Osumatarkkuutta!
Tähänastisen laman syvin notkahdus on nyt koettu. Mainostoimistossa ruopataan pohjamutia silloin kun viikkopalaverin pääaiheena on toimiston vessojen siisteys. Tai siivottomuus, jos tarkkoja ollaan ja nythän ollaan tarkkoja. Suuressa neuvotteluhuoneessa on historiallinen tunnelma kun toimitusjohtaja peräänkuuluttaa työntekijöiltä parempaa osumatarkkuutta. Sinänsä kommentti on osuva symbolisestikin – on kyse tekemisen laadusta. Tässä on sisäisen laatukampanjan aineksia. Laman aikanakin asenteen pitäisi olla sellainen, että se mikä tehdään, tehdään hyvin, osutaan maaliin. Samaa neuvoa voisi tarjota projektinjohdolle asiakkaiden mielihalujen tulkinnassa, mutta kukaan ei enää halua kommentoida.
Tällaista aikaa me elämme, ei sanota vastaan. Kaikki vain nyökyttelevät kilpaa ja hokevat joojoota. Kun henkilöstöä on kyykytetty palkanalennuksilla, lomautuksilla ja irtisanomisen pelolla, mikä tahansa käy. Meitä saa kusettaa käytävän vessassa tai vaikka takapihalla. Kukaan ei kyseenalaista mitään. Ei edes sitä, että saniteettitilojen kurja kunto kuitenkin johtuu vuosia jatkuneesta säästämisestä ja siivoojien puuttumisesta – epämiellyttävän näkyvin tuloksin. Palaverin jälkeen kuulin vielä muut tapahtumaketjun käänteet. Tarina on traagisempi kuin uskoinkaan. Tuotanto-AD oli perjantaina vetänyt kumihaskat käteensä ja pessyt vessat. Siivoojia ei tarvitse palkata.
Tämä on varmasti sitä alalla kovasti hypetettyä ketteryyttä. Joustamme kontallamme vessan lattialla, jos työnantaja niin haluaa. Hesarin pääkirjoituksessa puhuttiin eilen rakentavasti työilmapiirin merkityksestä. Ei siitä toki ole enää kyse: laman aikana eniten kolhituilla aloilla töissä viihtyvät kaikki ne, joilla on paikka johon voi aamulla mennä. Ilmapiiristä viis, kunhan on työpaikka. Eräs kaveri määritteli filosofisen askeettisesti onnellisuutensa avaintekijät aloittaessaan aikoinaan mainosalalla: on hienoa, kun on joku paikka, johon voi aamulla mennä, saa puuhailla kaikkea kivaa ja siitä vielä maksetaankin. Juuri enempää ei kannatakaan haluta.
Koko mainosala on samassa liemessä. Olemme koiran hännänpää, ensimmäinen ja viimeinen joka laskee ja nousee. Mutta hätä ei johdu vain siitä, että asiakkaat lykkäävät markkinoinnin toimenpiteitään ensi vuoden puolelle tai hamaan tulevaisuuteen ja myyntikate laahaa sohjossa. Enää ei pärjätäkään tekemällä vain niin kuin ennenkin. Kun lama on ohi, ei todellakaan palata vuoteen 2007 kun kaikki oli hyvin ja luultiin, että nousukausi jatkuu ikuisesti. Mainonnan lait ovat muuttuneet. Jotkut niistä asioista, jotka ovat olleet kalliita, ovatkin yhtäkkiä ilmaisia ja toiset taas täysin tarpeettomia. On pakko ajatella eri tavalla.
Sama ongelma on edessä koko maan mittakaavassa, koska ne tehtaat ja yritykset, jotka ovat siirtyneet halvemman työvoiman maihin tai joutuneet lopettamaan kannattamattomina, eivät ole tulossa takaisin. Koko maa on hinnoiteltu ulos kansainvälisestä kilpailusta. Työpaikat eivät tule takaisin, on keksittävä jotain muuta. Kauppalehdessä oli pieni kommentti siitä, miten ruoan hinta vaikuttaa koko talouteen. Kun elämisen kustannukset ja verot nousevat, vaaditaan lisää liksaa ja henkilöstökustannukset kasvavat. Kierre on jatkunut liian kauan. Lopulta yritys muuttuu kannattamattomaksi, kun asiakkailla ei ole varaa maksaa niitä hintoja, joihin nykyisillä kustannuksilla on päädytty. Cul de sac.
Vessadraaman lopputulemana syntyi uusi strategia, joka on seuraavanlainen: yksi vessoista on varattu vain asiakkaille ja daameille. Epäsiisteys taas on henkilökunnan miesten syytä. Positiivista asiassa on se, että johdolla on selkeä näkemys siitä, miten asiassa toimitaan ja kuka on vastuussa. Jos asiakkaiden kanssa olisi toimittu yhtä määrätietoisesti, tehokkaasti ja päättäväisesti, toimiston tuloskin saattaisi vielä olla plussan puolella. Ratkaisu on oikea myös siinä mielessä, että uudella järjestelyllä asiakkaiden wc todennäköisesti pysyy paljon siistimpänä – asiakkaita kun käy enää niin vähän.
Tällaista aikaa me elämme, ei sanota vastaan. Kaikki vain nyökyttelevät kilpaa ja hokevat joojoota. Kun henkilöstöä on kyykytetty palkanalennuksilla, lomautuksilla ja irtisanomisen pelolla, mikä tahansa käy. Meitä saa kusettaa käytävän vessassa tai vaikka takapihalla. Kukaan ei kyseenalaista mitään. Ei edes sitä, että saniteettitilojen kurja kunto kuitenkin johtuu vuosia jatkuneesta säästämisestä ja siivoojien puuttumisesta – epämiellyttävän näkyvin tuloksin. Palaverin jälkeen kuulin vielä muut tapahtumaketjun käänteet. Tarina on traagisempi kuin uskoinkaan. Tuotanto-AD oli perjantaina vetänyt kumihaskat käteensä ja pessyt vessat. Siivoojia ei tarvitse palkata.
Tämä on varmasti sitä alalla kovasti hypetettyä ketteryyttä. Joustamme kontallamme vessan lattialla, jos työnantaja niin haluaa. Hesarin pääkirjoituksessa puhuttiin eilen rakentavasti työilmapiirin merkityksestä. Ei siitä toki ole enää kyse: laman aikana eniten kolhituilla aloilla töissä viihtyvät kaikki ne, joilla on paikka johon voi aamulla mennä. Ilmapiiristä viis, kunhan on työpaikka. Eräs kaveri määritteli filosofisen askeettisesti onnellisuutensa avaintekijät aloittaessaan aikoinaan mainosalalla: on hienoa, kun on joku paikka, johon voi aamulla mennä, saa puuhailla kaikkea kivaa ja siitä vielä maksetaankin. Juuri enempää ei kannatakaan haluta.
Koko mainosala on samassa liemessä. Olemme koiran hännänpää, ensimmäinen ja viimeinen joka laskee ja nousee. Mutta hätä ei johdu vain siitä, että asiakkaat lykkäävät markkinoinnin toimenpiteitään ensi vuoden puolelle tai hamaan tulevaisuuteen ja myyntikate laahaa sohjossa. Enää ei pärjätäkään tekemällä vain niin kuin ennenkin. Kun lama on ohi, ei todellakaan palata vuoteen 2007 kun kaikki oli hyvin ja luultiin, että nousukausi jatkuu ikuisesti. Mainonnan lait ovat muuttuneet. Jotkut niistä asioista, jotka ovat olleet kalliita, ovatkin yhtäkkiä ilmaisia ja toiset taas täysin tarpeettomia. On pakko ajatella eri tavalla.
Sama ongelma on edessä koko maan mittakaavassa, koska ne tehtaat ja yritykset, jotka ovat siirtyneet halvemman työvoiman maihin tai joutuneet lopettamaan kannattamattomina, eivät ole tulossa takaisin. Koko maa on hinnoiteltu ulos kansainvälisestä kilpailusta. Työpaikat eivät tule takaisin, on keksittävä jotain muuta. Kauppalehdessä oli pieni kommentti siitä, miten ruoan hinta vaikuttaa koko talouteen. Kun elämisen kustannukset ja verot nousevat, vaaditaan lisää liksaa ja henkilöstökustannukset kasvavat. Kierre on jatkunut liian kauan. Lopulta yritys muuttuu kannattamattomaksi, kun asiakkailla ei ole varaa maksaa niitä hintoja, joihin nykyisillä kustannuksilla on päädytty. Cul de sac.
Vessadraaman lopputulemana syntyi uusi strategia, joka on seuraavanlainen: yksi vessoista on varattu vain asiakkaille ja daameille. Epäsiisteys taas on henkilökunnan miesten syytä. Positiivista asiassa on se, että johdolla on selkeä näkemys siitä, miten asiassa toimitaan ja kuka on vastuussa. Jos asiakkaiden kanssa olisi toimittu yhtä määrätietoisesti, tehokkaasti ja päättäväisesti, toimiston tuloskin saattaisi vielä olla plussan puolella. Ratkaisu on oikea myös siinä mielessä, että uudella järjestelyllä asiakkaiden wc todennäköisesti pysyy paljon siistimpänä – asiakkaita kun käy enää niin vähän.
Kommentit
Lähetä kommentti