keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Viimeisessä neuvostotasavallassa

Viimeisessä neuvostotasavallassa oopperatalon kuuluu näyttää sellutehtaalta. Se edustaa ideologian mukaista tasa-arvoisuutta. Muinaisten jumalien ja kansallisromanttisten taiteilijoiden tyhjiksi jättämillä tuoleilla istuvat arkkitehdit ja intendentit. He päättävät mikä on ihmisille parhaaksi ja mikä kaunista, koska rahvas ei tällaisista asioista mitään ymmärrä. Meidän tulee ihastella valkoiseksi maalattua betonia, koska meille on kerrottu että se on modernia. Se ei toki ole halpaa, yksinkertaista tai rumaa. Ei. Se on pelkistettyä, kaunista ja isänmaallista. Kuten myös lasi ja teräs.

Viimeisessä neuvostotasavallassa jumalista seuraava on työläinen. Työläisten kuningas, meidän kosmonauttimme, hävittäjä-ässä, on uljasta formulaa ohjastava kansallissankari, jonka nopeudelle ja rohkeudelle ei löydy vertaista. Kotimaassa taas kulmakunnan kruunu on taksinkuljettaja, joka ainoana saa ohjastaa saksalaista kansanautoa, johon tavallisilla yliopiston opettajilla ei ole varaa edes sikeimmissä unissaan. Jokainen työläinen luovuttaa silti kiitollisena leijonanosan tuloistaan valtiolle. Onhan valtio heille kaiken antanut ja enemmänkin. Valtio meidän, sinun on voima ja kunnia. Amen.

Viimeisessä neuvostotasavallassa ihmiset ovat oikeamielisiä ja kuuliaisia kuten kaikkien tuleekin olla. Pelkästä tiedottamisen ilosta he ojentavat erheytynyttä kanssaihmistä mikäli tämä ei tunne sääntöjä tai on niistä joutunut poikkeamaan syystä tai toisesta. Lainvalvojia ei edes tarvittaisi. Kansalaiset voisivat hyvin itse huolehtia järjestyksestä, niin suuresti he toisistaan välittävät, rangaista lainrikkojia ja kirjoittaa sakkolappuja. Vapaaehtoisista valvojista ja isänmaan vihollisten ja jalkakäytävälle pysäköivien ilmiantajista syntyisi kilometrien pituinen jono läpi kaupungin.

Viimeisessä neuvostotasavallassa kaupat ovat aina olleet kiinni silloin kun ihmisillä olisi ollut aikaa ostaa jotakin. Ja niin oli hyvä. Aina on jonotettu. Mitä pidempi jono, sitä kirkkaampi kruunu. Puhtaasta jonottamisen ilosta seisotaan kaupan edessä aamulla odottamassa, vain pieni mutta turha huoli otsaa kurtistaen: entä jos se ei aukea. Jonotetaan lippuja tapahtumiin, joihin kaikki mahtuvat mukaan ja jotka muissa maissa on nähty kolme vuotta sitten. Aina on pärjätty yhdellä tuotteella niin hyvin, että niitä valmistaneen yrityksen nimestä on tullut synonyymi tuotteelle. Jos kerran tuote on paras, miksi pitäisi kokeilla muita?

Viimeinen neuvostotasavalta on pieni, mutta sen saavutukset ovat suuria. Saavutuksista, joita ihaillaan varauksettomasti kaikkialla maailmassa valistetaan ylpeitä kansalaisia tuon tuostakin. Uutisissa saamme ihailla armeijan jylhiä tykkejä, koululaitoksen ylivertaisuutta, urheilijoidemme sitkeyttä ja ihmisten loppumatonta ahkeruutta, kekseliäisyyttä sekä onnellisuutta. Ei kulu päivää, ettei muisteltaisi voitokkaita sotia, urheita veteraaneja tai kotimaassa veistettyjen puhelimien uljasta marssia maailmalla. Oi pieni ja mahtava.

Viimeisessä neuvostotasavallassa edistyksellisyys ja vanhoillisuus käyvät ikuista hyvän ja pahan, Davidin ja Goljatin, Matin ja Mervin taisteluaan. Onneksi edistyksellisiä on vähän ja taantumuksellisia paljon. Kansa kyllä tietää miten on hyvä. Mikä tahansa kehityshanke saadaan kuopattua nopeimmin kysymällä kansan mielipidettä. Näin meillä on aina tehty, aina oltu ja aina oleva. Niin sujuu elämä auvoisasti, paremmin kuin missään muussa neuvostotasavallassa. Eiväthän muut ole meidän veroisiamme, siksi niitä on ollut ja on yhä ilo pilkata vaikkei niillä ole enää edes neuvostotasavallan nimeä. Vapaan talouden ja rappion houkutuksiin langenneet, onnettomat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti