maanantai 25. lokakuuta 2010

Ja possu sanoo muu

Istuin kerran hikisenä nicaragualaisen kyläkaupan rappusilla nauttimassa mielestäni ansaitsemaani kylmää olutta, kun pölyiselle kylätielle juoksenteli pieni possu. Seurailin sen uteliasta tonkimista ja sitten – sympaattinen otus pissaili huolettomasti toikkaroidessaan keskellä tietä. Tajusin samassa matkustaneeni hirveän kauas kotoa nähdäkseni elämäni ensimmäistä kertaa miten possu pissii. Ajattelin matkan olleen kaiken vaivan arvoinen. En ollut enää ihan yhtä maalaiselämästä vieraantunut urbaani hölmö.

Viikonloppuna teimme tuttavuutta porsaan sisäfileen kanssa. Tai niin uskoin. Liha oli hautunut hyvin uunissa. Silti se ei tuntunut pehmeältä ja murealta kuten yleensä. Tuoksukin oli outo. Tarkistin päiväyksen paketista, siinä ei ollut vikaa. Kun leikkasin lihaa, tajusin missä oli. Marinoitu Pirkka-possu oli sitkeää, tummaa ja säikeistä lihaa. Sisä- ja ulkofilettä on tehty uunissa monen monta kertaa, eikä se ole koskaan näyttänyt tältä. Emme tienneet mitä kuivakka liha oli, eikä kukaan pystynyt syömään sitä.

Osmo Soininvaara kertoi blogissaan käyneensä Ranskassa ostamassa lampaankyljyksiä. Tiedän, tiedän. Se vain tahtoo unohtua jos ei vähään aikaan matkusta. Tuore ruoka näyttää ja maistuu tuoreelta. Ja sitä ei todellakaan saa kotoisasta jättimarketista. Meillä on vaihtoehtoina vain yrittää metsästää tuoretiskistä vähiten epäilyttävät viipaleet tai valmiiksi pakatuista se, jossa olisi mahdollisimman vähän emulgointi- ja stabilointiaineita. Soininvaaran mukaan kauppa pilaa suomalaisen ruokakulttuurin. Minulta se on pilannut ruokahalun monta kertaa.

Ehkä koko kansakunta olisi terveempi, jos pikkukaupat, pientilat ja lähiruoka olisivat säästyneet tältä kehitykseltä. Oikean ruoan sijasta syömme ja syötämme lapsille teollisesti tehovalmistettua keinoravintoa, joka säilyy viikkoja ja maistuu aromatisointiaineilta. Iso osa suomalaisista tuskin edes tietää miltä oikeasti tuore ruoka tai vaikka lehmänmaito maistuu. Ehkä siksi luomu ei myy, eikä sitä osata vaatia. Olisi syytä. Kyseenalaiset tutkimukset pelaavat ruokateollisuuden pussiin. Pelkästään ajatus siitä, että luomuruoan paremmuus pitäisi tieteellisesti todistaa, on absurdi.

Pahin vihollisemme ei ole pommia kantava islamisti, trooppinen myrsky eikä lamakaan. Vihollinen on ruokapöydässä ja me olemme itse sen kutsuneet kylään. Irlannissa organic food -osasto oli todella iso jo vuosia sitten. Milloin me heräämme vai ovatko ihmiset jo turtuneet? Vähintä mitä voimme tehdä, on panostaa siihen, että edes kouluissa syödään järkevästi.

Suomalaisia järkytti kesällä kun venäläisviranomaiset ilmoittivat boikotoivansa liha- ja maitotuotteita ja löysivät ylimääräisiä lääkeaineita Atrian lihasta. Kohu selitettiin nopeasti veli venäläisen tavaksi tehdä kauppaa. Äkkiä unohtui sekin, että lihasta todella löytyi siihen kuulumatonta antibioottia. Yritettiinkö naapurille myydä sekundaa ja vedätys paljastui? Entä jos kotimaiseen valvontaan ei voikaan luottaa? Meille myydään juuri niin huonoa ruokaa, kuin suostumme ostamaan.

Tapiolassa osui silmään ilmoitus kadonneesta kissasta. Lappuun oli tekstattu lisäys: maistui kanalta. Hirveän huonoa huumoria, mutta silti se hymyilytti. Pitäisikö teollista ruokatuotantoa vastaan hyökätä samanlaisella sissitaktiikalla? Muuten voi olla, ettei mikään muutu. Joka tapauksessa joku muu saa vastedes syödä ne valmiiksi marinoidut porsaanfileet, jotka sanovat muu tai ehkä jopa hau hau.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti