Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2011.

Kaikkivaltias joulupukki

Kuva
“Aikuiset ei ymmärrä yhtään lasten juttuja” , kuului kolmevuotiaan tarkka huomio yhtenä päivänä. Hyvin suurella varmuudella hän on myös oikeassa. Sukupolvien välinen kuilu on jo olemassa, eikä sen ylittäminen ole helppoa. Aikuisena en ymmärrä myöskään lasten suhdetta tonttuihin ja joulupukkiin. Tämä on harmillista, koska haluaisin kovasti. Hiukan kadehdin lasten mutkatonta tapaa uskoa. Lapset kun eivät erottele asioita satujen ja reaalimaailman lokeroihin. Päästäkseni jyvälle alkeista kyselin lapsilta hiukan perusasioita. Joulupukki kulkee tietysti porolla, mutta jos ei ole lunta, porot lentävät. Lentoonlähtö tapahtuu juoksemalla lujaa. Joskus joulupukki lähettää lahjoja myös postissa, kuten Romaniasta, koska kaikki paketit eivät millään sovi samaan säkkiin. Romaniassa on tietysti myös oma joulupukki. Lisäksi joulukuun kuudentena Mos Nicolae tuo meille lahjoja kenkiin, tavallisesti karkkia ja sukkia. Lasten maailmassa ei ole mitenkään epäloogista, että sama kaveri ei käy Suomessa

Tuulipukupuistossa

Kuva
Hämmentävän moni ulkomaalainen on sanonut tulleensa Suomeen samasta syystä: suomalainen synkkyys ja hiljaisuus kiehtoi. Huomio veti hiljaiseksi ja synkäksi. Olemmeko me niin raskassieluisia ja omituisia, että sitä pitää tulla katsomaan kaukaisista maista asti? Kuva Suomesta muodostuu raskaasta musiikista, ankarasta luonnosta ja Kaurismäen elokuvista. Siinä on jotain samaa kuin erään amerikkalaisen toimittajan pakkomielteessä matkustaa Ruotsiin Ingmar Bergmanin synkän mustavalkoisen elokuvan takia. Yksi suomalaisista omituisuuksista, jota tosin ei tunneta laajemmin ulkomailla, on tapamme viettää itsenäisyyspäivää. Pieni joukko jonottaa punaisella matolla kättelemään presidenttiä ja seisoskelemaan sen jälkeen tungoksessa, kylmää ruokaa lautasella. Loput kansasta tuijottaa seremoniaa televisiosta. Onneksi tämän vuoden käsikirjoitukseen oli tullut herkullinen virhe, sen ainoa valopilkku: yksi vihaisen linnun näköinen punainen mekko. Kuva levisi nopeasti maailmalle. Nyt sekä vihaiset lin

Nauriinmetsästäjä

Kuva
Siskoni tunnisti olevansa mapittaja. Mapittajan pakkomielteenä on mapittaa kaikki paperit niille merkityihin mappeihin aikajärjestyksessä. Kriisi syntyy siitä, että mapittaminen vie liikaa aikaa, eikä mapittaja enää tiedä miksi mapittaminen on tärkeää. Siskoni soitti ja kysyi, onko koko puuha edes tarpeellista. Kyseessä on joko periytyvä tai opittu taipumus, josta on erittäin vaikea päästä irti. Mapittaja mapittaa todennäköisesti koko ikänsä, oli siinä mieltä tai ei. En osaa auttaa, koska minäkin olen mapittaja. Toinen syndrooma liittyy pizzalistan lukemiseen. En osaa päättää mitä tilaan, lukematta ensin koko listaa läpi. Jos en lue sitä, minua jää vaivaamaan listalla mahdollisesti oleva erikoisuus, jota tuskin kuitenkaan olisin tilannut. Siksi on tuskallista joutua ravintolaan, jonka à la carte -listan tavaamiseen menee puoli tuntia. Helpointa on, jos menu on päätetty etukäteen tai listalla on vain kolme vaihtoehtoa. Sama pätee kaikkeen muuhunkin. Ennen kuin osaan tehdä ostopäät

Tabusoppaa

Kuva
Kouluruoka on hyvää ja terveellistä. Näin meille on opetettu, ainoana oikeana totuutena, jota ei sovi kyseenalaistaa. Ainoa mikä enää on ihan varmaa on se, että kouluruoka on erittäin halpaa. Annos maksaa noin 70 senttiä. Valitettavasti se näkyy myös laadussa ja laadunvalvonnassa, koska viikon sisällä kouluissa on tarjoiltu riisiä kovakuoriaisilla sekä nakkikeittoa aux souris eli hiirellä höystettynä. Joensuun ruokapalvelupäällikkö Pirjo Mäkinen totesi vain, että harvoin tällaista sattuu . Juu, eihän sitä onneksi joka päivä ja se onkin helpottava kuulla. Miten usein tällaista saa tapahtua? Käsi ylös ne, jotka menisivät uudestaan syömään siihen ravintolaan, jossa on kerran tarjoiltu kuoriaisia riisin seassa? Koululaiset menevät, vaihtehtoja ei ole. Muutama vuosi sitten Joensuussa löytyi sairaalan ruoka-annoksesta kokonainen hiirenpää . Paikallinen ruokahuollon vastaava kertoi, että potilas otti pian koko asian huumorilla. Heh heh, hiirenpää. Onneksi tätä ei tapahdu usein. Kun

Kunnian ja omantunnon kautta

Kuva
Kukaan ei ole vielä julkisesti esittänyt huolestumistaan valelääkäreiden henkisestä hyvinvoinnista, vaikka muita vähemmistöjä puolustetaan äänekkäästi. Toivon toki, että hekin ovat vähemmistö. Itseoppineiden lääkäreiden lisäksi ladultakin on saatu kiinni myös yksi omatoiminen hiihtävä lääkintämies. Yhdistävä tekijä on se, että nyt joudutaan vastaamaan suuriin moraalisiin kysymyksiin. Kuten miksi. Ja entä jos tavoitteena onkin ollut oman edun sijaan isänmaan kunnia, kansakunnan sankariksi nouseminen tai vähäosaisten vanhusten hyvinvoinnista huolehtiminen? Kuka on uhri ja kuka sankari? Kyllä meillä syyllistää osataan ja katsoa toisaalle kun apua kaivattaisiin, hyljätä hiihtäjät selviytymään yksin silloin kun on kaikkein vaikeinta. Ja senhän me jo tiedämme, mihin julkinen nöyryytys ja elämänsisällön menettäminen ihmisen ajavat. Tie vie saunasta putkaan ja jos oikein huonosti käy, Kansallisteatterin lavalle. Niin kävi Mika Myllylälle . Urheilu-uran lopettaminen ei ole muutenkaan helppo

Koska matka oli pitkä niin

Kuva
Meillä ei ole enää televisiota. Ei ole ollut yli kuukauteen ja olemme yhä hengissä. Vaikkei tv:tä ole koskaan katsottukaan päivittäin, on ollut hämmästyttävää huomata ettei sitä ole kaivattu lainkaan. Tai ehkä lapset ovat. Kuulin miten he kertoivat asuntonäytöllä kiinteistönvälittäjälle, kuinka joku setä tuli ja kantoi television pois – liikuttavasti kuin olisivat muistelleet auton alle liiskaantunutta kissanpentua. Tajusin vasta jälkeenpäin, että tarina kuulosti hupaisan osuvasti ulosottomiehen vierailulta. Syy televisiosta luopumiseen ei kuitenkaan ollut raha, ideologia eikä yökatselu, vaan käytännöllisyys, koska olemme muuttamassa. Myin tv:n pois 25:llä eurolla. En todellakaan halunnut roudata uuteen kotiin pesukoneen kokoista putkitelevisiota. Samalla pääsimme kätevästi eroon tv-luvasta. Nyt ongelmana on, ettemme enää keksi yhtään syytä, miksi pitäisi hankkia uusi televisio. Elämä voi olla tylsää toki ilman tv:täkin, mutta tylsemmältä se tuntuu sitä katsellen. Tylsää oli myös

Cydonia oblonga ja 8 muuta suosikkia

Kuva
Koska Nalle Puh pitää erityisen paljon hunajasta ja koska blogeissa on tapana tehdä tunnustuksia, ajattelin kirjoittaa listan asioista, joista pidän aivan erityisesti. En kuitenkaan halua, että listasta tulee tylsä tai liian pitkä. Kuten Nalle Puh on sanonut: monia asioita kannattaa kokeilla ja tutkia, vaikka niistä ei oppisikaan yhtään mitään. 1. Bussiterminaaleista Paikoilla, joista matkat alkavat, on suuri merkitys. Joskus lähtöpiste jää mieleen paremmin kuin määränpää. Aika usein käy myös niin, että itse matka on kiinnostavampi kuin se mihin on matkalla. Pidän nuhjuisista bussiterminaaleista, koska odottaessa saa rauhassa tarkkailla ihmisiä. Ne ovat aliarvostettuja nähtävyyksiä, koska niitä ei pidetä lainkaan matkakohteina. 2. Apinoista kirjallisuudessa Aivan erityisesti olen innostunut seuraavista teoksista: Alaston apina (Desmond Morris), Nainen ja apina (Peter Hoeg) sekä Suuret apinat (Will Self). Tunnistan apinan itsessäni ja pohdin usein mistä me tulemme. Kädet ovat

Pensselisedät

Kuva
Romaniassa on yksi musiikinlaji, josta muualla maailmassa ei tiedetä paljoa. Manele on suosittua turkkilaisvaikutteista popmusiikkia – kansanomaista, yksinkertaista ja äänekästä. Kaikki kyllä tuntevat kulttuuripiireissä ylistetyt mustalaisorkesterit, kuten Mahala Rai Banda tai Taraf de Haidouks , joka on soittanut myös Johnny Deppin häissä. Manelesta sen sijaan ei juurikaan puhuta musiikkikulttuurina, koska se on tavallisen kansan juttu; sitä poppia, jota huudatetaan pikkukaupungin diskossa ja autostereoista öisellä parkkipaikalla. Manele on epäkulttuuria ja erittäin epätrendikästä ja ehkä juuri siksi aika hauska ilmiö. Manelekulttuurissa kuuluu näyttää siltä, että rahaa on kuin roskaa. Videoissa on kalliita autoja, lyhythameisia naisia sekä tyyriissä puvuissa ja kultakoruissa laulavia miehiä – jotka näyttävät hiukan mafiosoilta. Manele on Romaniassa tavallaan synonyymi kaikelle epäcoolille, jonkinlainen iskelmän ja hiphopin kitch-symbioosi. Oma suosikkini manelelaulajista on Ni

Sonera ja Gomorra

Kuva
Raamatulliset mittasuhteet saanut saga Soneran laajakaistan kanssa, josta kerroin jo aikaisemmin, jatkuu yhä. Helpsonin ohjeilla rikkoutuneen modeemin vein Soneran liikkeeseen, jossa vetelänoloinen nuori mies vaihtoi sen toiseen laitteeseen. Uutta modeemia en saanut toimimaan, joten seuraavana viikonloppuna palasin samaan paikkaan, taas laite kainalossa. Kävi ilmi, ettei minulle annettu vehje ole edes adsl -modeemi, joten se ei voi mitenkään toimia. Kerroin edellisen kaverin heittäneen vanhan modeemin roskiin, mikä herätti hämmennystä työntekijöissä. Jotenkin liikkeessä tuli sellainen olo, kuin ihmiset olisi palkannut joku nettisovellus ilman, että he ovat koskaan tavanneet ketään. Vietin silti leppoisan puolituntisen kauppakeskuksessa samalla kun yhdessä odottelimme, että tekninen tuki vastaisi puhelimeen. Ihan niin kuin olin tehnyt itse kotonakin. Lopulta linja vapautui ja asiaa selvitettiin. Luvattiin uusi modeemi postissa kahden tai kolmen päivän päästä. Sekoilua pahoiteltiin

Ketjureaktio

Kuva
Siististi pukeutunut mies kantaa wc-istuinta jäisen liukkaalla Lapinlahdenkadulla. Otetta pitää korjata monta kertaa. Välillä hän laskee pöntön maahan ja vetää syvään henkeä, sitten taas jatkaa matkaa. Vierellä kulkee tyttöystävä, joka nauraa kuplivasti ja sanoo sitten miehelle. “Mä rakastan sua, siis ihan oikeasti kyllä rakastan.” Ja nauraa taas. Tämä tapahtui joskus viime keväänä, kuljin sattumalta ohi. Silloin samaan aikaan kun lumimassat putosivat rysähtäen katoilta ja lumenpudottajat työnsivät loput alas henkensä kaupalla savupiipuista roikkuen. Mitä enemmän talousuutisia seuraa, sitä vakuuttuneempi olen, että tätä maata on syytä rakastaa, jos täällä aikoo asua. Rakastaa ihan ilman vakuuksia. Järkisyitä ei oikein ole. Talvi on pitkä ja pimeä. Ruoka kehnoa ja kallista. Rahaa ei jää käteen – sen mitä verottaja armahtaa, ottavat kaupan monopolit. Tosin juuri nyt on vaikea ennustaa missä menisi ensi vuonna yhtään tämän paremmin. Kaikki odottavat syöksyykö maailma lamaan vai ei. K

KVG:n arkistoissa

Kuva
Vietin offline -viikonloppua maaseudulla luonnon rauhassa. Tulin ajatelleeksi herroja Larry Page ja Sergey Brim . En pidä siitä, mitä he ovat tehneet minun maailmalleni. Ennen tiedon hankkiminen oli työtä, parhaimmillaan seikkailu vailla vertaa. Vähintäänkin se vei aikaa, oli metodi mikä tahansa. Enää ei tarvitse matkustaa kaukaisiin paikkoihin, ei penkoa arkistoja, ei aivastella pölyä divareissa eikä edes lukea kirjoja. Kaikki tieto löytyy googlaamalla ja jos ei löydy, se ei ole löytämisen arvoista eikä sen etsimiseen kannata käyttää aikaa. Niinhän siihen suhtaudutaan. Ilman hakukoneita, tai käytännössä ilman Googlea, meistä kaikista tulee uusavuttomia tumpeloita, jotka osaavat hädin tuskin lämmittää maksalaatikon mikrossa. Googlettomuutta vakavampaa on vain se, että nettiyhteys puuttuu kokonaan. Siksi pääsinkin nauttimaan harvinaisesta seikkailusta. Kun yhteys ei modeemin vaihtamisen jälkeenkään alkanut toimia, soitin epätoivoisena Soneralle. Pujoteltuani kolme minuuttia puheoh

Kerrostalohousut

Kuva
Se kuulostaa niin kauniilta: yhteisöllinen kerrostalo. Ei siis mikään tavallinen kerrostalo, jossa naapureita ei edes yritetä tervehtiä vaan sellainen, jossa saunotaan ja grillataan leppoisasti porukalla. Sellainen on suunnitteilla Helsingin Jätkäsaareen, jota kaupunginosanakaan ei vielä ole olemassa, joten kukaan ei tiedä minkälainen henki siellä vallitsee. Suomalaisissa kerrostaloissa asuneena, valitettavasti, suosittelisin nauttimaan yhteisöllisyyden kauniista ajatuksesta ennen kuin talon rakentaminen alkaa. Jos ensimmäisiin pihatalkoisiin asti selvitään tappeluitta, voi sitäkin pitää poikkeuksellisena yhteisöllisyyden saavutuksena. Keihäänheiton kaarien lyhentyessä uudeksi kansallislajiksi on noussut paheksunta. Suomalainen paheksuu ankarasti paitsi kaikkea erilaista, erityisesti niitä, jotka eivät noudata sääntöjä. Nautinnollisinta on käräyttää toinen suomalainen – mieluiten se oma naapuri – poliisille, työnantajalle tai yksityiselle parkkifirmalle, jos tämä eksyy yhteiseltä p

Piikit ylöspäin

Kuva
En aio kirjoittaa Halla-Ahosta , hän ei ansaitse sitä huomionosoitusta. Enkä aio myöskään sanoa, että kukaan olisi hanurista, koska se sotii vastoin käsitystäni yleisestä moraalista, toisten ihmisarvon kunnioittamisesta ja oikeiksi kokemistani käyttäytymismalleista. Vaikka se olisi niin helppoa. Tietysti yksityishenkilönä ja anonyymisti voisin ilmoittaa minkä tahansa puolueen tai ryhmän olevan hanurista , ihan ilman empatiaa tai tilannetajua, eikä siitä seuraisi sen enempää. Jos taas olisin julkisessa luottamustehtävässä ja vastuullisessa asemassa, en ymmärtääkseni voisi tehdä niin ilman seuraamuksia. Yksittäiset huonosti käyttäytyvät kansanedustajat eivät koe olevansa puolueelleen vastuussa siitä mitä sanovat. Puolue ei myöskään koe olevansa vastuussa siitä mitä sen jäsenet tekevät. Sama puolue on juuri ilmoittanut englanninkieliseksi nimekseen The Finns – eli suomalaiset . Se on tietysti propagandaa ja populistista politiikkaa, mutta viesti on, että yhteiskunnallinen häirikköjou

Jalo yksiosainen polku

Kuva
Lama tulee tällä viikolla, siis dalai-lama . Kiinan miehittämän Tiibetin hengellinen johtaja on monella tavalla merkillinen vieras. Puhutaan enemmän niistä, jotka eivät tapaa dalai-lamaa, kuin niistä jotka tapaavat. Listalla kunnostautuvat erityisesti raskaan sarjan poliitikot, jotka jostakin syystä pitävät parempana vältellä viisaana pidettyä hengellistä johtajaa, jolla sattuu myös olemaan idässä hiukan poliittista painoarvoa. Tätä ei kuitenkaan ole tapana suoraan myöntää, vaan syyksi yskäistään kalareissut, äkilliset huimauskohtaukset tai naapureiden nimipäivät. Sen sijaan kun naapurimaan pääministeri Putin vierailee maassamme, mitä tapahtuukin tiuhaan, ei vastaanottajista ole koskaan pulaa. Tai jos kutsu käy itärajan taakse, on lähtijöitä jonoksi asti vaikka tarjolla olisi vain seisomapaikkoja ilman kiikareita. Lisäksi television pyhät iltauutiset hartaasti, ilman ironiaa, toistaa jokaisen videoidun tallenteen, jossa rakastettu naapurimme sukeltaa, kalastaa, metsästää tai muut

Pum pum

Kuva
Kun murhaajaa kuljetettiin oikeuden eteen, tuhannet norjalaiset halusivat nähdä hänet. Miehen, joka raiskasi Norjan. Näytelmässä oli jotain hiukan keskiaikaista. Mieleen tuli heti elokuva Parfyymi , jossa sarjamurhaaja, myös kylmäverinen ja tunteeton, piti hirttää torilla, mutta kukaan ei pystynytkään siihen. Pahuus voitti. Tämäkin on näytelmä ja murhaaja haluaa esiintyä siinä. Hän haluaa olla kuuluisa ja nauttia sankaritekonsa tuomasta julkisuudesta. Hän esiintyy voittajana. Paholainen, joka norjalaisilla on nyt tyrmässään, on jotenkin vielä paljon pahempi, kuin olisi koskaan uskaltanut kuvitella. Siksi valvoin viime yön, enkä tiedä miten tähän pitäisi suhtautua. Pelottavaa on myös se, ettei tekijä näytä miltään mielipuolelta vaan ihan tavalliselta norjalaiselta, joka pitää vielä ajatuksiaan ja mielipiteitään perusteltuina ja oikeutettuina. Hän voi olla psykopaatti, mutta hänen ahdasmielinen maailmankuvansa ei ole mielikuvituksillisia houreita, vaan ideologia, jonka jakavat mon

Suomalaisia muurahaisia

Kuva
Hississä se onnistuu ihan hyvin, samoin bussipysäkillä, mutta lentokoneessa alkaa olla jo aika hankalaa. Ei niissä ole enää tilaa. Jotkut kanssamatkustajat siitä huolimatta edelleen yrittävät sitä – siis omissa oloissaan olemista. Kyllä sen tekee vaikeaksi sekin, kun kyynärpäät ovat naapurin sylissä ja polvet edessä istuvan selässä kiinni. Jotkut käyttäytyvät silti niin kuin muita ihmisiä ei olisi olemassa tai vaikka olisikin, he eivät ainakaan ole näkevinään ketään. Jos haluaa matkustaa yksin, pitäisi mennä omalla autolla. Antoisana huomioiden kohteena oli paluumatkalla vieressäni istunut rouva. Tiedän kyllä tyypin: hän pitää itseään muita parempana, ei voisi kuvitellakaan koskevansa lentokoneateriaan, eikä missään tapauksessa halua alentua keskustelemaan kenen tahansa ventovieraan kanssa ja katsoo ohi vaikka menisit eteen seisomaan. Hän sulkee itsensä omaan kuplaansa epäilemättä myös lomaillessaan, näkee juuri mitä itse haluaa eli välttää kaikessa yllätyksiä ja odottamattomia kää

Vuosi autiolla saarella

Kuva
Kerron nyt siitä, miten haaksirikkouduin autiolle etelämeren saarelle. Tietysti oli hirveä myrsky, joka kesti monta yötä, mutta ei se laivaa upottanut. Minä vain kyllästyin siihen kun tavarat seilasivat kannella ja hyteissä edestakaisin ja mitään ei pystynyt tekemään. Moni pelkäsi, että laiva uppoaisi ja tunnelma oli siksi ahdistava. Ajelehdimme ilman suuntaa ties miten monta kuukautta. Välttyäkseni pahimmalta varastin oranssin pelastusveneen ja kiipesin eräänä pimeänä yönä laidan yli kainaloissani kaksi styroksista kelluketta ja kaulassa vesitiivis taskulamppu. Myrsky kai laantui lopulta ja ajelehdin saaren pehmeään rantahiekkaan. Veneeni taisi hajota rannan kivikkoihin, siitä ei näkynyt jälkeäkään. Makasin auringon lämmittämässä hiekassa selälläni, parkkiintuneena kuin kilpikonna kokonaisen vuorokauden. Sitten aloin tutkia ympäristöäni. Saari oli vehreä ja utuinen ja hyvin kaunis. Sen keskellä kohosi tulivuori, jonka rinteet kasvoivat piikikkäitä kasveja. Muuten en kohdannut mitä

Isäinen taistelu

Kuva
3-vuotias kysyi aamulla heti herättyään hankalia. “Isä, jos metsässä tulisi vastaan susi ja karhu, taistelisitko niitä vastaan?” Väistin hankalan tilanteen sanomalla, ettei lähimetsissä ole kumpiakaan, mikä ei itse asiassa taida edes pitää paikkaansa. Hetken päästä tuli lisää. “Jos vastaan tulisi tiikeri, taistelisitko isä?” Lupasin taistella, koska olen melko varma, ettei tiikeriä tule vastaan ellemme muuta Intiaan. Ajattelin, että on minun oltava poikani odotusten mittainen ja otettava se riski, koska nautin häpeilemättä lasten varauksettomasta ihailusta. Isähän on supermies ja pystyy mihin tahansa – taistelee vaikka tiikerin kanssa. Isän rooli on taisteluista ja osittaisesta fiktiivisyydestä huolimatta elämän tähänastisista rooleista palkitsevin ja mieluisin. Sekin on rooli, kuten meillä on roolimme töissä ja kaveripiireissä ja ne kaikki poikkeavat hiukan toisistaan. Ajatuksesta kiitän ystävääni, joka sanoi ottavansa oman puuduttavan työnsä teollisuusvartijana roolina, jota hä

Untuvikkojen marssi

Kuva
Seurasin autosta suurta draamaa eräänä aamuna Töölössä. Rantatietä ylitti joukko kanadanhanhia suurella päättäväisyydellä. Aikuisia oli neljä ja lapsia ainakin kahdeksan. Autot pysähtyivät kohteliaasti ja keinahteleva tienylitys sujui hyvin aina siihen saakka kun hanhivanhemmat äkkäsivät tien toisella puolella aamukävelyllä olevat kaksi koiraa. Untuvikot komennettiin takaisin juuri ylitetylle tielle, sitten joukko jäi siihen epätietoisena odottamaan. Kun koirat olivat menneet ohi, matka jatkui taas onnellisesti kohti vesirajaa. Tämä tapahtui siis aivan siinä pääministerin virka-asunnon lähistöllä. Jotenkin tuosta hanhien marssista tuli mieleen hallituksen muodostaminen. Nyt kun maassa on vihdoin uusi uljas johto, pitäisi kaiken draaman jälkeen olla huojentunut olo, mutta onko sittenkään. Päinvastaisista vakuutteluista huolimatta kaikki meni komeasti metsään alusta asti. Tunnustelut olivat riitaisia, syyteltiin ja kiristettiin, kaikki yrittivät saada mahdollisimman paljon omia vaatimuk

Kympin todistus

Kuva
Aah – se tuntuu ilmassa, se tuntuu ruumiissa. Kevät. On ollut ahdistava, mutta nyt se on ohi. Blogia ei ole jaksanut pitää elossa. Yleinen ilmapiiri maassa on muutenkin painostava ja tulehtunut. Töissä on musertanut pitemmän aikaa, mutta se onneksi muuttuu pian. Uutta kotia ei ole löytynyt. Ahdingossa on kuitenkin se hyvä puoli, että aina on tilaisuus oppia jotakin. Seuraavat viisaudet on käytännön elämässä omakohtaisesti kantapään kautta testattu ja oikeiksi todettu, enkä yritäkään väittää keksineeni niitä kaikkia itse. 1. Luota vaistoosi. Se on kuitenkin aina oikessa, vaikka juuri sillä hetkellä näyttäisi muulta. Jos kysyy neuvoa toisilta, saa yhtä monta erilaista vastausta. Oman elämän päätökset on syytä tehdä itse ja ottaa niistä itse myös vastuu. 2. Älä hukkaa mahdollisuuksia. On turha ajatella, että saa toisen tilaisuuden. Ei sitä tule. Samaan tienhaaraan ei voi palata, koska sitä ei enää ole. Menemällä samaan paikkaan samaan aikaan seuravalla viikolla, ei näe samoja ihmisi