Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2010.

Mono- ja sauvakulttuurin aika

Kuva
Vasta tulevaisuuden historiankirjoissa kerrotaan totuus siitä minkälaista aikaa me nyt elämme. Suomi vuonna 2010 toipui kahdesta suuresta talouden lamasta ja niiden aiheuttamasta ahdistuksesta ja tulevaisuuden pelosta. Suuria uhkakuvia olivat ilmastonmuutos, monikulttuurisuus ja väestön ikääntyminen. Kamerakännykkä- ja tositv-kulttuuria edustaneet ihmiset jopa usein kieltäytyivät uskomasta kyseisten asioiden olemassaoloon. Sanottiin, että ennen oli paremmin, mutta kukaan ei määritellyt milloin ennen. Kansa oli muutenkin jakautunut kahtia: toiset uskoivat litteään, toiset vielä putkimalliseen televisioon. Agnostikot kieltäytyivät ajalle tyypillisen jyrkästi uskomasta digiboksiin ja luopuivat televisiosta kokonaan. Laajemmin katsottuna osa suomalaisista uskoi monokulttuuriin, jonka mukaan maa oli litteä. He eivät halunneet sauvakävelykulttuuria harjoittaessaan kohdata erilaisuutta tai monikulttuurisuutta lainkaan. Osa liittyi jopa monikulttuurisuutta vastustaviin ääriliikkeisiin, joiden

Naapurilaiset

Kuva
Palmusunnuntaina kuuluu perinteisesti mennä virpomaan naapureita ja sukulaisia. Mietin asiaa hetken ja totesin, että jätämme säikyt naapurit rauhaan ja häiriköimme lasten kanssa mieluummin vain sukulaisia. Minusta virpominen on hieno perinne; siinä yhdistyy länsisuomalainen trulliksi pukeutuminen ja itäsuomalaiset virpomavitsat. Onkohan perinne katoamassa kokonaan? Meille ei tullut tänäkään vuonna yhtään virpojaa, noitaa eikä trullia. Munia olisi ollut odottamassa. Kun muutimme Suomeen yritimme ensin tutustua kerrostalonaapureihin. Samassa rapussa asui lapsiperhe. Lapsemme olivat samassa tarharyhmässä, näimme päivittäin pihalla, tervehdimme ja juttelimme jotain. Silti mitään tutustumista ei tuntunut tapahtuvan. Pääsiäisenä menin isomman lapsemme kanssa virpomaan heitä. Naapurit ilahtuivat, mutta eivät olleet varautuneet suklaamunilla. Meitä ei kutsuttu sisälle, juttelimme hetken ovensuussa. Palkka tosin hoidettiin myöhemmin, kuten perinteisesti kuuluikin tehdä. Kun naapureille syntyi

Läjien synty

Kuva
Jos asuu lumenkaatopaikan lähellä, voi hyvällä tuurilla viettää pulkkamäessä juhannusriehaakin. Toiset veikkaavat, että lumi sulaa ensi syksyyn mennessä. Ainakin sitä on tullut metritolkulla. Jostain, ehkä ilmastonmuutokseen liittyvästä syystä, Helsingissä on enemmän lunta kuin Espoossa. Katumaasturi olisi ollut ainoa mielekäs kulkuneuvo pääkaupungissa tänä talvena, ehkä suksien lisäksi. Keskustassa on paikkoja, joista ei ole vieläkään viety kasoja pois. Kerrankin on mahdollista, että lasten suuri haave toteutuu ja lumiukko pysyy pystyssä kesälomaan asti. Meiltä hajosi pesukone keskellä hiihtolomaa. Sain lopulta huoltomiehen diagnosoimaan rakastettua perheenjäsentä ja hän totesi, ettei kannata edes lääkitä. Vakuutusyhtiö tuli avuksi ja ostimme Gigantista uuden. Viikon päästä uusi kone hajosi. Kävikin ilmi, että se oli saman merkkinen kuin edellinen, vain nimi oli toinen. Tieto lahdutti suunnattomasti varsinkin, kun olin tehnyt selväksi ostotilanteessa mitä emme halua. Soitin ainakin se

Punaniskojen nousu

Kuva
Vaalikampanjan teema on sitten julkaistu: maahanmuuttokritiikki . Vasemmistopuolue on ryhtynyt tarmokkaasti pyydystämään takaisin karanneita lampaitaan. Kenellekään ei jää epäselväksi mihin kilpailevaan ryhmään duunarit ovat luikkineet. Hottentottipolitiikka on hauska uudissana, pehmeä lyömäase, jolla pidetään vain sopivaa välimatkaa toiseen vähäosaisten puolueeseen. Ei maassa maan tavalla tarkoita yhtään mitään. Suuri poliittinen linjaus on mitäänsanomatonta poliittista jargonia – höttöä, josta tehtaillaan otsikoita, ja jolla tuupitaan istuvaa hallitusta. Ei oikeasti sanota mitään, mutta vaikuttaa siltä kuin oltaisiin painokkaasti jotakin mieltä, kansan asialla ja ajan hermolla. Sehän sopii kampanjan avaukseksi. Urpilainen viljelee yhtäkkiä kovin tuttuja kauhuskenaarioita kunniamurhista ja ympärileikkauksista. Ilmeisesti puolueen taktikot ovat sanoneet, että tämä puree lähiöissä ja syrjäkylillä. Entä miten sitten ollaan maassa maan tavalla? Jos oletetaan, kuten on yritetty väitt

Mikä maito, mikä valuutta?

Kuva
Sain juuri luettua Jari Tervon Koljatin loppuun. Ei kirjasta sen enempää, mutta lukiessani satiiria kuvitteellisen pääministerin kommelluksista tein kummallisen havainnon: Lahnanen on sympaattisempi ja uskottavampi hahmo kuin esikuvansa . Tervon satiiri on siis epäonnistunut – senhän pitäisi kärjistää ja liioitella. Se paremminkin kaunistelee. Todellisuus on tarua ihmeellisempää. Tätä vahvisti myös viimeisin maitolausunto. Ei pääministeri voi hyökätä vapaata kilpailua vastaan, ei varsinkaan kun sitä on tässä maassa niin vähän. Eikä pääministeri voi valtion yrityksen edustajana yllyttää boikotoimaan naapurimaan yrityksen tuotteita. Vai voiko? Ei kai sattumalta juuri keskustalaiselle pääministerille olisi mitenkään oman edun mukaista ottaa kantaa maitoteollisuuden puolesta? Ehei. Maitoa vain on myyty tunteilla ennenkin ja se tunne on jotenkin liimautunut pääministerinkin sydämeen. Valio on ansioitunut myös levittämällä kyseenalaista terveysvalistusta omiin tuotteisiinsa sopivilla argumen

Stadi on stydi mut snadi

Kuva
Vielä pari vuosikymmentä sitten Helsinkiin muuttaneille maalaisille naureskeltiin. Kaikki muualta tulleet olivat landelta ja kaikki juntteja. Pääkaupunkiin piti sulautua opettelemalla nopeasti puhumaan kuin paikalliset eli stadilaiset. Harva onnistui ja niillekin naurettiin. Salakavalasti Helsingistä on tässä välissä tullut maakuntien ja kansojen sulatusuuni, omassa pienessä mittakaavassaan, ja se on muuttunut ihan oikeasti värikkääksi ja pirteäksi pikkumetropoliksi. Enää ei tarvitse salata sitä, että on pikkukaupungissa syntynyt junantuoma heinähousu. Omista juurista ja kotipaikasta kuuluukin olla ylpeä, olivat ne missä hyvänsä. Asenteet muualta tulleita kohtaan ovat muuttuneet – nyt paljasjalkaiset helsinkiläiset muuttavat trendikkäästi maalle. Stadi ei kuulu enää vain stadilaisille , täällä on niin paljon meitä heinähattuja, jotka emme ymmärrä HIFK:n mainoskampanjoista yhtään mitään. Niin Suomellekin käy. Ei ole yhtä oikeaa tapaa puhua eikä yhtä oikeaa tapa elää. Ei ole yhtä oikeaa

Mitä opin irlantilaisilta

Kuva
Kohteliaisuutta. Irlantilaiset muistavat aina sanoa please , thank you ja no bother at all . Ilman kohteliaisuuksia ei ole kommunikaatiota, kukaan ei voisi kuvitellakaan jättävänsä pois kivoja pieniä taikasanoja, joilla asiat saadaan sujumaan. Kohteliaisuudesta ei jousteta. Jos Irlannissa olisi heikkoja jäitä, sinne ohjattaisiin naiset ja lapset ensin, ei epäilystäkään. Ja käytännöllisyys ei ole vahvimpia puolia. Jos ravintolaseurueessa on mies, hän maksaa. Jos tilaa juomaa itselleen, pitää tilata myös kaikille muille. Ei, laskua ei todellakaan jaeta sen mukaan, mitä kukin on syönyt. Se olisi käsittämätöntä. Kohteliaisuudesta taas on pakko oppia joustamaan Suomessa, muuten ajautuu pikavauhtia vararikkoon. Ystävällisyyttä. Irlantilainen on aina ystävällinen, paitsi silloin kun vain vaikuttaa ystävälliseltä, mutta onkin itse asiassa ilkeä. Pottuilusta on tehty melkein taidetta. Se liittyy varmasti jollakin tavalla kansakunnan historiaan ja moninaisiin valloittajiin ja sortajiin, ja si

En osaa sanoa

Kuva
Kun asiakas ottaa yhteyttä yritykseen ja haluaa kysyä ostamastaan palvelusta, reklamoida tuotteesta, joka ei toimi, perua kaupan tai lopettaa sopimuksen, miten yritys reagoi siihen? Valitse seuraavista vaihtoehdoista. A) Kiitos yhteydenotostanne, yritämme ratkaista ongelmanne mahdollisimman pian. B) Kiitos yhteydenotostanne, valitettavasti emme voi auttaa tässä asiassa. C) Ei vastausta. Kyllä, matkalle lähtee herra C. Tämä on tyypillinen suomalaisen yrityksen tapa ratkaista ongelmia. Olen kuullut näitä tarinoita ihan liikaa, viikonloppuna taas yhden lisää. Turhautunut ulkomaalainen tuttava oli kuukausia yrittänyt kaikin keinoin peruuttaa teleoperaattorin kanssa tekemäänsä laajakaistasopimusta. Mokkula ei edes koskaan toiminut. Asiakas halusi kuulla selityksen tai vain saada vastauksen, mutta firma ei vastaa puhelimeen, kirjeisiin eikä sähköpostiin. Ainoa kommunikaatio yrityksen puolelta on säännöllisesti saapuva lasku, jonka tuttava kuuliaisesti maksaa, vaikkei laajakaistaa käytäkään.