perjantai 8. huhtikuuta 2011

Made in kotimaa

Bussin kyljestä tökkäsi silmään Lujakoti-mainos, jossa sanottiin, että on onni asua lujakodissa. Lauseen alle oli lyöty paksulla kettingillä massiivinen avainlippu kiinni firman logoon. Vetoaako juuri Suomen lippu talonostajiin ja luoko se mielikuvan turvallisesta valinnasta, kuten kaiketi on tarkoitus? Avainlippu kertoo, että tuote tai palvelu on suomalainen, sanoo virallinen sivusto. Tarkoitus on varmaan ollut hyvä, mutta en ole enää vakuuttunut siitä, luetaanko viesti edelleen samalla tavalla kuin alunperin oli ajateltu.

Mainonta on siinä mielessä rehellistä, ettei kukaan tee mitään turhaan. Markkinoinnissa pyritään aina tuloksiin ja tiedossa on useimmiten tarkka kohderyhmä, jolle viestiä suunnitellaan. Jos talonostajat kiihottuvat sinivalkoisesta lipusta, kampanja on onnistunut. Silti maan lipun näkeminen joka toisessa mainoksessa, tuntuu äärimmäisen oudolta. Lipun viesti on joskus saattanut olla kaikille itsestään selvä, mutta ajat ja ajattelutapa ovat muuttuneet. Minulle lipusta tulee ihan muita mielleyhtymiä kuin suomalaisen työn tukeminen.

Siniristilippu luo mielikuvan patrioottisesta tuotteesta ja isänmaallisesta maasta, joka on paitsi fanaattisesti jonkun puolesta, ehkä myös jotakin muuta vastaan. Lippu tuo mieleen sota-ajan lisäksi urheilutapahtumien kannattajien humalaisen uhon ja skinheadien pilottitakkien hihat, joihin nämä luomakunnan toivot keksivät ommella isänmaan symbolin. Minulle siitä on valitettavasti tullut paitsi kansakunnan kärsimysten, myös tyhmyyden ja ahdasmielisyyden vertauskuva, eikä se leima lähde pesussa. Siksi suhtaudun vaistomaisen varautuneesti kaikkiin mainostajiin, jotka työntävät reklaameihinsa ison avainlipun.

Entä jos lippu viestittääkin esimerkiksi täällä asuville ulkomaalaisille, että tuote on tarkoitettu vain suomalaisille? Jos niin käy, mainostaja tulee rajanneeksi asiakaskunnastaan pois joukon ostokykyisiä kuluttajia. Ulkomaalaisten määrä on vain parin prosentin luokkaa, mutta sekin on myynnistä pois. En mitenkään väitä, että kaikki silti ajattelisivat näin. Tunnen Suomessa asuvia ulkomaalaisia, jotka ovat hyvinkin isänmaallisia – he rakastavat Suomea enemmän kuin me itse osaisimme. Lippu voi olla heille positiivinen asia. Joka tapauksessa sen käyttäminen markkinoinnissa on tietoinen valinta, joka sisältää myös väärinymmärtämisen riskin.

Vanhempi sukupolvi uskoo vilpittömästi kotimaisuuden olevan laadun tae, koska heille on sitkeästi niin väitetty vuosikymmenestä toiseen. Ehkä joskus todellakin oli niin. Ainakin muutama vuosikymmen sitten tavaravalikoima oli pieni, joten paras tuote saattoi hyvin olla kotimainen. Se oli luultavasti myös ainoa vaihtoehto. Enää kotimaa ei ole aikoihin taannut laadun suhteen tuon taivaallista. Ei Made in Chinakaan tarkoita enää sekundaa. Jos kotimaisen tomaatin tai kenkäparin ostaminen kuitenkin tekee vanhempieni maailmasta turvallisemman, suotakoon se heille.

Yksi asia suomalaisuudessa on kaikesta huolimatta luotettavaa, ja se on ylihintaisuus. Minä en tunne syyllisyyttä ostaessani ulkomaalaista, sen sijaan tunnen tekeväni harkitun valinnan. Jos tulen huijatuksi eli ostan tavaraa, jonka hinta-laatusuhde ei vastaa odotuksiani, iloitsen siitä, että tulen ulkomaalaisten huijaamaksi. Pahintahan on se, että omat kusettavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti