lauantai 15. toukokuuta 2010

Punatukkainen tyttö

Tapasin paikallisjunassa punatukkaisen tytön. Hän istui minua vastapäätä ja alkoi samantien jutella. Epätyypillinen käyttäytyminen herätti luontaista epäluuloa vaikka tyttö sanoi ihan tavallisia asioita, kuten “tänään kaikki junat ovat taas myöhässä”. Puntaroin heti kolmea vaihtoehtoa: humalassa, huumeissa vai muuten kaheli. Vastailin lyhyesti, välttelin katsekontaktia ja olin epäluuloisen huvittuneen näköinen haluamatta kuitenkaan olla suoranaisen epäkohtelias. Niinhän pääkaupungissa kuuluu suhtautua ihmisiin, jotka puhuvat tuntemattomille. Olisi noloa olla ilahtunut tai ystävällinen tai haluta tutustua.

Kyllä puhelias tyttö kyseli kuitenkin hiukan omituisia. Hän lainasi lehteäni. Joutuuko vankilaan jos ajaa humalassa? Mistä tietää onko puhelimessa mp3-soitin? Konduktööriltä hän tiedusteli miksi juna pysähtyi ja mitä odotetaan. “Odotetaan valon vaihtumista”, kuului kiireinen vastaus. Mistä tietää milloin se vaihtuu? Onpa paljon pyöräilijöitä! Miksei koulusta saanut tänään vapaata? Miksi junat koko ajan kolaroivat? Osaatko sä saksaa? Suomessa ei kyllä tarvitse osata, hän totesi. Sitten tytön puhelin soi ja hän alkoi jutella opiskeluasioistaan. Aivan normaalisti. Tuntui yhtäkkiä siltä, että punatukkainen tyttö oli ainoa normaali koko junassa. Me kaikki muut olemme hulluja. Joku kirjoittaisi tästä hienon biisin.

Luovuuden, suvaitsevaisuuden ja taloudellisen menestyksen yhteydestä hienoja kirjoja (Luovan luokan pako) kirjoittanut professori Richard Florida antaisi Suomelle huonon ennusteen jos tuntisi todellisen nykytilanteen. Olemme varautuneita, ennakkoluuloisia ja torjuvia kaikkea vierasta ja erilaista kohtaan. Luovuutta ja teknologiaosaamista on ehkä yhä, joten edellytyksiä menestymiseen on olemassa, mutta kaikki muu mättää. Epäluulo ja pelko rules. Sen näkee jo ihmisten eleistä ja ilmeistä.

Mitä monimuotoisempi, suvaitsevampi ja monikulttuurisempi yhteiskunta on, sitä varmemmin seuraa myös hyvinvointi ja parempi elintaso. Ja luottavaisempi yleinen ilmapiiri. “Yhdysvaltojen taloudellisen menestyksen avain on jatkuvasti ollut se, että maa on avoin uusille ihmisille ja ajatuksille kaikkialta maailmasta.“ Näin siis Floridan mukaan. Yhdysvallat on pulassa kun koulutetut, älykkäimmät ihmiset muuttavat maasta tai eivät enää hakeudu sinne opiskelemaan. Suomessa käy samoin, eikä syntipukiksi kelpaa pelkkä verotus. Mikään ei kannusta jäämään tai yrittämään. Suvaitsemattomuus ja jääräpäisyys estää Suomea menestymästä.

Tai entä jos selitys onkin, että suomalaiset eivät halua menestyä? Jos todellista paloa ei ole. Jääkiekkoakin pelataan maajoukkueessa naiivin isänmaallisesta velvollisuudentunnosta, käydään läpi vertauskuvallista talvisodan traumaa aina uudestaan. Ja hävitään lopuksi, sanotaan sitä torjuntavoitoksi. Töitä tehdään vähän verkkaisesti ja eläkkeelle halutaan aikaisin. Ehkä täällä mieluummin ollaan keskituloisia, tavallisia, keskinkertaisia. Ollaan siellä omalla mökillä, omassa rauhassa. Se pelottaa vähemmän kuin menestyminen, yrittäminen ja voittaminen ja on niin paljon helpompaa.

“Suomi on siili”, kirjoitti Pasi Vento Metrossa. Ulkomaalaiset sanovat, että suomalaiset pelkäävät heitä niin paljon, etteivät uskalla edes jutella. Siilillä on piikit pystyssä, koska se on arka eläin. Vaikka pohjimmiltaan olemme mukavia, sitä ei vain huomaa helposti. “Vapaassa maassa on valta valita, minne kuljemme. Sulkeudumme, nostamme piikit pystyyn, jäämme maahan makaamaan. Maan tavalla maahan”, kirjoitti Vento. Haluammeko me olla siilejä vai sittenkin rohkeita leijonia? Reippaita ja välittömiä kuin punatukkainen tyttö?

2 kommenttia:

  1. Tunnistan itsestäni niin punatukkaisen tytön kuin häntä ihmetellen ja hämmentyneenä tarkkailevan tuppisuunkin! Jotenkin pöhköllä tavalla lohdullista muistaa, ettei se Suomikaan niin täydellinen ole, kuin täällä välillä kuvittelee... Terkkuja Ranskasta, tosi kiinnostava ja ajatuksia herättelevä blogi sinulla!! :)

    VastaaPoista