistä sitä käytetään?” Ongelma on helppo paikallistaa: tapa ajatella on väärä. Annoin 4-vuotiaan lapseni testata uutta iPhonea. Hän osasi välittömästi selata kuvia, katsoa videoita sekä vastata puheluun ennen kuin ehdin edes neuvoa. User experience iPadin kanssa oli samanlainen. Jotain on tehty oikein, kun laitteita osaavat käyttää myös lapset, ilma

Yksityinen uni

Kuva
Olen aina pitänyt univormuista, varsinkin poliisinunivormuista. Siksi aion ryhtyä yksityiseksi liikennepoliisiksi heti kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Jos kerran pysäköinninvalvonta on laillisesti yksityistettyä toimintaa, miksei liikkuva poliisikin voisi olla. Jo aamupäivän aikana teen omalla kotikadulla mukavan tilin kirjaamalla rekkarit ylös niistä autoista, jotka ajavat päin punaista tai kaahaavat suojatien reunassa odottavien lasten ohi töppösiä hipoen. Iltapäivän postittelen sakkolappuja. Joskus voin kirjoitella rekkareita ylös yölläkin. Kukaanhan ei kuitenkaan näe, oliko siihen suojatielle juuri tulossa joku vai ei. Parasta olisi jos voisin kaukosäätimellä vaihdella liikennevaloja oman mieleni mukaan. Koko järjestyksen valvontahan voisi olla yksityistä. Jos vartiointiliikkeelle annetaan lisenssi pitää omaa privaattia putkaa ja viedä sinne häiriköitä pamputettavaksi, sekä laskuttaa jokaista asiakasta, jää moni känniälämölö kokonaan kuulematta. Jokainen humaltunut teini kiidät

Suomalaista rulettia

Kuva
Jos ravintolasta saa aterian lisäksi ruokamyrkytyksen, voi kynnys palata samaan paikkaan olla aika korkea. Jos ruokamyrkytyksen on saanut 57 lasta , joiden perheet tekevät asiasta julkisen, luulisi, että ravintolan olisi vaikea jatkaa toimintaansa. Terveysministeriön suojeluksessa toimiva THL (jonka tehtävä on muuten väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen) jatkaa yhä, vaikka sikainfluenssarokotuksilla on ollut kaikkea muuta kuin hyviä seurauksia. Vertaus ontuu hiukan, koska narkolepsia on aika paljon vakavampi asia, mutta kuitenkin. Viranomaiset suhtautuvat siihen yhtä välinpitämättömästi kuin ruokamyrkytykseen. Ja kuka uskaltaa luottaa enää terveysviranomaisiin? Susanne Päivärinta kysyi A-Talkissa paljon hyviä kysymyksiä. Ylilääkäri Terhi Kilven vastauksista ja ruumiinkielestä voi tehdä jokainen omat johtopäätöksensä. Henkilökohtaisesti en edelleenkään ymmärrä miten sama henkilö voi julkisesti edustaa sekä lääkeyhtiötä että valtiota ja samaan aikaan koko kansan terveyde