Piikit ylöspäin

En aio kirjoittaa Halla-Ahosta, hän ei ansaitse sitä huomionosoitusta. Enkä aio myöskään sanoa, että kukaan olisi hanurista, koska se sotii vastoin käsitystäni yleisestä moraalista, toisten ihmisarvon kunnioittamisesta ja oikeiksi kokemistani käyttäytymismalleista. Vaikka se olisi niin helppoa. Tietysti yksityishenkilönä ja anonyymisti voisin ilmoittaa minkä tahansa puolueen tai ryhmän olevan hanurista, ihan ilman empatiaa tai tilannetajua, eikä siitä seuraisi sen enempää. Jos taas olisin julkisessa luottamustehtävässä ja vastuullisessa asemassa, en ymmärtääkseni voisi tehdä niin ilman seuraamuksia.

Yksittäiset huonosti käyttäytyvät kansanedustajat eivät koe olevansa puolueelleen vastuussa siitä mitä sanovat. Puolue ei myöskään koe olevansa vastuussa siitä mitä sen jäsenet tekevät. Sama puolue on juuri ilmoittanut englanninkieliseksi nimekseen The Finns – eli suomalaiset. Se on tietysti propagandaa ja populistista politiikkaa, mutta viesti on, että yhteiskunnallinen häirikköjoukkio, joka ei tiedä keskuudessaan, mitä edustaa, edustaakin nyt meitä kaikkia. Enemmistölle meitä suomalaisia tämä tarkoittaa ainakin sitä, että emme voi enää ulkomailla kertoa olevamme suomalaisia – voimme vain sanoa olevamme Suomesta. Muuten saatamme leimautua nationalistisen puolueen kannattajiksi.

Itse asiassa se on hieno asia. Se on yksi askel kohti kansallisvaltioideologian murenemista. Mitään kansaahan ei ole, kansa on keksitty. Ihminen on laumaeläin, joka hakee suojaa laumaan kuulumisen ajatuksesta ja puolustaa laumansa reviiriksi kokemaansa aluetta ulkopuolisilta tunkeilijoilta. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän meitä ärsyttää kaikki mikä muuttuu. Ai perhana, jos joku tulisi minun kotiini siirtelemään tavaroita. Kotiin, jossa kaikki on niin kuin kuuluu olla. Muodostaaksemme kansallislauman, meidän pitää uskoa, että on olemassa sellainen samalla tavalla, joka yhdistää meitä toisiimme. Mutta kun ei sitä ole. Jokaisen kotona on vähän erilaista. Ja minulla on biologinen tarve suuttua siitä, että joku loukkaa monikulttuurista laumaani.

Töissä syntyi keskustelu siitä, mitä suomalaiset pelkäävät. “Minäpä kerron”, sanoi kollega. “Suomalaiset pelkäävät sitä, että jos Jussille lainaa viisikymppiä, uskotaan, että Jussi maksaa takaisin, onhan hän rehellinen suomalainen. Jos ei maksa, se johtuu siitä, että Jussi nyt on sellainen, mutta jos Ahmedille lainaa saman rahan, oletetaan, että Ahmed katoaa saman tien. Se taas johtuu siitä, että Ahmed on ulkomaalainen.” Ymmärrän kyllä ajattelutavan ja tunnistan vaaran antaa ennakkoluuloille periksi, mutta elän erilaisessa maailmassa. Minulle Ahmed on parturini, jonka kanssa voin jutella mistä tahansa. Jussia taas en oikein tunne. Hän on niin hiljainen.

Arjen kompromissien vertauskuvaksi sopii astianpesukone. Melkein jokaisen kotona on sellainen ja silti me pystymme täyttämään sitä eri tavoilla. Se se vasta ärsyttää. Eikö voitaisi määrätä, että kaikki täyttävät astianpesukoneen samalla tavalla? Se säästäisi monta sekuntia joka päivä, mutta tietysti yhtenäisyyden varjopuolena olisi se, että osaa ihmisistä kiukuttaisi toisten määräyksiin taipuminen. Myöskin valvominen olisi ongelmallista. Ei mistään voi tietää peseekö bussissa vieressä istuva kaveri haarukkansa piikit vastuuttomasti alaspäin vai oikeaoppisesti ylöspäin.

Kuinka kauan verovaroilla oikein hyysätään joukkoa suvaitsemattomia ölähtelijöitä, jotka haluaisivat sanella muille miten perin heidän kuuluu haarukkansa asetella? Onneksi positiivisia merkkejä on ollut ilmassa, kuten kasvava kritiikki vasemmalta ja arabimaiden kevät. Ennustin jo vuosi sitten, että Gaddafin päivät ovat luetut, vaikka voittokerroin ei ehkä ollutkaan huikea. Nyt ennuste näyttäisi kuitenkin toteutuvan. Tästä innostuneena ennustan, että Halla-Ahonkin lähtölaskenta on alkanut. Enemmistö luultavasti kaipaa hänen näkemyksiään ihmisarvosta yhtä vähän kuin libyalaiset ylimielistä diktaattoriaan.

Kukaanhan ei tiedä missä Muammar-setä nyt on. Hän voi olla missä tahansa. Kävin eilen Tikkurilan Lidlissä ostoksilla ja luulen nähneeni hänet siellä. Hienotunteisesti en jäänyt tuijottamaan hiukan erikoista hahmoa, joka kuljeskeli hermostuneen oloisena edestakaisin keksihyllyn edessä, mutta kovasti hän muistutti tummissa laseissaan erästä vasta vallasta syöstyä diktaattoria. Eikä hän olisi ainoa kotimaansa vainoa paennut, joka on löytänyt turvallisen kodin vantaalaisesta lähiöstä. Voin olla väärässäkin, mutta jos olen oikeassa, menetin juuri 1,2 miljoonan euron löytöpalkkion.

Kommentit

  1. Jotenkin surullista, että kollegasi avasi suomalaisten 'pelon' rahan lainaamisella. Ikäänkuin siinä mitattaisiin ihmisarvo, maksaako tärkeät eurot takaisin vai ei. Että Jussi olisi rehellinen ja Ahmed ei. Toisaalta Jussi voi olla vähän töykeä, kovasti viinaan menevä ja kännissä väkivaltainen. Siinä ei kai ole mitään pelottavaa tai väärää. Ketään ei kiinnosta suomalaisten itsemurhat tai perhesurmat. Mitä jäi kouluampumisista meille? Kansanliikkeitä? Resursseja mielenterveyspalveluihin? Kansallista yhdentymistä? No, tuli jotain potain poliitikkojen hyminää. Itselle tuli melkein tuli Kekkosta ikävä.

    Lainaaminen ja raha. Olen ihan kurkkuani myöten täynnä tätä 'suomalaisten rahoja ei saa lapioida Kreikkaan' -juttua. Vuosi on jo jauhettu eikä loppua näy. Tämäkö se nyt on meidän suomalaisten suurin ongelma? Ettei 'meidän' rahoja vaan anneta etelän huijareille saati maahanmuuttajille? Kahdessakymmenessä vuodettu on unohdettu se, miten Suomi kerjäsi lainaa ja sitä jostakin sitten saikin, vaikkei kai kukaan uskonut että tämä pieni ja mitätön maa siitä suosta nousisi.

    Suomi ja koko Eurooppakin tuntuu olevan jossain aggression ja negatiivisuuden kierteessä. Toivottavasti kuitenkin aallonpohja on vihdoin koettu ja Halla-Ahonkin lähtölaskenta on alkanut, niin kuin yllä ennustat.

    PS. Enon perään soitettaessa olisi heti pitänyt sopia uudesta tapaamisesta!

    VastaaPoista
  2. Olet ihan oikeassa. Juuri siksi on mielenkiintoista seurata mitä Norjassa tapahtuu, koska ainakin hetkeksi kansallinen tragedia yhdisti maan. Suomessa niin ei käynyt, eikä myöskään mitään johtopäätöksiä osattu tehdä. Se on ihan yhtä suuri tragedia. Onko siis niin, että suomalaisista on tullut taloudellisen hyvinvoinnin myötätuulessa itsekkäitä, ahneita ja välinpitämättömiä. Niin kylmiä, ettei edes massamurha herätä reagoimaan mitenkään. Se varmaankin kostautuu vielä.

    Ja lopussakin olet oikeassa, tajusin sen itsekin, liian myöhään. Mutta elämä on suurta aaltoliikettä. Tulee huonoja ja sitten hyviä aikoja.

    VastaaPoista
  3. Meihin suomalaisiin mahtuu järkyttävä määrä ihmisiä, jotka eivät välitä, ja toisaalta niitä, jotka eivät uskalla puuttua. Kummallinen yhdistelmä kovuutta ja pelkuruutta.

    Suomessa yksin pitää pärjätä ja vika on aina itsessä tai uhrissa. Hoidat vaan omat hommas. Ainahan ne lapset nahistelee, ei pidä olla niin herkkänahkainen ja valittaa, että kiusataan! On se akka sellainen nalkuttaja, että sietikin saada turpaansa!

    Myötätunnosta ja välittämisestä meillä suomalaisilla olisi paljon oppimista vaikka juuri kreikkalaisilta. Perhe, puhuminen, kanssakäyminen ja kosketus ovat Kreikassa elämän tärkeimpiä asioita, hyvän ruoan lisäksi. Kaikkia reippaasti nuorempiaan voi kutsua 'to pedi mou' (lapseni), oltiin sitten tuttuja tai ei! Siitä tulee aina niin lämmin fiilis. Kreikassa kohtaavat aina ihmiset, ei asiat, asiakkaat tai bisnekset. Siksi kai tarjolijatkin voivat juosta lasten kanssa pöytien välissä :)

    VastaaPoista
  4. Tuohan on hieno idea. Sen sijaan, että Kreikalta saadaan konkurssikypsien pankkien hyödyttömiä osakkeita, voisimme pyytää nöyrästi henkistä pääomaa. Lastentarhanopettajia. Luostarillisen munkkeja. Tai edes terveellistä kreikkalaista ruokaa alehintaan. Mutta eihän materiaalisessa maailmassa niin voi ajatella, vaan himoitaan rahaa.

    Vakuusseikkailu itsessään, joka on vain leikkiä politiikan kulisseissa, on varmaankin tullut Suomelle jo kalliimmaksi kuin niistä saatava rahallinen hyöty. Mutta kysehän onkin periaatteesta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Selkä vääränä

Olen lukenut toimitusehdot

Käyttäkää terveinä!