Peukalo keskellä poliisia

Ensin kysyttiin, saako pankkiautomaatilla asioineilta rahaa varastaneita romanialaisia romaneja sanoa julkisesti romaneiksi. Sitten kysyttiin, sopiiko juuri poliisin sanoa niin. Sen jälkeen pohdittiin, saako eduskuntavaaleissa ehdolle asettuva poliisi sanoa mitään ja miksi hän sanoisi mitä sanoo. Nyt mietitään varmasti myös poliisiasemalla, voiko politiikkaan lähtevä komisario ylipäätään toimia virassaan samalla kun käy vaalikampanjaa. Poliisijohto neuvoi vain, että lausunnon antaneen komisario Tom Packalenin on syytä pitää kieli keskellä suuta.

Samaan aikaan poliisin on työssään oltava tarkkana kuin porkkana. Kyseisiä rosvoja näkemättä on vaikea sanoa, ovatko annetut tuntomerkit osuvia. Kolme viidestä pääsi kuitenkin karkuun. Kyseinen komisario on epäilemättä haistanut tilaisuuden hankkia hiukan julkisuutta ehdokkuudelleen ja puolueensa vaaliteemalle ja on saanut siitä esimiehiltään nuhteita. Silti hän on pyrkinyt edesauttamaan pakoon päässeiden ryöstäjien kiinnisaamisessa. Olisiko pitänyt itsesensuurin hengessä jättää mainitsematta rikollisten etninen tausta, jos se kuitenkin oli tiedossa, vain sen takia, että paikallisen sanomalehden kaupunkitoimittaja tai kadulla istuvat kerjäläiset saattaisivat kokea sen leimaavaksi? Yleensä on kerrottu vain kansallisuus. Päättäköön poliisi.

Niinpä episodin seuraavassa osassa Kimmo Oksanen loukkaantui romanien puolesta ja soitti poliisille valittaen asenteellisuudesta tiedottamisesta. Tähän Packalen vastasi, että Hesarihan se nimenomaan sotkee politikoinnin ja journalismin keskenään. Aihe on muutenkin ongelmallinen. Oksanen on oikeassa siinä, ettei ole mitenkään yksinkertaista erottaa ulkonäön perusteella kuka on romani ja kuka ei ole. On myös rehellisten romanien etu, että rosvot saadaan kiinni. Rikollisia löytyy kaikista kansanryhmistä ja yhteiskuntaluokista. Tuntomerkkien antaminen voi kuitenkin olla hyödytöntä. Vai löytyykö koskaan pankkiryöstäjä, jota kuvaillaan viiksekkääksi ja pitkätukkaiseksi? Kansallisia tai rodullisia, yhtenäisiä tuntomerkkejäkään ei oikeasti ole.

Kieli keskellä suuta on silti oivallinen neuvo. Asiat on nimittäin helppo sotkea perusteellisesti monellakin kielellä vaikkapa tulkkaamalla väärin. Român tarkoittaa romanian kielessä romanialaista. Monikko on români. Roman sen sijaan roomalaista tai romaania. Rom taas tarkoittaa paitsi rommia, myös romania ja sen monikko on romi. Feminiini on roma, joka isolla kirjoitettuna tarkoittaa Roomaa. Muitakin nimiä mustalaisille on, mutta niitä ei ole korrektia käyttää. Limba română on Romanian kieli. Maan nimi Romania taas juontaa juurensa Rooman valtakunnasta, ei romaneista. Ja kenenkään passissa ei mainita etnistä taustaa.

Romaniassa on 22 miljoonaa asukasta, joista virallisen tiedon mukaan puoli miljoonaa on romaneja, todennäköisesti enemmänkin. On kahtakymmentäyhtä miljoonaa valtaväestöön kuuluvaa romanialaista kohtaan hiukan leimaavaa olla kertomatta Suomessa heiluvien rikollisten etnistä taustaa, jos se on tiedossa. Iso osa mustalaisista pitää itse huolen siitä, että he erottuvat kulttuurillaan valtaväestöstä, koska se on heille kunnia-asia. Heillä ei ole aikomustakaan integroitua muuhun yhteiskuntaan. Niillä, jotka elävät yhteisten sääntöjen mukaan, ei sen sijaan ole mitään tarvetta tehdä etnisestä taustastaan numeroa. He ovat vähemmistönä. Romaneista ei valtaväestö erityisemmin pidä, ihan samoista syistä kuin Suomessakin.

Yksi mielenkiintoinen piirre tässä tarinassa on vielä. Kun 90-luvulla monilla oli kova halu päästä Romaniasta pois, maasta pakeni yhtä innokkaasti niin romaneja kuin valtaväestöäkin. Äkkiä kuitenkin kävi selväksi, että väittämällä olevansa etnisen vähemmistön edustaja ja joutuneensa kokemaan armotonta syrjintää, sai esimerkiksi Brittein saarilta paljon helpommin turvapaikan ja oleskeluluvan. Historiallisesti on herkullisen vinoutunutta, että kerrankin oli haluttavampaa olla mustalainen. Kiusallista, kun köyhiä romaneja on aina kohdeltu aika kaltoin. Ymmärrettävistä syistä tästä on puhuttu niin sanotusti kieli keskellä suuta ja monelta on myös kissa vienyt kielen kokonaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Selkä vääränä

Olen lukenut toimitusehdot

Käyttäkää terveinä!