Vapaus, veljeys ja virkamatka

Olipa kerran joukko Helsingin kaupungin virkamiehiä, jotka päättivät yksissä tuumin lähteä välttämättömälle tutustumismatkalle Romaniaan. Kaupunkiin oli nimittäin ilmestynyt ikäviä kerjäläisiä, joista ei nyt millään tahdottu päästä eroon. Niinpä virkamiehet läksivät katsomaan mistä nämä kurjat tulivat ja miten heidät saisi pysymään kotiseuduillaan. Virkamiehet yllättyivät suuresti maan ystävällisistä asukkaista ja vieraanvaraisista tarjoiluista. Ohjelmaakin oli enemmän kuin olisi ehtinyt. Kaupungintalolla pöydät notkuivat merkillisiä juomia. Olisihan ollut epäkohteliasta leppoisia isäntiä kohtaan olla maistamatta kaikkea mitä oli tarjolla. Varmuuden vuoksi juotiin lasit tyhjiksi, etteivät luulisi, että juoma oli ulkomaalaisten mielestä pahaa. Anteliaasti ne täytettiin aina vain uudestaan ja uudestaan, vaikka virkamiehet olivat tulleet hankalan ja kiusallisen ongelman kanssa kylään. Isäntiä tämä ei näyttänyt vaivaavan. Hai noroc ja kippis, opittiin varmasti sanomaan, vaikka eihän se mitään jaloviinaa ollut kuten myöhemmin väitettiin. Ilmaiseen alkoholitarjoiluun tottumattomat byrokraatit alkoivat tuntea olonsa rennoksi ja letkeäksi. Niinpä pistettiin tanssiksi, kun paikallinen orkesteri intoutui kovin mukaansatempaaviin rytmeihin. Mutta taas tuli kiire, kun oli tullut luvattua yhtä ja toista. Äkkiä porhallettiin romanien korttelia katsomaan ja piipahdettiin sitten samalla paikallisessa kioskissa. Mukaan tarttui muutama tutulta näyttänyt tölkkijuoma, ainoa tutunoloinen tuote, jonka nimen osasi vieraassa maassa lausua. Eihän sitä kotimaassa työaikana yleensä juotu olutta, mutta kiperien pulmien kanssa neuvoa-antava oli kovasti paikallaan, eikä paikallisessa kulttuurissakaan näytetty sylkevän lasiin. Sitten oli taas kiire takaisin kaupungintalolle ja juhlat jatkuivat. Keskusteltiin kaikenlaista. Jalkapallosta ja joulupukistakin taidettiin vaihtaa mielipiteitä. Tunnelma oli hilpeä kuin Torremolinoksen lomalla. Kaiken kaikkiaankin matkalla oli oikein mukavaa, vaikka eiväthän kaikki tutustuneet yhtä perusteellisesti paikalliseen juomakulttuuriin. Kun ei itse tarvinnut edes maksaa. Kotiinpalattuaan virkamiehet saivat hämmästyksekseen lukea oikein lehdestä, kuinka matkalla juopoteltiin ja sekoiltiin. Ihmetys oli suuri kun kävi ilmi, että muovipullosta tarjoiltu jaloviina ei ollutkaan nimeltään Apa Minerala, niin kuin kyljessä luki, vaan paikallista kotipolttoista, pirtunvahvuista Ţuicăa. Pohdittiin pitäisikö isännille lähettää selvityspyyntö asiasta? Kai tämä petollinen luumuviina, joka epäilemättä oli kaikkien ongelmien äiti oli EU-lupien kanssa valmistettu ja sen tarjoileminen luvallista paikallisen lainsäädännön mukaan myös virka-aikana? Ei niin, että alkoholin nauttimista sinänsä paheksuttaisiin, olihan ulkomaalaisten viinapään testaaminen huvittelumielessä tuiki tavallista. Romanialaiset eivät kuitenkaan koskaan ymmärtäisi kohua, jos he sattuisivat lukemaan suomalaisia lehtiä. Ei kai sitä voisi syntyäkään missään muualla. Kovaonniset virkamiehet joutuivat mutkikkaiden tabujen kotimaahan palattuaan lukemaan toinen toistaan hämmentävämpiä todistuksia tapahtumien kulusta niin, että heistä parjatuin jättäytyi jo eläkkeelle vakuutellen kuitenkin ettei päätöksellä ollut todellakaan yhtään mitään, ei niin mitään tekemistä kyseisen Romanian matkan kanssa, vaikka joku toinen sanoi hävenneensä silmät päästään. Entäs sitten kerjäläisongelma? Sivullisen on tietysti helppo epäillä, että romanialaiset juottivat vieraansa huppeliin ja välttelivät aihetta, johon kenelläkään ei ole ratkaisua, mutta ei toki, ei toki. Tämähän oli luonteeltaan tutustumismatka. Kollegat vaikuttivat oikein päteviltä ja kaupungintalolla soittanut orkesteri varsinkin. Tulipa romanimuusikot kutsuttua ihan Helsinkiin esiintymäänkin. Kaupunki lupasi maksaa viulut ja kaikilla oli niin mukavaa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Selkä vääränä

Olen lukenut toimitusehdot

Käyttäkää terveinä!