maanantai 15. marraskuuta 2010

Kummalliset peruspalvelut

Yhtenä aamuna jonotin puhelimessa puoli tuntia saamatta ketään vastaamaan paikallisessa terveyskeskuksessa. Viesti ilmoitti tylysti, että olemme juuri nyt kiireisiä, emme ehdi vastata. Sairastimme koko perhean voimin kolme viikkoa virusperäistä nielutulehdusta, silmätulehdusta ja yskää, yksi toisensa perään. Kokemus oli hermoja raastava ja väsyttävä paitsi taudin vuoksi myös siksi, ettemme tienneet mistä pitäisi hakea apua ja minkä lääkärin neuvoihin voimme luottaa. Yöt valvoimme itkevät lapset sylissä kaivaen neuvoja netistä.

Terveyskeskuksen ja päivystyksen lisäksi haimme apua kahdelta yksityiseltä lääkäriasemalta. Sairaan lapsen kanssa ei ole kiva jonottaa. Tiivistetysti kunnallisen puolen neuvo oli pysyä kotona ja odottaa, että tauti menee ohi. Yksityiset lääkärit antoivat saman viruksen ja tulehdusten taltuttamiseen paksun nivaskan reseptejä. Saimmeko kalliilla rahalla parempaa palvelua ja enemmän huolenpitoa vai ryhdyimmekö lääkeyritysten voiteleman tohtorin koekaniineiksi? En tiedä. Hädän hetkellä tuli ikävä irlantilaista family doctoria, joka sentään tunsi meidät nimeltä. Hän oli toki yksityinen, mutta vastaanotolle pääsi silti puolet halvemmalla kuin Suomessa.

Sunnuntaisen lehtijutun mukaan Espoon terveysasemilta puuttuu lääkäreitä. Se ei taida olla enää uutinen, lääkäripulasta on kärsitty vuosia. Ulkomailla asuu 650 suomalaista työikäistä lääkäriä. Sairaanhoitajia on lähtenyt moninkertainen määrä. Yhteensä Suomessa koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia on ulkomailla yli kymmenen tuhatta. Onneksi maasta paenneiden tilalle on saatu ulkomaalaisia työntekijöitä. Kaikkia tämäkään ei tunnetusti miellytä. Ehkä tilanne on erityisen onneton juuri Espoossa, koska oletetaan, että meillä on kuitenkin varaa yksityiseen lääkäriin.

Kyse ei olekaan ensi sijaisesti rahasta, vaan siitä, että hoitoon tuntisi voivansa luottaa. Sellaista tunnetta ei ole tullut missään. Lääkärin aika menee raportin kirjaamiseen, joten hän katsoo enemmän tietokonetta kuin potilasta. Sitten mielessä kummittelevat ne 36 perhettä joiden lapset sairastuivat narkolepsiaan ja muihin kammottaviin tauteihin kokeellisen sikainfluessarokotuksen saatuaan. Perheet toimivat juuri niin kuin terveydenhuollon ammattilaiset oli kovakouraisesti ohjeistettu neuvomaan. Me valitsimme onneksi toisin. Enkä usko, että monelle muullekaan luottamuksen palautuminen kyseisiin viranomaisiin on lähiaikojen asia.

Onko tämä siis peruspalvelua, jota kannattaa yrittää säilyttää vai olisiko parempi satsata johonkin ihan muuhun? Kun vaalit lähestyvät, kaikkien puolueiden puheisiin luikahtavat peruspalvelut, hyvinvointiyhteiskunta ja työllisyyden parantaminen. Mitä niille on tähän asti tehty? Kaikki energia on käytetty talouskasvun turvaamiseen, mikä tulee velkarahalla kalliiksi ja jossa voi ehkä jo lähtökohtaisestikin vain epäonnistua. Ymmärrän siksi oikein hyvin protestimielialan ja rötösherravihan, joka nostaa päätään ainakin gallupeissa. Ymmärrän poikkeuksellisesti myös Mikael Jungneria. Olemme luoneet hirviön, joka kuorsaa kovaäänisesti design-torkkupeittonsa alla. Ollaan ihan hiljaa ja toivotaan, ettei se herää.

P.S. Kirjoitin tähän asti eilen, mutta en ehtinyt julkaista tekstiä. Tämän aamuisessa Hesarin vieraskynässä Risto Heiskala pohti samaa aihetta. “Poliitikot eivät halua ottaa julkista vastuuta tekemistään poliittisista valinnoista.” Siinähän se ongelma on. Politiikka on etäännytetty kansasta, eikä vastuuseen joudu mistään. Hallituspuolueiden ylimielisyys ja välinpitämättömyys kaataa ääniä suoraan Perussuomalaisten kaukaloon. Köyhin viidennes kansasta äänestää persuja ja nykypolitiikalla on synnytetty iso joukko rotestia hautovia vähäosaisia. Ei niin, että Soinilla olisi esittää vastauksia mihinkään ongelmaan, mutta ei niitä ole esittänyt kukaan muukaan. Itsepä latunne hiihdätte.

2 kommenttia:

  1. Terveydenhuolto on Suomessa kyllä kaukana siitä, miksi hyvinvointivaltion haluaisi mieltää.

    Sairaanhoitajana mielenterveysalalla olen joutunut seuraamaan tärkeiden avohoitopalvelujen lakkauttamista, ja se maksoi myös minulle työpaikkani. Enemmän harmittaa niiden skitsofreenikoiden ja muiden sairaiden puolesta, jotka todennäköisesti jäävät "heitteille" ja joutuvat ehkä uuteen sairaalakierteeseen. Tämä, vaikka puhutaan, että toimivaa ja tehokkaaksi havaittua avohoitoa tulisi kehittää, ja sairaalahoitoa vähennettävä.

    Kallista, mutta sitähän poliitikot eivät ymmärrä, kun luulevat itse tietävänsä mikä on parasta. Ja tämä pätee tasan somaattisessakin sairaan -ja terveydenhuollossa. Totta tosin, että ei niitä edes kiinnosta. Toimivaa terveydenhuoltoa on todella vaikea saada.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, Suomessa nimenomaan luottamus terveydenhuoltojärjestelmään on rapautunut. Tämä ilmenee monin tavoin, muun muassa (selvin päinkin) erittäin aggressiivisina potilaina, jotka haluavat sanella hoitonsa ehdot silloinkin, kun niissä ei ole mitään mieltä. Tällaisen käyttäytymisen takana on luullakseni juuri tuo pelko ja epäluottamus.

    Mitä persuihin tulee, niin Kemppinen on mielestäni oivaltanut persujen kannatuksen oikein - Perussuomalaiset eivät ole enää pelkkä vähäosaisten rotestipuolue, vaan vihreiden antiteesi, jota kannattavat muutkin kuin vain syrjäytyneet.

    VastaaPoista