Älkää peljätkö!

Joulukuusta koristellessa törmäsin merkilliseen ajatukseen. Voiko ostaa uusia joulukoristeita vaikka entisetkin ovat ehjiä? Kotona ei ostettu. Niillä vanhoilla pärjättiin, vuodesta toiseen koko lapsuuden ajan, eikä koskaan tullut mieleenkään, että hankittaisiin jotain uutta. On vienyt kaksikymmentä vuotta itsenäistä elämää, että olen tullut edes ajatelleeksi asiaa. 

Vanhempien jouluperinteisiin kuuluvat yhä ne samat elämäänähneet tutut joulupallot, kaljuuntuneet koristenauhat ja ne apinanaamaiset ja teipillä korjatut tontut. Eihän niitä jouluperinteitä ihan köykäisesti muutella. Äiti oli tuonut siskolleni ennen joulua sitten tuomisia pienessä muovipussissa. Siskoni sattui katsomaan mainospussia tarkemmin – tietysti viikatessaan sitä myöhempää hyötykäyttöä varten. Pussin kyljessä oli kaupan logo, mutta kyseistä kauppaa ei ole ollut olemassa 70-luvun lopun jälkeen. 

Pussi on yhä käytössä, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, eikä tämä ole mikään ekotrendi. On kyse koko ikäluokan tavasta ajatella; saituus on hyveistä kultaisin ja sitä kutsutaan lempeästi vain säästäväisyydeksi tai jopa käytännöllisyydeksi. Turhuuksiin, kuten koristeisiin, ei siis tuhlata rahaa.

Istuin tänä vuonna matalilla penkeillä kahdesti seuraamassa päiväkodin joulujuhlaa. Kun yhteislauluna vedettiin Joulupuu on rakennettu, ilmoitettiin päättäväisesti, että kaksi ensimmäistä säkeistöä riittää. Kolmannessa hoilataankin jo Jeesuksesta, eikä se ole enää sopivaa. Kaikki muukin uskontoon viittaava oli leikattu pois. Jos nyt kuitenkin ihan tarkkoja ollaan, niin kaiken kaupallisuudenkin keskellä joulu taitaa silti olla lähtöisin juuri tästä samasta veijarista, jonka nimeä ei haluta mainita siinä uskossa, että se loukkaa niitä, jotka eivät joko kuulu mihinkään kirkkoon tai ovat peljättyjä vääräuskoisia.

Yhdeksäsluokkalainen Kim Kujala kirjoitti Hesarissa aiheesta viisaasti otsikolla: Miksi neutraloida perinteiset juhlat? “Jos joulujuhlassa luetaan evankeliumi, kukaan ei pakota uskomaan tekstiä.” Eihän koulujen joulujuhlissa varsinaisesti kiihkoilla uskonnon kanssa. On kyse enemmän perinteestä kuin uskonnosta, ei käännytystyöstä. En ymmärrä miten uskonnollinenkaan jouluperinne voisi loukata ketään. Innokkaimpia ja ahdasmielisimpiä vastustajia taitavat olla kotosuomalaiset kiihkoateistiset uskontojen vastustajat. Perinteiden katoaminen taas on surullista, koska niiden takaisin tuominen on sitten katumuksen iskiessä varsinainen tuskien taival. Jos halutaan elää muiden kuin totuttujen oppien mukaan, koko kristillisten perinteiden rytmittämä kalenteri menee uusiksi. 

Kukaan ei tosin ole esittänyt vielä korvaavaa mallia, jos luovutaan joulusta ja pääsiäisestä. Onko agnostikoilla parempia perinnejuhlia näiden tilalle? Kokemuksesta tiedän, että jos yrittää miellyttää kaikkia, ei luultavasti miellytä enää ketään. Ihmiset ovat kiintyneet tapoihin, olivat ne lähtöisin uskonnosta tai ei, ja niitä ei ehdoin tahdoin haluta vaihtaa, kuten nyt jouluruoat. Sen sijaan moni sukupolvesta toiseen kulkeva tapa ei ole mitenkään tarpeellinen tai järkevä, mutta silti ne tuntuvat ainoilta oikeilta kun samaa on riittävän monta vuosikymmentä toistettu. Koska en ole tapauskollinen, en edes muista mitä perinteitä oikeaan jouluun liittyy. Tehköön jokainen perhe niinkuin parhaaksi näkee ja syököön haluamiaan laatikoita. 

Meillä ei missään tapauksessa pidetä kiinni tavasta, ettei jouluna saisi kyläillä. Kutsuimme vieraita joulupäiväksi ja kyläilimme tänään itse. Kävimme joulukirkossa ja uskomme yksimielisesti tonttuihin. Jos se aiheuttaa jollekin näppylöitä, pitäisin sekä sopimattomana että ahdasmielisenä ryhtyä kertomaan meille miten joulua tulisi viettää. Olisi myös ikävää jos joulua olisi pakko viettää tai olla viettämättä, enkä näe kaupallisen ja hengellisen joulun kombinaatiossakaan yhtään mitään hankalaa.