sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Stadi on stydi mut snadi

Vielä pari vuosikymmentä sitten Helsinkiin muuttaneille maalaisille naureskeltiin. Kaikki muualta tulleet olivat landelta ja kaikki juntteja. Pääkaupunkiin piti sulautua opettelemalla nopeasti puhumaan kuin paikalliset eli stadilaiset. Harva onnistui ja niillekin naurettiin. Salakavalasti Helsingistä on tässä välissä tullut maakuntien ja kansojen sulatusuuni, omassa pienessä mittakaavassaan, ja se on muuttunut ihan oikeasti värikkääksi ja pirteäksi pikkumetropoliksi. Enää ei tarvitse salata sitä, että on pikkukaupungissa syntynyt junantuoma toukohousu. Omista juurista ja kotipaikasta kuuluukin olla ylpeä, olivat ne missä hyvänsä. Asenteet muualta tulleita kohtaan ovat muuttuneet – nyt paljasjalkaiset helsinkiläiset muuttavat trendikkäästi maalle.

Stadi ei kuulu enää vain stadilaisille, täällä on niin paljon meitä heinähattuja, jotka emme ymmärrä HIFK:n mainoskampanjoista yhtään mitään. Niin Suomellekin käy. Ei ole yhtä oikeaa tapaa puhua, eikä yhtä oikeaa tapa elää. Ei ole yhtä oikeaa maitoakaan, vaikka homogenoitua monopolimaata muka johtava hajuton ja mauton pääministeri onkin todellisuudesta yhtä pihalla kuin lehmä laitumella. Se muutos, joka pääkaupungissa on tapahtunut kahdenkymmenen vuoden aikana, antaa hitusen toivoa koko maalle. Muuttoliike on muuttanut maailmaa ja Helsinkiä – Suomikin muuttuu, vaikka se tuntuukin tuskallisen hitaalta. Onneksi emme elä Tuvalussa, ei tämä saari uppoa mihinkään.

Pekka Himasen tilausevankeliumissa on nimetty kolme suurta haastetta joiden ratkaiseminen on kriittistä selviytymisellemme. Vihreä informaatiotalous, hyvinvointiyhteiskunta 2.0 ja monikulttuurinen elämä. “Suomella on käytännössä yksi vuosi aikaa valita 2010-luvun onnistumisen tai epäonnistumisen käsikirjoitus”, Himanen kirjoittaa. Maa on hätätilassa masennuksen ja pahoinvoinnin takia ja muuttuu hyvää vauhtia suureksi avohoitolaitokseksi, jossa psyykkisten ongelmien olemassaoloa ei edes tunnusteta, vain oireita peitellään pillereillä. Himasen viisaus osuu, koska hän sekä analysoi terävästi, että tarjoaa konkreettisia ehdotuksia. Kriisi on totta. Kriisistä huolimatta optimistinen Himanen näkee toivoa ja mahdollisuuksia, se vain vaatisi nopeita ja radikaaleja toimia.

Sääli, ettei meillä ole poliitikkoja, joiden voisi uskoa pystyvän tyrkkimään kehitystä valtion filosofin osoittamaan terveempään suuntaan. He keskittyvät tönimään toisiaan. Muut ahdasmielisyyden apostolit ovat jo tyrmänneet Himasen kukoistuksen polun, kuten maassamme on tapana tehdä kaikille, jotka tunnustavat olemassaolevat ongelmat tai uskaltavat kritisoida kotimaata ja sen tilaa. Talvisodan traumatisoiman sukupolven rakentamassa maassa epäkohtia ei saa nähdä tai niistä ei sovi puhua. Suuntaa ei saa vaihtaa. Himanen on luopio, kun hän sanoo ääneen sen mitä ei saa sanoa: iso osa suomalaisista ei ole onnellisia eikä voi hyvin. Ja se ei todellakaan ole laman eikä siirtolaisten syytä. Ongelmien tunnustaminen johtaa aina syyllisten etsimiseen ja sitä ei haluta.

Kuoro laulaa yhtä hyvin kuin sen huonoin jäsen. Samoin yhteiskunta voi juuri niin hyvin kuin sen heikoin lenkki. Ainoa ihmisryhmä, jolla voisi kuvitella menevän hiukan entistä paremmin ovat mustalaiset. Perinteisesti syrjityimmän vähemmistön asema ei ole yhtä onneton kuin tähän asti, koska somalit ovat tunkeneet heidän paikalleen alimman portaan sylkykuppeina. On lohdutonta seurata kehitystä, jossa omaa pahoinvointiaan huutavat oman elämänsä epäonnistujat lataavat tappouhkauksia ministereille ja perustavat viharyhmiä internettiin. Pahaa oloa syljetään joka ilmansuuntaan. Ei ole yhtään vaikea uskoa Himasen väitettä, että viidennes kansasta voi pahoin. Ainakin viidennes on täysin kyvyttömiä kokemaan empatiaa ja se on hälyttävää. Sen seurauksena ei meillä lopuillakaan tule olemaan kovin hauskaa täällä.

Helsinki on silti paljon hauskempi paikka nykyään, kuin 90-luvun alussa. Muutos on ollut huikea ja sen näkee selkeästi kun on välillä poissa. Jos nyt muuttaisi vuosikymmeneksi muualle, palaisi aivan erilaiseen Suomeen. Onko se parempi vai huonompi paikka elää, riippuu kokonaan meistä itsestämme. Kasvukipuja on, mutta niin kaikilla on ollut, stadillakin. Kyllä se siitä. Pakko vaan venaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti