Uraani halkeaa

Ja tuottaa lamppuun valkeaa, lauloi Martti Syrjä 80-luvulla Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuuden inspiroimassa biisissä Suomi-ilmiö. Toinen asia, mikä samalta vuosikymmeneltä jäi hyvin mieleen, on Tshernobylin onnettomuus 1986. Neuvostovoimalan pamahtaminen romutti pysyvästi uskon kahteen asiaan: ydinvoimaan turvallisena energianlähteenä ja viranomaisten kriisitiedottamisen luotettavuuteen, eikä kyse ollut vain naapurin viranomaisista. Kumpikaan ei ole palautunut, eikä Fukushiman draamakaan taida auttaa. Siitä huolimatta, että japanilaiset juoksevat savuavaa voimalaa karkuun, minkä jaloistaan pääsevät ja virallinen tiedotus kangertelee, suomalaiset uskovat ilmeisesti yhä ydinvoiman ilosanomaan. Se on varmaan sitä sisua. Ja miksi eivät uskoisi, eihän Suomessa ole koskaan sattunut yhtään ydinvoimalaonnettomuutta ja lahjomattomat poliitikot vakuuttavat, että turvallista on, ei huolta. Tässä vaiheessa keskustelua isänmaallinen suomalainen alkaisi luennoida voimalatyyppien teknisistä eroista, ilmasto-olosuhteista ja kallioperän lujuudesta niin pontevasti, että väittely hengästyttäisi. Suomi-ilmiöllä tarkoitetaan juuri kaikkivoipaa uskoa siihen, ettei meillä voi koskaan sattua mitään, mutta ennen kaikkea se tietysti parodioi termiä Kiina-ilmiö. Se taas tarkoittaa ydinreaktorin ytimen sulamista ja porautumista voimalan lattian läpi, mitä Japanissa nyt eniten pelätään. Japani-ilmiön voisi määritellä niin, että tapahtuu epätodennäköinen sarja katastrofeja, joiden yhteisvaikutus on niin dramaattinen ettei siihen olisi mitenkään voinut varautua. Lisäksi ydinonnettomuus sattuu olosuhteissa, joissa on luonnonkatastrofien vuoksi kohtuuttoman vaikea yrittää torjua sitä. On tietysti helppo väittää, että Japanissa otettiin tietoisia riskejä rakentamalla rannikolle ja maanjäristysherkälle alueelle runsaasti ydinvoimaa. Isomäkeä lukeneet tietävät, miten sama kauhuskenaario voisi tapahtua meillä. Juuri japanilaisten nimenomaan olisi luullut osaavan kehittää teknologiaa, jolla riskit minimoidaan. Ehkä se olisi pienentänyt oleellisesti sähköyhtiöiden voittoja, kun niin ei tehty. Ydinvoiman ongelma on se, että yksi onnettomuus riittää. Todennäköisyys on pieni, mutta riski kohtuuttoman suuri. Ja kaikki ne väitteet, jotka alkavat sanoilla Suomessa ei voi koskaan, voi nyt jo heittää suoraan lauhdevesialtaaseen. Maailma muuttuu. Miten turvassa me sitten oikeasti olemme? Onneksi on säteilyturvakeskus, joka auttaa. Paitsi, että 15.000 kävijää riitti jo kaatamaan STUK:n nettisivuston. Entä jos tulisi oikea kriisi ja miljoona suomalaista haluaisi tietää, onko Olkiluodossa sattunut jotain vai ei? Se siitä kriisinhallinnasta. Puhelimista ei ole iloa, jos ei ole sähköä, jolla ladata niitä tai jos verkko menee nurin. Televisio ei näy, radioita ei monella edes ole. Yleinen hätäkeskuskin on vain yhdessä paikassa, säästösyistä, joten jos sieltä katoavat sähköt ja puhelinverkko, taidamme olla lopulta aika lailla oman onnemme nojassa. Ihan niin kuin japanilaiset nyt. Ja miksi sitten ydinvoimaa rakennetaan? Tarjoussähkön himossa. Tekosyynä tosin käytetään ilmastonmuutoksen torjuntaa, vaikka kyse on bisneksestä. Tietäähän sen monesta muustakin asiasta, että halpa ei lopulta aina ole niin kovin halpaa. Ehkä meidän pitäisi keksiä jotain muuta. Asenteet Euroopassa ovat koventuneet nopeasti. Suomessa ei varmaankaan ole mitään syytä arvioida asioita uudelleen. Ja elän ja nautin entiseen tapaan. Tuijottelen ainoastaan omaan napaan. Kuulostaako tutulta?