sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Rakkaudella joo

Roman Schatz on maahanmuuttaja, saksalainen ja väsynyt vastaamaan aina samaan ikuiseen kysymykseen: miten viihdyt Suomessa. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen hän kirjoitti kirjan Rakkaudella Suomesta, joka vastaa jatkossa hänen puolestaan. Jokaisen Suomeen muuttoa edes harkitsevan pitäisi lukea se, kysyäkseen itseltään vielä viimeisen kerran tahdotko todella aikuisten oikeasti ottaa tämän kylmän, pimeän ja omituisen maan asuinpaikaksesi ja rakastaa sitä myötä- ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema teidät erottaa. Ei niin, ettei poiskin pääsisi, mutta aina on hyvä varautua pahimpaan. Jos vielä tekee mieli sanoa tahdon, niin sitten vaan eteenpäin omalla vastuulla.

En tiedä miksi löysin tämän aarteen vasta nyt, mutta hyvä kun löysin. Schatzin Suomi on huonosti sulavaa, mutta terveellistä. Suomalaiset vähän naiiveja ja helposti höynäytettäviä, suljetussa maassa eläneitä holhottuja, mutta jääräpäisen sisukkaita. Tavallaan Suomessa on vain yksi muotti, johon kaikkien pitäisi mahtua, mutta silti me ihailemme niitä, jotka elävät normien ulkopuolella. Schatz elää myös ja nauttii juuri siitä vapaudesta, ettei ulkopuolisena tarvitse toteuttaa kenenkään odotuksia, mutta pääsee silti kunniavieraiden pöytään syömään. Hän on riemastuttavasti oivaltanut asioita, jotka voivat olla uusia suomalaisellekin tai sitten niihin ei ole edes koskaan tullut etsineeksi vastauksia. On kysymyksiä, joita ei koskaan ole keksinyt kysyä.

Saksalainen selvittää suomalaisille aukottomasti muutaman perusasian, kuten miksi Suomessa on niin kallista. Meitä on liian vähän ja valtion pyörittäminen maksaa. Väkeä pitäisi olla 20 miljoonaa. Miksi autourheilussa menestytään? Suomalainen mies on itsetuhoinen, vihainen ja viihtyy yksin metsässä. Eikä jalankulkijoitakaan ole tarvinnut väistellä. Mitä sisu on? Sitä, että tehdään asiat loppuun asti, tietysti. Silloin kun ulkomaalainen puhuu suomesta, vaikka minkälaisella aksentilla, kannattaa kuunnella. Vai tiesikö joku muu muka entuudestaan, että Maamme-laulu on vanhan saksalaisen juomalaulun kopio? Suomalaisilta voisi muutenkin vaatia aika paljon enemmän huumorintajua ja paksunahkaisuutta.

Maahanmuuttajille Schatz osaa kertoa miksi täällä asuu ruotsinkielinen vähemmistö, miksi suomalaiset mökkeilevät ja miten se tapahtuu ja ohjeistaa vaikka miten tehdään kiljua. Hän tietää mikä miellyttää ja mikä ei miellytä suomalaista naista, ehkä paremmin kuin moni meistä. Paitsi, että on epäkorrektia edes vihjata, ettei hän olisi yksi meistä. Schatz on mahtava maahanmuuttaja – hän ottaa kaiken huumorilla ja menee pää edellä mukaan, vaikkei tiedäkään onko se kivaa. Muutkin voivat ottaa estottomasti ilon irti kollektiivisesta alemmuuskompleksistamme, olkaa hyvä vaan. Schatz ei ole enää varma, miksi hän tuli Suomeen, mutta tietää miksi on jäänyt: kotimaassaan hän olisi vain tavallinen saksalainen. Toiseen maahan muuttaessa saa kaupan päälle erilaisen ja arvokkaan näkökulman asioihin. Sokeiden maassa yksisilmäinen kruunataan kuninkaaksi.

Jos haluaa ymmärtää Dave Lindholmia, pitää osata suomea. Vain sitten voi ymmärtää miksi Dave on dave eikä deiv, eikä sitä voi selittää. Pitää kuunnella. Esimerkin voima on paras eikä sitä voi tarpeeksi alleviivata: Suomessa on osattava suomea, jos haluaa ymmärtää meitä. Schatzin mielestä se kannattaa, tai ainakin hän pirullisen sinnikkäästi väittää niin. Mikä on suomen kielen eniten käytetty sana? Vittu, tietysti. Osuu ja uppoaa. Ja Schatz rakastaa suomea, niin perkeleesti ettei se varmasti jää epäselväksi. Halaa niin lujaa, että kylkiluut napsuvat ja henki salpaa. Älkää väittäkö enää, ettei saksalaisilla ole huumorintajua.

2 kommenttia:

  1. Aika jännä, minusta tuo Schatzin kirja oli tylsän kliseinen eikä siinä ollut minulle ainakaan mitään uutta. Päällimäiseksi jäi kuva itseään täynnä olevasta ihmisestä, joka laukoi aika vanhoja vitsejä ja puolitotuuksia, mutta makuja on niin monia...

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Ehkä vanhoja vitsejä mutta paluumuuttajan silmin tuntuvat kliseet pitävän hyvin paikkansa edelleen. Luin varmuuden vuoksi kaksi kertaa eikä vieläkään kyllästyttänyt.

    VastaaPoista