keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Terveisiä tulevaisuudesta

Paul Lemetti perheineen (HS 12.2.2010) palasi Suomeen 30 vuoden jälkeen ja tunsi saavansa kylmän vastaanoton. Apua ja tietoa etsiessä vastaanotto hämmensi. “Olisin odottanut aitoa palvelua, edes hieman inhimillisyyttä.” Havainto ei tunnu ihan vieraalta. Tosin Lemetti etsii töitä ja on lama, eikä työttömän ole kai helppo saada vuokra-asuntoa, mutta silti. Vastaanotto Suomessa ei ole kylmä, se on jäätävä. Paluumuuttajaa, tai sen paremmin ketään muutakaan maahanmuuttajaa, ei toivoteta missään vahingossakaan tervetulleeksi, kaikkein vähiten valtion virastoissa. Lemetti on kuitenkin juuri niitä maahanmuuttajia, joita tänne halutaan. Hän tuo osaamista, työllistyy varmasti ja ehkä myös työllistää muita.

Muuttaja on myös tullut väärään maahan, jos etsii palvelua. Suomi on moderni maa, siksi palvelu on tapettu sukupuuttoon. “Tieto löytyy netistä”, on kuin pyhä mantra tai mainoslause, jota kukaan ei kyseenalaista. Löytyy, kun kerran sanotaan, että löytyy. Paha puhelimessa on väittää vastaan, ennen kuin on kokeillut, eksynyt ja tuskastunut. Suomalaisilta verkkosivuilta ei edes tiedonhaun ammattilainen löydä etsimäänsä. Ne ovat vaikeasti navigoitavia, sekavia, täynnä kapulakieltä ja loputonta turhaa informaatiota ja sietämättömän rumia. Siitä huolimatta kukaan ei myönnä, että mikään toimisi huonosti. Virastoihin on kalliit palvelunumerot. Miten voidaan puhua palvelunumerosta, jos kukaan ei vastaa puhelimeen ja palvele?

Erityisesti hämmentää yhteisen valheen vankkumattomuus: onko epäkohdista kielletty puhumasta rangaistuksen uhalla? Kukaan ei myönnä, että asiat toimivat koskaan huonosti. Ihmisissä ei ikinä ole vikaa. Aina tarjotaan joku muu selitys, kuten VR:n hölmönä hokemat lumi ja pakkanen. On päätetty uskoa ja uskonasioista ei kiistellä. Jos Suomessa kritisoi valtion virastoja tai byrokratiaa, on maanpetturi ja saa isänmaallisen kansan kollektiivisen vihan niskaansa. Pitää omaksua ainoan totuuden linja ja toistaa sitä kaikissa mahdollisissa tilanteissa myös muille. Mahdollinen tyytymättömyys vain niellään. Niin suomalaiset tekevät – ja niin paluumuuttajankin kuuluisi tehdä. Jos totuus kuuluu, että kaikki toimii, siihen uskotaan, toimi tai ei.

Oma muutto ei ole koskaan ollut yhtä haastavaa kuin Lemetillä. Suomeen palatessa oli oma asunto ja työpaikka valmiina. Romaniassa asuin kaupungin toiseksi halvimmassa hotellissa kuukauden, ennen kuin sain töitä ja työnantaja hankki asunnon. Irlannissa ensimmäinen työpaikka löytyi kahden kuukauden etsinnällä, majailin siskon luona kunnes vuokrasin huoneen jaetusta talosta. En ole myöskään ollut herkkä valittamaan, enkä saapunut koskaan mihinkään ihan pennittömänä. Saa Suomessakin heti asunnon, jos on rahaa taskussa, ei se ole mikään ongelma.

Silti asenne on häirinnyt minua samalla tavalla kuin Paul Lemettiäkin. Miksi töykeys, jos joku kysyy jotakin? Suomalaiset suhtautuvat kaikkiin muihin ihmisiin ylimielisesti. Onko meillä joku syy olettaa olevamme parempia? Ehkä muut joskus tietävät enemmän ja ovat viisaampia. Suomi markkinoi itseään yhä Venäjän asiantuntijana, mutta millä tasolla se osaaminen ja ymmärrys todella on? Ennen naureskeltiin venäläisten köyhyydelle, nyt tuhahdellaan heidän rikkauttaan. Voisi olla hyödyllistä tutustua, kysellä ja oppia jotain. Onneksi Lemetti on amerikkalainen – se on kuitenkin kaikista kansallisuuksista ihailluin Suomessa.

Me paluumuuttajat olemme aikamatkaajia. Tulemme tulevaisuudesta, menneisyydestä tai joskus rinnakkaisesta todellisuudesta. Terveisiä vaan sieltä kaukaa. Asiat ja ilmiöt, joita minä ja Lemetti olemme nähneet, ajautuvat Suomeenkin yhden, kahden tai viiden vuoden päästä. Meiltä voisi esimerkiksi kysyä mitä ne ovat ja miten ne vaikuttavat elämäämme ja yhteiskuntaan. Mutta kukaan ei kysy. Kukaan ei kysy yhtään mitään. Jos kertoo kysymättä, kukaan ei usko tai ole kiinnostunut. Suomalaiset eivät halua tietää enempää, kaikki tarpeellinenhan on jo netissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti