keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Haittaa vai hyötyä?

Meillä on töissä yksi johtaja, josta kaikki työntekijät ovat samaa mieltä: hänestä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kukaan ei ole aikoihin halunnut osallistua samoihin projekteihin, kun ei niistä tule mitään. Asiakassuhteet, joiden kanssa hän on tekemisissä kariutuvat ennemmin tai myöhemmin. Kyseisen henkilön vaikutus ilmapiiriin on ollut tiedossa, mutta nyt myös vaikutus firman talouteen on herättänyt keskustelua. Kun koko mainosala roikkuu kuluneen sanonnan mukaan löysässä hirressä, ei enää kainostella, vaan sanotaan ihan suoraan. Kukaan ei halua työelämässä katsella ihmistä, joka vaarantaa koko firman toiminnan. Niinpä vaihtoehtoja on vain kaksi: johtaja lähtee, mikä on epätodennäköistä tai kaikki muut lähtevät. Pako on alkanut.

Väitetään, että riitely puhdistaa ilmaa. Siitä pitäisi siten olla jotain hyötyä. Kukaanhan ei varsinaisesti halua riidellä, mutta joskus on pakko. Yhden tyttöystävän kanssa tuli harjoiteltua ahkerasti. Ulkopuolisten mielestä se oli sietämätöntä ja koko suhde käsittämätön. He olivat tietysti oikeassa. Minä luulin, että korvapuustit ovat osa parisuhteen normaalia rakentumista. Tuliset yhteenotot noudattivat sentään aina samaa kaavaa. Riidan alkusyy jäi usein hämäräksi, mutta ensin lensivät haukkumasanat ja sitten tavarat. Sen jälkeen tönittiin ja painittiin ja lopulta harrastettiin hikistä sovintoseksiä. Riidat olivat jollain oudolla tavalla palkitsevia, mutta eivät ne parisuhdetta mihinkään muualle vieneet kuin vielä riitaisampaan loppuun. Lopulta keräsin vaatteitani lauttasaarelaisen kerrostalon pihalta.

Joulu on siitä hienoa aikaa, että saa olla kotona eikä ole juuri mitään järkevää tekemistä. On aikaa riidellä. Vihdoin joulukinkun yli saa heiteltyä kaikki ne kaunat, jotka ovat odottaneet koko vuoden. Se, kun vaimo ja appiukko alkavat juhlapöydässä riidellä lastenkasvatuksen metodeista, ei palkitse millään tavalla eikä paranna joulutunnelmaa. Tarkemmin ajatellen meillä on tainnut aina olla riitaisa perhe. Mikähän siihenkin on syynä? Minä olen riidellyt siskoni kanssa, isä äidin kanssa, minä isän kanssa ja sisko äidin kanssa. Vuosikymmeniä. Riitelimme kotona, kaukomailla, automatkoilla, ravintoloissa, lentokoneissa, mökillä ja sukulaistenkin luona. Mykkäkoulu on pahimmillaan kestänyt vuosia. Ei siitäkään mitään hyötyä ole ollut.

Jotkut väittävät, että lamasta on muka hyötyä. Se taitaa näkyä vasta retrospektiivisesti, joten väitettä on vaikea vielä kiistää. Vaikea vuosi tämä on ollut. Ehkä me kehitymme ihmisinä ja ihmiskuntana, mutta se ei tapahdu tasaisesti hivuttaen vaan hötkäyksittäin ja kivuliaasti. Joskus loikataan reilusti eteenpäin, välillä otetaan takapakkia, enimmäkseen suditaan paikallaan. Evoluutio on lopulta johtanut siihen, että osaamme valmistaa melkein mitä tahansa, mutta tavaroista tehdään tarkoituksella niin huonoja, että ne eivät kestä ensi jouluun asti. Osaamme myös laittaa joukon ihmisiä suljettuun taloon, katsoa heitä telkkarista ja äänestää kuka saa olla pisimpään ilman mielekästä tekemistä. Miksei taloon laiteta älykkäitä ihmisiä, jotka saattaisivat keksiä jotain hyödyllistä siunatussa joutilaisuudessaan? Koska se ei kiinnosta katsojia. Olemme päässeet pisteestä B pisteeseen B.

Olen pitkään pohtinut sitä, että lama ei ehkä olekaan ongelma vaan ratkaisu. Useimmiten on olemassa syy ja seuraus ja asiat tahtovat liittyä toisiinsa. Jos ilmastonmuutos on seurausta ihmisen kehittymisestä eli evoluutiosta ja jos meidän pahin vihollisemme on ihminen itse, ei kukaan muu ole tulossa avuksi. Nyt olisi tilaisuus tehdä suuria keksintöjä, niitähän on aina tehty sotien ja luonnonkatastrofien ansiosta. Lama on osa ratkaisua siksi, että sen pitäisi pakottaa meidät keksimään uusia tapoja ajatella, tuottaa energiaa ja puhdasta vettä, hidastaa jäätiköiden sulamista ja kierrättää jätteitä. Muuten meidät hukka perii ja jos se ei meitä peri niin ainakin puree. Ihmisestä on todennäköisesti maapallolle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Lupaaminen on vaikea asia. Usein huomaa laittaneensa nimensä muuten järkevään paperiin, mutta olosuhteet vain ovat matkalla muuttuneet. Päätös ei enää tunnukaan hyvältä. Ajattelemattomuuttaan tulee luvanneeksi vaikka mitä myötä- ja vastamäessäkin. Kaikki lupaukset tulisikin tehdä täyspäisessä mielentilassa eikä posket onnesta hehkuen. Olen päättänyt tehdä yhden hyvän uudenvuoden lupauksen: pyrin kaikin keinoin siihen, että minusta olisi kaiken kaikkiaan enemmän hyötyä kuin haittaa. Se on ihan kohtuullinen ja kunniakas tavoite, eikä aivan mahdoton. Tässä taloustilanteessa nollatulostakin voi varmaan pitää aika hyvänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti