keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Maailman vanhin ammatti

Olen tehnyt töitä viidessä eri maassa ja kahdeksassa oman alani yrityksessä, joista viisi on mainostoimistoja. Kouluaikana siivosin sairaalaa, palelin tavaratalossa ja ajelin nurmikoita. En ole joutunut työttömäksi enkä kohdannut suuria vaikeuksia löytää töitä. Palkkakin on vuosien aikana parantunut. Olen varmasti ollut onnekas, mutta on siihen ehkä muitakin syitä. Tehtyäni viisitoista vuotta markkinointiviestintää, luulen tietäväni jotain myös työnhausta. Se on sitä, että myy itsensä.

Pyry Solala haki 214 työpaikkaa ja kirjoitti turhautuneena yleisönosastoon. Hän tuli samalla aloittaneeksi mielenkiintoisen keskustelun siitä, miksi hyvin koulutetut akateemiset eivät löydä paikkaansa työelämässä. Ongelma on ilmeisen yleinen, eikä se hämmästytä: yliopistomaailma ja työelämä eivät kohtaa. En ole hankkinut akateemista koulutusta, mutta olen lukenut yliopistossa tuotettuja tekstejä ja sen mitä yliopistoihmiset kertovat sadassa sivussa, hyvä toimittaja tiivistäisi kahdelle arkille. Työelämässä pitää olla vähän suoraviivaisempi ja pelkistää asioita.

Sama pätee työnhakuun. Eniten olen oppinut Irlannissa. Siellä ei neuvottu miten töitä haetaan, vaan miten töihin päästään. Hakemuksella on tarkoitus vain saada haastattelu, se on ensimmäinen ja tärkein askel. Moni työnantaja on jo hakemuksen ja cv:n perusteella muodostanut mielipiteensä – hakija on hyvä. Kukaan ei kutsu ihmisiä huvin vuoksi, rekrytointi on sen verran työlästä puuhaa. Hakemuksen pitää olla lyhyt, kiinnostava ja selkeä. Työnantajat eivät halua lukea pitkiä korulauseita ja tyhjänpäiväistä hölinää. Ei edes tarvitse kertoa kaikkea mitä osaa, vaan valikoida olennainen.

Olen auttanut opiskelukavereita työuralla alkuun, olen hankkinut työharjoittelupaikkoja, haastatellut hakijoita, palkannut ihmisiä. Olen kirjoittanut muutaman maahanmuuttajan hakemukset ihan uusiksi, antanut käytännön neuvoja ja järjestänyt tapaamisia. Kukaan muu ei olisi sitä heille tehnyt. Usein oppilaitoksissa ei tunnu olevan ketään, jonka tehtävä olisi auttaa löytämään töitä. Miksi hitossa ihmisiä sitten koulutetaan? Ymmärrän hyvin Pyry Solalan turhautumisen. Osataan kyllä kertoa, että täytyy kirjoittaa hakemus, mutta ei sitten kerrota miten se tehdään. Annetaan tietoa, mutta ei kerrota, miten sitä hyödynnetään. Sitäpaitsi työnhaku on kulttuurisidonnainen asia. Sama hakemus ei toimi Irlannissa ja Suomessa.

Tässä muutama yleisneuvo. Kauan sitten kirjoitin omaan työhakemukseeni, että olen kyllästynyt krokotiileihin ja tulivuoriin. Olin siis motivoinut tekemään taas töitä. On mahdollista, että juuri se lause vetosi minut palkanneeseen johtajaan. Erotu joukosta ja selitä miksi olet motivoitunut. Kerro kolme asiaa, jotka osaat erityisen hyvin. Käytä konkreettisia esimerkkejä. Unohda rehellisyys ja vaatimattomuus. Kerro positiivisia asioita, ole innostunut ja käännä mahdolliset heikkoudetkin voitoksi. Harjoittele haastattelutilannetta ja hyviä vastauksia ja harkitse tarkkaan, että pukeudut oikein. Ensivaikutelmaa ei voi myöhemmin korjata.

Silti, ei kannata valehdella. Vilpittömyyskin voi olla valttikortti. Otimme kerran mainostoimistoon nuoren miehen, joka hakemuksessaan kertoi ajavansa trukkia, kun ei muuta työtä ollut löytänyt, eikä alan työkokemusta ollut päivääkään. Hän kuitenkin väitti oppivansa nopeammin kuin kukaan muu. Hakemus oli niin sympaattisen toivoton, että päätettiin antaa mahdollisuus. Motivaatio oli juuri niin kova kuin olimme toivoneetkin. Tällä kaverilla on nykyään oma mainostoimisto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti