Maaltamuutto-ongelma

Jos maahanmuuttokeskustelua ei käytäisi, se pitäisi varmasti keksiä. Muuten jouduttaisiin puhumaan paljon tärkeämmistä ja vaikeammista asioista, kuten budjettivajeesta. Vietän suuren osan vapaa-ajastani muiden kuin suomalaisten kanssa. En ole kokenut uhatuksi elämäntapaani tai suomalaista kulttuuria, mitä se sitten ikinä onkaan. Enkä ole havainnut maahanmuuttajien aiheuttavan niitä ongelmia, joista heitä syytellään. Perussuomalaisten kanssa samassa veneessä eduskuntaan soutaneet maahanmuuttokriittiset, joita ei ole sopivaa nimittää rasisteiksi, kokevat asian toisin. Samoin heitä äänestäneet kymmenet tuhannet suomalaiset. Ymmärrän kyllä eron humanitäärisen ja työperäisen maahanmuuton välillä. En silti näe syytä jaotella ihmisiä hyviin ja pahoihin - sekin olisi saivartelua tai mielivaltaa. Me painimme kaikki samojen arkipäivän ongelmien kanssa ja osat voivat vaihtua koska tahansa. En ole huomannut yhdenkään minareetin varjostavan pihaani, enkä pidä sopivana, että ketään nimitellään neekeriukoiksi. Teuvo Hakkarainen ja varmaan häntä äänestäneet viitasaarelaiset elävät eri maailmassa. Maa on jaettu kahtia, enkä tiedä keitä siellä toisella puolella edes on. He vaikuttavat kummalliselta porukalta. Onko eduskunnassa montakin hakkaraista, jotka eivät ole vielä ehtineet laukoa mitä sylki suuhun tuo? Siltä varalta, ettei aihe pääsisi uusilta kansanedustajilta unohtumaan eduskuntatalon hissejä ihmetellessä, myös valtakunnan päälehti osallistuu innokkaasti keskusteluun jakamalla tilastojen perusteella myös pääkaupunkiseudun lähiöt hyviin ja pahoihin. Minulle ainakin jäi epäselväksi kenen näkökulmasta on ongelmallista, että Suvelan alueella asuu paljon ulkomaalaistaustaisia. Ja se, ketä niin kovasti häiritsee, että kaikki eivät puhu kotikielenään suomea. En onnistu ponnistellenkaan näkemään ahdistavana sitä, että Suvelan leikkikentillä on vieraskielisiä lapsia, enkä näe sitä merkkinä asuinalueen slummiutumisesta, vaan siitä, että väestöpohja kansainvälistyy. Mutta näin mielikuvia ohjaillaan. Emme me muuten selviytyisi niistä todellisista ongelmista, jotka joka tapauksessa on ratkaistava. Tarvitsemme maahanmuuttajien ja luultavasti myös Brysselin apua jos haluamme selviytyä kestävyysvajeesta, valtion velasta ja nuorisotyöttömyydestä. Pulkassa, jota meidän sukupolvemme pitäisi seuraavat vuosikymmenet kiskoa hiekoitetulla pyörätiellä eteenpäin, ei istu Hakkaraisen pelkäämiä neekeriukkoja vaan ihan meidän omat vanhuksemme ja heidän suuri ja mahtava ikäluokkansa, jotka pitävät ansaittuna oikeutenaan vihdoin lepuuttaa tekoniveliään rakennettuaan tämän hyvinvointiyhteiskunnan meille perinnöksi. Ilman maahanmuuttajien apua emme taida päästä enää mäkeä ylös. Vaaleissa hävinneet Mari Kiviniemi, Osku Pajamäki ja Anni Sinnemäki ovat kaikki olleet syystä katkeria tappioistaan. He yrittivät jokainen herättää keskustelua hyvistä aiheista, Kiviniemi taloudesta, Pajamäki ahneudesta ja Sinnemäki suvaitsevaisuudesta, mutta se ei herännyt. Tunnen sympatiaa heitä kaikkia kohtaan. Olisi ollut sopiva aika rakentaa tätä yhteiskuntaa avoimemmaksi ja tasapuolisemmaksi, ennen kuin fiksut ja koulutetut alkavat oikeasti muuttaa muualle, mutta kehitys meni toiseen suuntaan. Iso joukko ihmisiä on äänestänyt vanhoillisuuden ja sulkeutuneisuuden puolesta, eikä juuri muusta puhuta. Siksi nyt ei saa antaa asioiden olla ja hiljaisesti hyväksyä tyhmyyttä joukossamme, eikä sitä saa anteeksi selittämällä olevansa maalainen. Loukkaahan se nyt syystä maalaisiakin. Jos Teuvo Hakkaraista ei olisi, iltapäivälehtien olisi pitänyt keksiä hänet. En ole vieläkään tosin ihan varma, etteikö hän sittenkin olisi jonkun maakuntateatterin näyttelijän luoma sketsihahmo. Otsikoita ei tule puuttumaan keltaiselta lehdistöltä. Mutta olen kiitollinen Hakkaraiselle. Solmioineen ja möläytyksineen hän muistuttaa meitä juuri nyt tehokkaasti siitä, miksi enemmistön äänen pitää kuulua – ei vain sen joka hölöttää eniten.

Kommentit

  1. Ulkomaalaistaustaiset "slummin" asukkaat ovat myos usein niita joille suomalaiset eivat ole tarjonneet integraatiotukea. Miksi he opettelisivat edes suomea jos Hakkaraiset & co vaan jakavat paskaa niskaan.

    Hakkarainen on erittain mediaseksikas kohde, jolla on kuitenkin hyvin huonosti perusteltavaa sanottavaa, sellaista milla on myos aika heikko pohja.

    VastaaPoista
  2. Ei kyllä kaikki maahanmuuttajatkaan mitään enkeleitä ole, sen paremmin kuin suomalaisetkaan. On vähän pään pensaan laittamista väittää, että suomalaiset estäisivät integroitumasta kaikkia maahanmuuttajia. Ei siinä ongelmia ole kaikilla maahanmuuttajilla ollut, esim. vietnamilaiset tai chileläiset sulahtivat suomalaiseen elämään kuin kala veteen. Kyse on myös omasta halusta. On se vähän itsestäänkin kiinni. Hakkarainen on juntti omassa luokassaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Selkä vääränä

Olen lukenut toimitusehdot

Käyttäkää terveinä!