torstai 10. kesäkuuta 2010

Hukkuvien puolue

Kesän toiseksi odotetuin tapahtuma on lähestyvä Juhannus. Silloinhan kaikki kaupunkilaiset ovat perinteisesti rynnänneet päätä jalkaa maalaiselämän ihanuuksien kimppuun, moni ainoan kerran vuodessa. Joillekin sekin on liikaa ja juhlinta vie sairaalaan tai laatikkoon. Viime vuonna kuoli 12. Klassinen Juhannusjuhlan kliimaksihan on se kun viina loppuu kesken yötöntä yötä, lähdetään veneellä vesille ja matkalla kyläbaariin tulee kusihätä. Varmin keino olla hukkumatta sepalus auki, on viettää juhannus kokonaan ilman housuja ja kuivalla maalla. Tai Jaakko Tepon esimerkin mukaan: “Juhannuksena myö nukutaan mahallaan kotinurmikolla, jotta ei hukuta. Ei jouvuta tilastoihin. “

Myös odotetuin kesätapahtuma liittyy maaseudulla sekoiluun ja maalais- ja kaupunkilaiselämän vastakkainasetteluun. On helppo päätellä kuka kisan voittaa. Sen voi ennustaa vaivattomasti kuka tahansa yhdestä ehdokkaiden yhteiskuvasta, tietämättä politiikasta yhtään mitään. Puolueen johtoon pyrkii kaksi ylimielisen ja itsetietoisen oloista setää, oikein parkkiintunutta ammattivalehtelijaa, joiden jutut ovat yhtä kuivia ja vanhoja kuin mummon kantapäät. Niin tuttuja ja kuluneita naamoja, että heitä on eteläisen Suomen olohuoneissa ehditty pelätä ja inhota jo monessa sukupolvessa. Sitten mukana on yksi tuntematon mies ja yksi vakuuttava nainen. Joka siis voittaa tämän kisan vaikka silmät kiinni.

Keskustapuolueen puheenjohtajan vaali ei muuten kiinnostaisi tippaakaan ellei voittajasta leivottaisi maahan seuraavaa pääministeriä. Jännättäväksi jää, pystyykö Vanhasen seuraaja nousemaan yhtä rakettimaisesti koko kansan tabloid-julkkikseksi. Saappaat ovat suuret. Yhdessä mielessä tehtävä on helppo: edeltäjän meriitit on ylitettävä. Ja sitä edeltävän. Alittaakaan niitä tuskin voi. Edellinen naispääministeri joutui juuri Juhannuksena eroamaan virastaan. Nykyisen eroa on odotettu ja rukoiltu kuin jäätelöautoa kesähelteellä. Seuraava pääministeri selviytyy Juhannuksen yli kunnialla samoin neuvoin kuin muutkin: kun pitää suun ja sepaluksen kiinni, mittumaari sujuu hienosti.

Politiikka on perinteisesti määritelty yhteisten ja yhteiskunnan asioiden hoitamiseksi. Poliitikot ovat paneutuneet niin tarmokkaasti yhteisiin asioihin, että heillä on ollut vaikeuksia hahmottaa yleisen ja yksityisen eroa. Yhteinen materia on merkillisesti ajautunut omiin yksityisiin taskuihin. Yksityinen taas päätyy yhä useammin julkiseksi, kuten tämän nurmijärveläisen alati kiehtova yksityiselämä. Pääministeri on esiintynyt viikkolehti Seiskan kansikuvissa tänä keväänä kansainvälisestikin kovassa seurassa: Räikkönen, Madeleine, Kanerva ja Leppilampi. Tämän viikon otsikko kuuluu: Kääk-juorut! Matti vei Sirkan sairaalaan! Tähän on tultu.

Ehkä juuri tähän on pyritty muissakin puolueissa, jos se onkin mediapeliä eikä populismia. Mikael Jungner hallitsee ainakin lajin ja on tuoreena Demareiden puoluesihteerinä kaivattu oman aikamme tuote: hän osaa blogata ja jopa ladata videoita YouTubeen. Mikä hänen arvomaailmansa on, sitä me emme tiedä, mutta välikö sillä on kunhan dataaminen sujuu. Muutenkin olisi suoraviivaisempaa ja ehkä myös äänestäjiä houkuttelevampaa muuttaa koko vaalijärjestelmä toisenlaiseksi. Ehdotan kaksiosaista systeemiä, jossa annetaan kaksi ääntä, yhden ehdokkaan puolesta ja yhtä vastaan. Jälkimmäiseen ryhmään on niin paljon hyviä kandidaatteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti