sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Tanssii kristittyjen kanssa

Oma suosikkini Tanssii tähtien kanssa -kisassa on säteilevä Nasima. Erityisen hauskaa on ajatella miten kansan syvien rivien ennakkoluulot naksahtelevat suomisoffilla. Nasimahan edustaa juuri niitä maahanmuuttajia, joita asiaan kriittisesti suhtautuvat eivät oppinsa mukaan halua tänne. Hän on muslimi, kotoisin täysin erilaisesta kulttuurista ja saapunut Suomeen pakolaisena. Ja mikä kaikkein kauneinta – vihoviimeinen asia, jota nuorelta musliminaiselta kukaan odottaa, on salsan tanssiminen tv-showssa.

Päivi Räsäsen viimeisimmän tunnustuksellisen lausunnon mukaan meidän pitäisi suosia erityisesti kristittyjä maahanmuuttajia. Jäi kuitenkin määrittelemättä suositaanko vanhoilliskristittyjä vai liberaalimman, vähemmistöjen oikeudet huomioivan uskonkäsityksen kannattajia. Tästä linjauksesta ei ole enää pitkä matka siihen, että aamun ruuhkabussiin valikoidaan ensin valkoihoiset kristityt heteroseksuaalit. Tosin jos bussikuskit saavat päättää, voi olla, että valkoihoiset jäävät pääkaupunkiseudulla pysäkille palelemaan. Kuka sitten on oikea kristitty? Kirkkoon saa käsittääkseni liittyä kuka tahansa. Uskoahan ei tarvitse todistaa pääsykokein eikä lääketieteellisin testein.

Mielenkiintoista maahanmuuttokeskustelua käytiin myös kirjamessuilla. Sofi Oksanen sattui taas oivallisesti kiteyttämään yhteiskunnan tilan yhteen lauseeseen. “Miten Suomi olisi houkutteleva hyvin työllistyville maahanmuuttajille, jos täällä on ennakkoluuloja ja rasismia?” Asenneilmapiirin suora seuraus jo tällä hetkellä on se, että lahjakkaimmat ja kunnianhimoisimmat lähtevät, jos työmarkkinat eivät tarjoa heille haasteita. Tämä koskee yhtä lailla suomalaisia, joita ilmapiiri ei miellytä. Kaikki eivät haluakaan jäädä bussikuskeiksi ja siivoojiksi. Lähtiessään he ostavat vain menolipun.

Irlannissa oli vielä neljä vuotta sitten paljon ulkomaalaisia ja paljon työpaikkoja, jotka kohtasivat hyvin toisensa. Työttömyysprosentti taisi olla neljä, jota pidettiin lähes täystyöllisyytenä. Meillä hoetaan aina sitä, ettei täystyöllisyyteen koskaan päästä. Onko sitten yritetty? Ei kai silti ole pakko hyväksyä kiltisti sitä, että joka kymmenes istuskelee kotona. Irlanti houkutteli ihmisiä juuri samoista syistä kuin Suomi nykyisellään karkottaa. Elintaso oli hyvä, verotus lempeä ja ilmapiiri riittävän ymmärtävä monikulttuurisuutta kohtaan. Irlanti veti ilmeisillä hyödyillä ennen muuta työntekoon. Suomi ei valitettavasti tee niin.

Tunnen maahanmuuttajia, juuri niitä hyvinkoulutettuja ja kunnianhimoisia, joista EVA:n Talent available -raportti oli huolissaan. Moni on turhautunut ja tuntenut olevansa väärästä maasta. On väärä aksentti tai äidinkieli. On tuttu insinööri, joka ajaa pakettiautoa, sosiologi kouluavustajana, ekonomi asentamassa ilmastointilaitteita. On yliopiston opettajia, jotka ovat viettäneet puoli vuosikymmentä vastaanottokeskuksessa, ja joille ainoa mielekäs puuha on kirkon vapaaehtoistyö. Yhteiskunta on häviäjä, kun näiden ihmisten osaaminen, kokemus ja tekemisen motivaatio heitetään hukkaan ilman, että kukaan edes huomaa sitä.

Virallisena työllistämistoimena järjestelmä tarjoaa maahanmuuttajille palkatonta työharjoittelua. Sitä voisi kutsua toisella nimellä myös laillistetuksi orjatyöksi. Oppilaitokset ja työnantajat ovat keskenään sopineet, että jakson päättyessä sama yritys saa seuraavan työharjoittelijan, eikä ketään tarvitse oikeasti työllistää. Tämä on yksi tapa kaunistella tilastoja. Maahanmuuttajia jujutetaan koulutukseen, jossa ei opi mitään ja josta ei valmistu miksikään. Heille opetetaan suomea kursseilla, jotka laahaavat kuin humalainen humppaorkesteri. Ja oppilaitokset laskuttavat.

Tätä kutsutaan kotouttamiseksi ja se on poikkeuksetta harvinaisen tehotonta ja hyödytöntä. En tiedä ehdittiinkö Irlannissa kotouttaa ketään, kaikilla oli kiire töihin. Yleisesti uskotaan ilmeisesti, että maahanmuuttajat ovat Suomessa joko töissä, opiskelemassa tai elävät toimeentulotuella. Ei se niin suoraviivaista ole. Useimmiten he nostavat työttömyyskorvausta tai opintotukea ja käyvät samaan aikaan pimeästi töissä. Niin tekee moni suomalainenkin. Se, että työhaastatteluun pääsee vaihtamalla sukunimen, on ensi sijaisesti meidän tragediamme, ei maahanmuuttajien. Se, että systeemiä vedätetään, on epäkelvon systeemin vika. Kukapa ei tekisi itse samoin.

Samaan aikaan puolueet sorvaavat kilvan maahanmuuttopoliittisia lausuntoja, hakevat syntipukkeja lamalle ja julistavat homokantojaan. Epätasa-arvo voi silti oikein hyvin. Koko rakennusteollisuus elää pimeän työvoiman luvallisesta hyödyntämisestä. Talous hyötyy siitä, ettei valvontaa ole. Paritus ja prostituutio voivat oikein hyvin, sitäkään ei valvota. Samalla termillä voisi kutsua vuokratyövoiman hyödyntämistä. Samoin hyväveli-verkosto ja politiikan korruptio. Oikeita työelämän ongelmia olisi kyllä olemassa tutusta pätkätyöstä ja varhaiseläkkeistä alkaen, mutta niistä on päätetty vaieta.

Plyysikankaisten divaanisohviensa poteroihin kaivautuvat katkeroituneet kantasuomalaiset, jotka tähtäilevät haulikolla kaikkea mikä näyttää erilaiselta, eivät vie tätä maata mihinkään muualle kuin tunkiolle. Ainoa pelastuksen tie on Nasiman kaltaisissa kauniissa ja rohkeissa. Toivottavasti Nasima jaksaa tanssia, eikä anna periksi.

torstai 28. lokakuuta 2010

Totta aamunkoitteessa

Näin kirjamessujen aikaan tekee mieli julkaista tällainen kirjameemi, vaikka se poikkeaakin totutusta tyylistä ja formaatista. Tämä vain oli niin houkutteleva. Enkä usko, että haluan sähköistä kirjahyllyä tämän nykyisen seinäni tilalle. Sitäkö muka pitäisi öisin katsella ja järjestellä uusiksi? Koti ilman kirjoja ja pianoa ei ole mikään koti.

Kas tässä:

Oletko mies vai nainen?
Don Quixote

Kuvaile itseäsi.
Kosmonautti

Kuinka voit?
Sinut

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Ihmisten eläintarha

Mihin haluaisit matkustaa?
Timbuktu

Kuvaile parasta ystävääsi.
Eikä nivelet ruostu

Mikä on lempivärisi?
Salmiakki

Millainen sää on nyt?
Matala maa

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Totta aamunkoitteessa

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Hämärä luonto

Mitä elämä sinulle merkitsee?
The desert and the dancing girls

Millainen parisuhteesi on?
Nainen ja apina

Mitä pelkäät?
Nunnu putoaa

Päivän mietelause?
Vielä yksi asia

Minkä neuvon haluaisit antaa?
Hiljaisuuden voima

Miten haluaisit kuolla?
Kenelle kellot soivat

Mottosi?
Rikos ja rangaistus

maanantai 25. lokakuuta 2010

Ja possu sanoo muu

Istuin kerran hikisenä nicaragualaisen kyläkaupan rappusilla nauttimassa mielestäni ansaitsemaani kylmää olutta, kun pölyiselle kylätielle juoksenteli pieni possu. Seurailin sen uteliasta tonkimista ja sitten – sympaattinen otus pissaili huolettomasti toikkaroidessaan keskellä tietä. Tajusin samassa matkustaneeni hirveän kauas kotoa nähdäkseni elämäni ensimmäistä kertaa miten possu pissii. Ajattelin matkan olleen kaiken vaivan arvoinen. En ollut enää ihan yhtä maalaiselämästä vieraantunut urbaani hölmö.

Viikonloppuna teimme tuttavuutta porsaan sisäfileen kanssa. Tai niin uskoin. Liha oli hautunut hyvin uunissa. Silti se ei tuntunut pehmeältä ja murealta kuten yleensä. Tuoksukin oli outo. Tarkistin päiväyksen paketista, siinä ei ollut vikaa. Kun leikkasin lihaa, tajusin missä oli. Marinoitu Pirkka-possu oli sitkeää, tummaa ja säikeistä lihaa. Sisä- ja ulkofilettä on tehty uunissa monen monta kertaa, eikä se ole koskaan näyttänyt tältä. Emme tienneet mitä kuivakka liha oli, eikä kukaan pystynyt syömään sitä.

Osmo Soininvaara kertoi blogissaan käyneensä Ranskassa ostamassa lampaankyljyksiä. Tiedän, tiedän. Se vain tahtoo unohtua jos ei vähään aikaan matkusta. Tuore ruoka näyttää ja maistuu tuoreelta. Ja sitä ei todellakaan saa kotoisasta jättimarketista. Meillä on vaihtoehtoina vain yrittää metsästää tuoretiskistä vähiten epäilyttävät viipaleet tai valmiiksi pakatuista se, jossa olisi mahdollisimman vähän emulgointi- ja stabilointiaineita. Soininvaaran mukaan kauppa pilaa suomalaisen ruokakulttuurin. Minulta se on pilannut ruokahalun monta kertaa.

Ehkä koko kansakunta olisi terveempi, jos pikkukaupat, pientilat ja lähiruoka olisivat säästyneet tältä kehitykseltä. Oikean ruoan sijasta syömme ja syötämme lapsille teollisesti tehovalmistettua keinoravintoa, joka säilyy viikkoja ja maistuu aromatisointiaineilta. Iso osa suomalaisista tuskin edes tietää miltä oikeasti tuore ruoka tai vaikka lehmänmaito maistuu. Ehkä siksi luomu ei myy, eikä sitä osata vaatia. Olisi syytä. Kyseenalaiset tutkimukset pelaavat ruokateollisuuden pussiin. Pelkästään ajatus siitä, että luomuruoan paremmuus pitäisi tieteellisesti todistaa, on absurdi.

Pahin vihollisemme ei ole pommia kantava islamisti, trooppinen myrsky eikä lamakaan. Vihollinen on ruokapöydässä ja me olemme itse sen kutsuneet kylään. Irlannissa organic food -osasto oli todella iso jo vuosia sitten. Milloin me heräämme vai ovatko ihmiset jo turtuneet? Vähintä mitä voimme tehdä, on panostaa siihen, että edes kouluissa syödään järkevästi.

Suomalaisia järkytti kesällä kun venäläisviranomaiset ilmoittivat boikotoivansa liha- ja maitotuotteita ja löysivät ylimääräisiä lääkeaineita Atrian lihasta. Kohu selitettiin nopeasti veli venäläisen tavaksi tehdä kauppaa. Äkkiä unohtui sekin, että lihasta todella löytyi siihen kuulumatonta antibioottia. Yritettiinkö naapurille myydä sekundaa ja vedätys paljastui? Entä jos kotimaiseen valvontaan ei voikaan luottaa? Meille myydään juuri niin huonoa ruokaa, kuin suostumme ostamaan.

Tapiolassa osui silmään ilmoitus kadonneesta kissasta. Lappuun oli tekstattu lisäys: maistui kanalta. Hirveän huonoa huumoria, mutta silti se hymyilytti. Pitäisikö teollista ruokatuotantoa vastaan hyökätä samanlaisella sissitaktiikalla? Muuten voi olla, ettei mikään muutu. Joka tapauksessa joku muu saa vastedes syödä ne valmiiksi marinoidut porsaanfileet, jotka sanovat muu tai ehkä jopa hau hau.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Suuri rusinasota

Taistelua on käyty vimmatusti jo viikon ajan. Maksalaatikko on perinneruoka, josta jokaisella on mielipide. Vanhoillisimmat laatikkofundamentalistit jopa väittävät, että maksalaatikko ilman rusinoita olisi syntiä. Alkuperäisen reseptin tulkinnastakin on syntynyt kiistaa. Radikaaleimmat liberaalit taas puhuvat jopa maksalaatikkoapartheidista. Myös maksalaatikon synty on herättänyt perustavanlaatuisia kysymyksiä. Onko se ollut olemassa aina? Lisätäänkö rusinat myöhemmin vai ovatko ne laatikossa alusta asti? Mikä on maksalaatikon tarkoitus?

Hyvä sinänsä, että tärkeistä ja tunteita herättävistä perinteistä käydään perusteellista keskustelua – kuten maksalaatikosta. Ennenhän siitä ei puhuttu lainkaan, ei puhuttu rusinoistakaan. Se vain oli pöydässä ja sitä syötiin, ei olisi ollut sopivaa kyseenalaistaa laatikon perinteistä asemaa. Ajat kuitenkin muuttuvat. Nyt rusinattoman maksalaatikon puolustajat vaativat omalle suosikilleen virallista asemaa joulupöydässä ja kunniapaikalla. Puhutaan isoista asoista, tasa-arvosta ja yhtäläisistä oikeuksista.

Lain edessä maksalaatikot ovat tasa-arvoisia Suomessa. Laatikkoa saa syödä kuten haluaa, se ei ole rikos eikä sairaus. Tilastollisesti kuitenkin vain muutama prosentti haluaa maksalaatikkonsa ilman rusinoita. Alle prosentti nauttii estoitta molemmista ja suuri enemmistö perinteisesti rusinoiden kanssa. On myös niitä, jotka pidättäytyvät maksalaatikosta kokonaan. Tarkkoja lukuja ei luonnollisesti ole, koska aihe on arka ja henkilökohtainen.

Maailmassa on kuitenkin 77 maata, joissa rusinaton maksalaatikko on lainvastainen ja niistä seitsemässä siitä voidaan tuomita kuolemaan. Täällä asiat ovat siis varsin hyvin. Poliisi ei ratsaa keittiöitä, ei kaivele rusinoita eikä vie ketään kuulusteltavaksi. Halutessaan maksalaatikkoa voi harrastaa työpaikoilla tai vaikka kadulla, täysin julkisesti ilman häpeää tai joutumista paheksunnan kohteeksi. Mistä tässä sitten soditaan?

Ennen oli radikaalia olla syömättä maksalaatikkoa tai vain jättäytyä pois joulupöydästä. Nyt perinteisestä maksalaatikkoseremoniasta taistellaan haarukat totisesti tanassa. Jotenkin koko sodassa on järjestetyn protestin ja provokaation sivumaku. Epäilen kiinnostaako maksalaatikkokiista edes enemmistöä suomalaisista. Vanhoilliset perinteisen laatikon kannattajat kokevat kuitenkin asemansa uhatuksi. Ehkä tarkoitus onkin kaataa vanha valta ja viedä paraatipaikka pöydän päässä. Mene ja tiedä. Ainakin esiinmarssi on näyttävä.

Joulupukin kantaa asiaan ei tunneta, mutta tonttujen leiri on jakautunut pahasti kahtia skandaalin takia. Tonttujen apulaisia eroaa tuhansittain. Rusinamyönteinen puolue taas on saanut uusia jäseniä kohun ansiosta. Epäilemättä muutkin puolueet hyötyvät siitä, että huomio kohdistuu vaalien alla selkeään vastakkainasetteluun, jonka kaikki ymmärtävät eikä tarvitse julkisesti ruotia vaikkapa työttömyyttä tai luoja varjele ilmastonmuutosta ja energiaratkaisuja. Rusinattomien puoluekin saa tulla reilusti uunista ulos. Lopultakin puhutaan vain maksalaatikosta.

Onneksi maassamme on viimein päästy konkreettiselle tasolle tasa-arvon kiistattomien epäkohtien korjaamisessa, eikä vain perusteta komiteoita ja julkaista mietintöjä. Seuraavaksi hoidetaan varmasti kuntoon lasten tasa-arvo koulutuksessa, koulu- ja työpaikkakiusaaminen, ulkomaalaisten pääsy työelämään, rotujen tasa-arvo, opiskelupaikkojen jakaminen ja muut pienet epäkohdat. Kunhan maksalaatikon ja rusinoiden kiista on ensin käsitelty.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Lilliputtien maassa

Kulttuurishokki ymmärretään henkisenä konfliktina, joka syntyy vaikeudesta sopeutua erilaiseen kulttuuriin. Ajatellaan siis yleensä, että on kyse kielestä, käyttäytymisestä ja tavoista tehdä asioita ja kohdella toisia ihmisiä. Kulttuurishokkiin kuuluu kuitenkin olennaisesti myös fyysinen sopeutuminen ulkoisen olemuksen muuttumiseen. Voi olla yllättävän vaikeaa yhtäkkiä aikuisena kasvaa tai kutistua.

Kun suomalainen muuttaa Intiaan, hän on paikallisten keskellä jättiläinen – eli kasvaa yhtäkkiä huimasti pituutta. Jos taas muuttaa Hollantiin, muuttuu kääpiöksi. Sveitsissä suomalainen tuntee itsensä köyhäksi, Egyptissä kalpeaksi, Ruotsissa huonohampaiseksi ja Brasiliassa alaraajahalvaantuneeksi. Tämä on tietysti ohimenevä vaihe, koska asuessaan vieraassa maassa alkaa pian muuttua enemmistön kaltaiseksi. Pian mitään eroa ei edes itse huomaa. Myöhemmin eivät huomaa enää muutkaan.

Asiaan perehtymätön luulisi helposti, ettei tämä koske paluumuuttajaa. Sama prosessi on kuitenkin edessä käänteisesti. Ulkomailla asuneen suomalaisen minäkuva on muuttunut asuinmaan ihmisten kaltaiseksi eli hän on alkanut kuvitella olevansa saman näköinen kuin muutkin. Palatessaan kotimaahan, hänen täytyy nopeasti muuttaa olemuksensa takaisin. Tämä on kivuliasta siksikin, etteivät muut ymmärrä hänen kasvu- tai kutistumiskipujaan.

Kun palasin Suomeen kohtasin kalpeita, paksuposkisia ja pienisilmäisiä ihmisiä, joilla oli lyhyet, tukevat jalat, joilla he kävelivät painavin askelin. Hämmentyneenä yritin löytää normaalin näköisiä ihmisjoukosta, mutta kaikki näyttivät samalta. Erityisen omituista oli se, että ihmiset olivat muuttuneet niin vakaviksi ja tuijottivat pisteliäästi sanomatta kuitenkaan mitään. Kaikki iloisuus ja keveys tuntui puuttuvan heiltä. Viikon kummastelun jälkeen katsoin aamulla peiliin ja näin siellä aivan samannäköisen pienisilmäisen suomalaisen. Identiteettikriisi oli valmis.

Tunsin myös kutistuneeni. Tämä on merkillistä siksi, että miesten keskipituus Suomessa on 178 cm ja Irlannissa 176 cm, joten ero on varsin pieni. Jos kuitenkin sattuu olemaan täsmälleen 177 cm pitkä, sillä on paljonkin merkitystä – vanhassa kotimaassa on silloin ollut alle keskipituinen, mutta uudessa sen yli. Kyllä koolla on väliä, on teeskentelyä väittää mitään muuta. Ehkä koko kulttuurishokki johtuu lopulta juuri niistä kahdesta senttimetristä.

Vieraassa maassa on väkisin kuin ruma ankanpoikanen. Sadussa ruma lintu löytää lopulta omiensa luokse ja ymmärtää miksi on ollut erilainen ja sen, ettei olekaan ruma. Opetus on se, että erilaisuutta suvaitaan usein huonosti niin lintujen kuin ihmistenkin porukoissa. Jos ei sopeudu ja osaa olla muiden kaltainen, tulee nokituksi hengiltä. Tai sitten pitää hakeutua samannäköisten seuraan. Eläimiä me olemme, vaikka kuljemmekin pystyssä.


P.S. Perehtymismateriaalina suosittelen Jonathan Swiftin kirjaa Gulliverin retket. Se kertoo itse asiassa nimenomaan kulttuurishokista ja sen kohtaamisesta. Toinen ikiaikainen suosikkini on Desmond Morrisin Alaston apina, joka taas kertoo siitä, miksi me helposti käyttäydymme huonosti varsinkin kohdatessamme kulttuurishokin tai erilaisuutta. Kaikki loput opetukset löytyvät Andersenin ja Grimmin saduista.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

En etsi valtaa loistoa

Kadulla kerjäämistä ei haluta kieltää, sanoo myös ulkoministeri Alexander Stubb. Se ei hänen mukaansa ole syy vaan seuraus. Syy on köyhyys. Ajatus köyhyyden poistamisesta on radikaaleinta mitä suomalaisessa poliittisessa retoriikassa on kuultu sitten taistolaisvuosien. Ja kun se toteutuu, rauhan Nobel tulee Suomeen jo toistamiseen. Ehkä meillä onkin syy juhlia ja myös hiukan kyseenalaistaa samalla omia asenteitamme.

Kerjääminenhän on työtä ja epäilemättä kovaa työtä. Istumatyötä tekevänä tiedän miten helposti siinä hankkii selkävaivoja. Vähän väliä pitää nousta oikomaan nikamia ja hakemaan kahvia. Istumatyö sisällä on kuitenkin lastenleikkiä verrattuna istumatyöhön ulkona. Se on myös myyntityötä, jossa asiakkaat on nopeasti saatava vakuuttumaan sijoituksen välttämättömyydestä. Tulospalkkaus aiheuttaa varmasti stressiä. Ammattiliiton kautta kerjääminen integroitaisiin parhaiten suomalaiseen yhteiskuntaan ja saataisiin alalle yhdenmukaiset säännöt. Mikä liitto ehtii ensin?

Meillä on nyt onnekkaasti oman alansa parasta osaamista maassamme ja sitä pitäisi pystyä hyödyntämään täydellä teholla. Ripeällä valmistelulla peruskoulupohjaiseen kerjäämisen ammattitutkintoon valmistavat opinnot voisivat alkaa jo ensi syksynä oppilaitoksissa. Suomessa on paljon köyhiä, saneerausten takia työelämästä syrjäytyneitä, joiden ansiosidonnainen pian päättyy. Myös varastaminen voitaisiin laillistaa niin, että pienituloisilla olisi Kelan määrittelemällä kuukausittaisella summalla oikeus ottaa haltuunsa toisten omaisuutta. Olisimme tasa-arvon ja tulonsiirtojen todellinen mallimaa.

Vuosittain voitaisiin palkita vuoden kerjäläinen, mikä nostaisi alan arvostusta ja antaisi vähäosaisille kasvot julkisuudessa. Suomessa kerjäläisyyttä opiskelevat voisivat tietysti hakeutua vaihto-oppilaiksi ulkomaille ja käydä hakemassa kansainvälistä oppia alan parhailta eurooppalaisilta mestareilta. Työharjoitteluun Helsingin kaupunkikin tarjoaa tosin oivallisen ympäristön – positiivisesti suhtautuvia rahanjakajia riittää. Joku paikallinen sanomalehti voisi sponsoroida istuinalusia ja brändättyjä pahvimukeja tuleville ammattilaisille.

Stubbin johdolla Suomi voi olla edelläkävijä globaalien ongelmien ratkaisijana ja tätä osaamista pystyttäisiin myymään myös Unionin ulkopuolelle. Me voisimme profiloitua alan erikoisosaajiksi. Perinteitä ja kulttuuria tukevia projekteja EU:kin avokätisesti rahoittaa. Jos ulkoministerin vision mukainen rahasto toteutuisi, olisi toki turvallisempaa kuljettaa korvamerkityt seteliniput Suomeen ja lapioida niitä suoraan asuntovaunun ovesta sisään kuin liukastella pitkin Romanian maaseudun mutaisia pikkuteitä etsimässä romaneja, jotka puurtavatkin siirtotyöläisinä pohjoisen hyvinvointivaltion kaduilla.

Jos kerran ennakkoluulottomasti ryhdytään taistoon eriarvoisuutta vastaan, miksei saman tien korjattaisi muutamia muitakin epäkohtia. Köyhyyden voisi poistaa koko maailmasta. Samoin nälänhädän, sairaudet ja ilmastonmuutoksen. Huumekaupan, sodat ja konfliktit voisi lopettaa ja uskonnoista johtuvat kiistat voisi myös samalla sopia. Ja sitten Lähi-idässä kinastellaan yhä siitä yhdestä pölyisestä maaläntistä. Sekin saisi jo loppua. Ottakaamme toisiamme kädestä kiinni ja eläkäämme vastedes sopuisassa yhteisymmärryksessä. Niin köyhät kuin rikkahat.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Kim Jong N8

Pohjois-Korealla menee huonosti, mutta niin menee myös Nokialla. Molemmat ovat tehneet vääriä valintoja. Molemmilla on liian vähän ystäviä. Myös Nokialla on uskottu ikuiseen auringonnousuun ja rakastetun johtajan pettämättömään viisauteen. Molemmat ovat mielestään suuria ja mahtavia, mutta nälkävuodet ovat kohdelleet kaltoin. Nokian puhelinkokeille naureskellaan julkisesti ja uusi kanadalaisjohtaja on tiukan paikan edessä. Brändiarvosta on kadonnut kahdessa vuodessa 20 miljardia. Pohjois-Korean kurssi on ollut aika huono jo vuosikymmeniä.

Yhtäläisyydet eivät lopu tähän. Maailman kummallisin diktatuuri, siis Pohjois-Korea, valmistautuu johtajanvaihdokseen. Rakkaan johtajan Kim Jong-Ilin poika, Kim Jong-Un perinee yksinäisen paikan valtaistuimella, mutta ulkomaailma ei tiedä hänestä mitään. Yhtä salamyhkäistä on ollut Nokian uuden älypuhelimen lanseeraus, jota lykättiinkin jo useaan kertaan. Maallikotkin ovat ymmärtäneet, että kehitystyö on ollut tuskien taival. Seuraajan löytäminen usein on, säälimättömien vihollisten painostuksen keskellä.

Merkillistä kyllä, molempien kruununperijöiden ulkonäöstä on herännyt keskustelua. Lehdet väittivät, että Kim Jong-Un olisi käynyt kirurgilla. Ei voida tosin puhua perinteisestä kauneusleikkauksesta, jos perijän kasvoja on kaventamisen sijaan levennetty ja leuan alle tehty muutama kunnioitusta herättävä nahkamakkara. Juttujen mukaan diktatuurin tuotetta olisi muokattu, jotta uusi johtaja näyttäisi enemmän isoisältään Kim Il-Sungilta. Tämän pitäisi taata kansansuosio, jos sillä nyt mitään väliä on. Onhan isoisäkin edelleen “ikuinen presidentti”, vaikka on ollut kuolleena jo kuusitoista vuotta.

Uusi nokialainen taas näyttää minusta pohjois-korealaiselta parranajokoneelta, jos kuvitellaan, että maassa olisi sellaisia laitteita. Väritkin ovat jotenkin sosialistisen makuisia. On vaikea uskoa, että puhelinta on todella suunniteltu vuosia ja tähän on ponnistelu insinöörit sitten tuonut! Jokainen voi mielessään pohtia jonottaisiko nokialaista aamuyön pakkasessa kaupan ulkopuolella ennen myynnin alkamista. Muotoilua niin syvään kumartavassa pohjoismaassa jotain on mennyt pahasti vikaan, jos laite ei edes näytä hyvältä.

Myönnän vapaaehtoisesti ilman kidutusta, etten ole käynyt Pohjois-Koreassa enkä pitänyt edes kädessäni Nokian uutta puhelinta. Koko juttu perustuu siis huhuihin ja lehtitietoihin sekä omiin arvauksiin. Ja sen lisäksi viralliseen propagandaan. Olen nimittäin nähnyt Nokian uutta mainontaa. Siitä ei tullut mieleen Pohjois-Korea, vaan brittiläinen teleoperaattori O2. Samalle tasolle ei kuitenkaan ylletä, mikä olisikin ihme – O2:n mainonta oli vuosituhannen alussa sen verran huikeaa. See what you can do – O2. N8:n slogan on It’s not technology, it’s what you do with it. En väitä, että lontoolaistoimistossa olisi mitenkään...no, asiakas tilaa ja asiakas maksaa. Ainakin se on liian pitkä ollakseen oikeasti hyvä.

Keväällä 2007 kaverini esitteli minulle tohkeissaan uutta matkapuhelintaan Pursimiehenkadun kulmassa. Se hetki olisi voinut muuttaa elämäni, minäkin olisin voinut loikata. Puhelin oli iPhone. Sen sijaan olen yhä edelleen kömpelön kotimaisen omistaja, mitä kadun enemmän kuin mummon talouskukkaron tyhjentämistä vuonna 1985. Viis siitä kuka keksi mitä, Apple voitti kisan. Nokian tuotteissa tai sen paremmin mainonnassakaan ei ole vuosiin ollut mitään uutta tai jännittävää.

On siis Steve Jobsin ansiota, että meilläkin on nyt paitsi mahdollisuus ostaa trendikkäitä ja houkuttelevia puhelimia, myös sananvapaus. Rakkaan kansallissankarimme tekemisiä ja tuotteita saa julkisesti kritisoida, jos siltä tuntuu. Kymmenen vuotta sitten tämän tekstin julkaisemisesta olisi rangaistu ankarasti paheksuvilla katseilla ja epäisänmaallisuuden stigmalla. Omaa pesää ei liattu, kaikilla oli samanmerkkinen puhelin. Paremmasta ei tiedetty, mutta nyt kaikki on toisin.

Kiitos amerikkalaiset imperialistit, kiitos ja syvä kumarrus!

tiistai 5. lokakuuta 2010

Strateginen kumppari

Syksy saa ja myös mainostoimisto samalla. Asiakkaat puhkeavat kukkaan yhtä jalkaa ruskan kanssa, havahtuvat syys- ja joulukampanjoineen ilahduttamaan meitä markkinointiplaneillaan. Palveluammatissa kuuntelemme pieniä ja suuria toiveita valppaat korvat nöyrästi värähdellen. On niitä, joille teemme oivaltavaa mainontaa, sellaista mikä puhuttelee ja tuottaa haluttuja tuloksia. Joskus se on kaunistakin. On asiakkaita, joiden kanssa pääsemme kuivin jaloin maaliin, ammattitaitoisia ostajia. Toisten kanssa taas kahlaamme elämän kylmiä kuralätäköitä. Joskus se menee näin.

Tarjoilija: Hyvää iltaa.
Asiakas: Ottaisin mustatorvisienikeittoa, riimiporoa ja härkäcarpaccion.
Tarjoilija: Ja pääruoaksi?
Asiakas: Kampasimpukkaa, vasikanmaksaa, maa-artisokkarisottoa ja nakkeja. Sinapin kanssa.
Tarjoilija: Kyllä tietysti onnistuu...
Asiakas: Niin, ja vielä kunnon pippuripihvi. Ja punajuurisalaattia, mutta voisiko se olla jonkun muun väristä?
Tarjoilija: No, yleensä se on ollut punaista.
Asiakas: Minä en pidä punaisesta, siitä tulee joulu mieleen.
Tarjoilija: Kuinka haluatte pihvinne? Kypsänä?
Asiakas: Mieluummin puolikypsänä tai puoliraakana, se on varmaan edullisempaakin. Sitähän voi sitten aina kypsentää lisää. Otan sitten kaikki samalle lautaselle.
Tarjoilija: Kannattaisiko kuitenkin...
Asiakas: Nyt alkaa jo olla nälkä.
Ruoka saapuu.
Asiakas: En minä mitään tällaista ole tilannut.

---

Räätäli: Kuinka voin auttaa?
Asiakas: Äkkiä pitäisi saada juhla-asu, hirveä kiire.
Räätäli: Tuleeko tämä miehelle vai naiselle?
Asiakas: Kyllä sen pitää sopia ihan kaikille.
Räätäli: Minkälaista olitte ajatellut?
Asiakas: Joku siisti ja hillitty, aika perinteinen, mutta persoonallinen se voisi kuitenkin olla, kyllähän te tiedätte meidän tyylin. Pääasia kuitenkin on, että se tilaisuus on huomenna.
Räätäli: Mikä tilaisuus teillä on?
Asiakas: Se on sellainen vuosittainen juttu, mutta ei sitten mitään mustaa ettei tule ihan hautajaiset mieleen. Eikä valkoinenkaan sovi kun kilpailijalla oli kerran. Jotain modernia.
Räätäli: Harmaa ehkä?
Asiakas: Ei kun kyllä siinä saa väriä olla ja iloisuutta kanssa. Tehkää vaikka muutama erilainen versio. Voisiko jo iltapäivällä tulla sovittamaan?

---

Lääkäri: Vahvasti epäilen, että vaiva liittyy maksan toimintaan. Usein se...
Asiakas: Älä nyt sössötä.
Lääkäri: Testitulosten mukaan...
Asiakas: Unohdetaan ne. Laita tosta 70mg, tuota lisäksi ja tuolta vielä nappeja päälle. Siitä se lähtee. Näin tätä on ennenkin hoidettu.
Lääkäri: Mietitäänkö kuitenkin hetki, mistä tämä johtuu?
Asiakas: Ei jumalauta, meidän firmassa olisi ovi laulanut jo. On meillä muutakin tekemistä. Onko teillä vieläkään mitään ammattikoulutusta? Anna tänne se ruisku.
Lääkäri: Se voi olla huono idea...
Asiakas: Jos te ette halua tehdä tätä, kyllä tuolta löytyy muita lääkäreitä, jotka haluavat.