perjantai 28. elokuuta 2009

Isänmaan toivot

The 69 Eyes-yhtyeen Jyrki 69:n mukaan Suomen lipusta on tullut kansainvälinen rocktunnus, Mitä Suomi on? -sivuston mukaan. Laulaja katsoo maailmaa mikkitelineen takaa ja on varmasti ihan oikein havainnut, että siniristilippu ei välttämättä tarkoitakaan enää sitä, että yleisössä on suomalaisia. Näin hienosti synkkä, mutta isänmaallinen rockyhtye vie positiivista Suomi-kuvaa maailmalle kun fanit innostuvat bändin kotimaasta. Työn hedelmät ja ulkomaalaisten Suomi-tuntemuksen käsittämätön laajuus näkyvät jo: Saksasta on löytynyt faneja, jotka saattavat kysellä jopa Kalevalasta!

Tapasin joskus vuosia sitten jollakin matkalla kanadalaisen baarimestarin, joka paljastui Mannerheimin ihailijaksi. Syytä omituiseen harrastukseen en muista, mutta hän tiesi sotavoimien ylipäälliköstä ja talvisodastamme enemmän kuin kukaan tuntemani suomalainen. Oli tainnut lukea muutaman kirjan aiheesta, ja siinä sivussa Kalevalankin. Tavallisemmin ulkomailla tunnetaan kuitenkin suurmiehet K.Raikkonen, P-E Auvinen, Lordi ja Nokian puhelinten merkillinen taipumus hyytyä juuri takuuajan umpeuduttua. Moni muistaa mainita myös tunnetun tosiasian, että Suomessa on talvella säkkipimeää ympäri vuorokauden – ja siksi kaikki ovat koko ajan juovuksissa.

Henkilökohtaisesti Suomen lipusta tulee mieleen kaikkea muuta paitsi herra 69:n yhtyeen edustama musiikkityyli. Positiivinen mielikuva sai ikävän tahran jo silloin kun pilottitakkiset kaljupäät alkoivat ommella isänmaan tunnuksia hihoihinsa. Ulkomailla lippu korkealla kulkevat myös vyölaukkujen ja sixpakkien kanssa keinahtelevat formulafanit, jotka ilahduttavat vuosittain läsnäolollaan erityisesti sukulaiskansaamme unkarilaisia. Ja eikös pikkuista siniristilippua heilutellut myöskin Henry Suuri jossakin kansainvälisessä elokuvaproduktiossa?

Virallisemmissa yhteyksissä isänmaatamme ja lippua edustaa Jyrkin numerokaima Matti 69, joka on kasvattanut meriittilistaansa viime aikoina muun muassa karamelli- ja limsaveron palauttajana. Muiden arvonlisäverojen lasku-, tasaus-, nosto- ja vastakorjausliikkeistä en ole vielä saanut riittävän selkeää kuvaa, että niitä arvaisi kommentoida. Ennen kahden lautasen ja maitolasin aikaa suomalaiset poliitikot sekoilivat sentään reilusti viinan kanssa. Nyt lööpinkokoisia skandaaleja tehtaillaan pelkällä mehulla ja makeisilla.

Kotiseuturakkaus on ajanut kuitenkin kansallisen lipun ohi. Mökkikansa nimittäin harrastaa kesäisin maakuntien viirejä, joita voi vapaasti pitää muuten vähälle hyötykäytölle jäävässä lipputangossa liehumassa vaikka koko kesän. Eikä isänmaallisuus lipun väristä ole kiinni. Yhdessä Saimaan kalliosaaressa hulmusi komea punainen lippu. Merkillisyyttä piti katsoa lähempää ja pienen sunnuntaiveneilyn jälkeen selvisi, että saaressa mökkeilee hyvinkin isänmaallista formulakansaa. Punalipun keskellä komeili musta ori keltaisessa lätkässä.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Kalavaleita

Arvoisat kalatiskin myyjät. Olen päättänyt jättää teidät, syvästi pettyneenä ja surullisena. Me emme enää tapaa. Syynkin varmaan arvaatte. Niin monta kertaa olen ostanut lohta, kuhaa ja haukea ja kysynyt onko kala varmasti tuoretta. Yhtä monta kertaa te olette väittäneet minulle, että varmasti on. Kotona olen nähnyt miten limaista ja väritöntä kala on ollut. Eniten olen pettynyt niihin teistä, jotka ovat onnistuneet valehtelemaan vakuuttavasti. Annan ehkä joskus anteeksi niille myyjille, jotka näyttivät edes hiukan vaivautuneilta paketoidessaan vanhaa lohta. Petyin myös hintoihinne. Seitsemäntoista euroa tahmeasta lohenpuolikkaasta, hävetkää nyt edes!

Ymmärrän nyt miten tässä näin kävi. Minä ja muutkin asiakkaat luotimme teihin. Kukaan ei enää valvonut kauppojen tekemisiä, siinäkin oli säästetty. Niin parisuhteessakin voi käydä – täysi vapaus johtaa hölmöilyyn. Terve epäilys on parempi kuin sokea luottamus. Olen itsekin ollut kaupassa töissä ja nähnyt yhtä ja toista. Palkkakuititkin piti joka kerta tarkistaa, koska vanhemmat kollegat varoittivat vedätyksestä. Kauppiaat ovat ovelia veijareita. He kylpevät rahoissaan, mutta kassa laitetaan maksamaan, jos lippaasta puuttuu viisi euroa. Jos kauppias haluaa myydä vanhat kalat, tiskillä myydään, ei siinä ole vastaan sanomista.

Minua huolestuttaa kuitenkin myös toinen asia. Milloin meistä asiakkaista on tullut niin tolloja, ettemme enää osaa katsoa edes ruokien tuoreutta? Kyllä kai kaikki tietävät, ettei jauhelihaan laiteta parasta priimatavaraa. Jos käytetyn auton myyjä sanoo, ettei autossa ikinä ole ollut mitään vikaa, se on loistoyksilö ja ettei moottorista kuuluvasta kolinasta kannata olla yhtään huolissaan, se ei ehkä ole ihan koko totuus. Myyjä yrittää aina myydä. Kalaakin pitäisi haistaa ennen kuin sen ostaa, ihan niin kuin auto pitää koeajaa ja tutkia onko siinä ruostevaurioita.

Suomalainen itsepalvelukulttuuri on tehnyt meistä uusavuttomia ostajina. Emme osaa vaatia enää mitään. Olemme itse hölmöjä, jos uskomme kaiken mitä te sanotte. Ja jos emme vaihda kauppaa kun huomaamme että meitä on kustu silmään, olemme vielä hölmömpiä. Kuinka osaisimme vaatia parempaa palvelua, jos emme vaadi edes tuoretta ruokaa? Ehkä nyt koittaa taas pienten kauppojen kulta-aika. Kun kauppias tuntee kaikki asiakkaansa, ei hän voi valehdella päin naamaa, että viikon vanha kala on tuoretta. Ei ole varaa.

Irlannissa kokonainen kaksikiloinen lohi maksoi kympin. Ja sitä tuli syötyä paljon. Uskon, että se oli tuoretta kun hain kalan lauantaiaamuna juuri kun lasti oli tullut kauppaan. Ainakin niin minulle väitettiin. Pikkuhiljaa kalan syöminen on Suomessa vähentynyt. En kuitenkaan aio lopettaa. On ehkä reilua kertoa teillekin mitä aion tehdä. Minulla on jo toinen. En osaa kalastaa, mutta minullapa on kaveri, joka saa niin paljon haukia, ettei pysty niitä itse syömään, perhana. Isoimmat väittää laskevansa jopa takaisin mereen. Seuraavan kerran, kun hän tulee saaliin kanssa vesiltä, olen pyytänyt soittamaan. Ajan heti rantaan hakemaan kalan, jota ei ole pyöritelty jääaltaassa viime viikon tiistaista asti.

maanantai 24. elokuuta 2009

Hyvät, pahat ja keskituloiset

Suomalaiset kuvittelevat elävänsä länsimaisessa hyvinvointivaltiossa. Tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa. Ne, jotka haluavat uskoa ensimmäiseen lauseeseen, voivat opettaa lukemisen tähän.

Uutisen mukaan keskipalkka Suomessa on kolme tuhatta euroa. Äkkiseltään luulisi, että puolet suomalaisista saa vähemmän ja toinen puoli enemmän liksaa. Tosiasiassa suuri enemmistö tienaa paljon vähemmän, koska alaspäin mentäessä tulee nollaraja vastaan, mutta ylöspäin ei. Irlannissa keskipalkka oli myös pari vuotta sitten kolme tonnia. Voisi helposti tämän perusteella kuvitella, että maissa on suurinpiirtein samanlainen elintaso, näin tilastoilla halutaan todistaa. Mutta eipä ole. Vuosia sitten kolmen tonnin kuukausipalkasta jäi Irlannissa nettona käteen 2650 euroa. Verottaja vei 350 euroa.

Päästäkseen samaan nettotuloon Suomessa pitää bruttopalkan olla reilusti yli neljä tonnia, koska verottaja vie karkeasti tonnin enemmän kuussa. Tämä tekee vuodessa 12.000 euroa enemmän valtion taskuun. Bruttopalkkojen lisäksi on tapana uutisoida ostovoimaa, joka liittyy yleiseen hintatasoon. Siksi nettotulojen vertailukin on vaikeaa. Ostovoima kuulostaa mystiseltä ja vaikeasti ymmärrettävältä, niinkuin veroilmoituksen täyttöohjekin. Puhuttaisiin köyhyydestä kun siitä kerran on kyse. Selkokielellä heikko ostovoima tarkoittaa sitä, että suomalaiset ovat köyhiä – rahalla ei saa kovin paljon. Irlantilaisten viikkoraha on siis kolmekymppiä ja meillä isä antaa vain kympin.

Keskituloista enemmän ansaitsevana en tiedä miten pienipalkkaiset tulevat Suomessa edes toimeen. Kun Irlannissa ostimme viikon perusruoat, neljä kassillista maksoi Lidlissä 60 euroa ja Tescossa 80. Prismassa samaan saa helposti menemään 130 euroa. Myös valikoima on pienempi. Eivätkö suomalaiset halua parempaa vai eivätkö he vain tiedä tai halua myöntää olevansa huono-osaisia? Miksei kukaan valita? Miksei kansa nouse barrikaadeille? Nyt odotetaan kiltisti luvattua ruoan arvonlisäveron alennusta ja sitten luultavasti uutisoidaan miten ruoka on 2,3% halvempaa kuin ennen.

Lafferin käyrä, jota ei tosin ole todistettu oikeaksi, kuvaa veroasteen ja valtion verotulojen yhteyttä. Käyrän eli teorian mukaan veroastetta alentamalla, valtion tulojen pitäisi nousta. Pienempi tulovero vähentäisi pimeää työtä ja veronkiertoa, lisäisi mahdollisuutta kuluttaa ja työpaikkoja sekä parantaisi työn kannattavuutta. Korkea (suomalainen) veroaste taas saa aikaan päinvastaisen vaikutuksen ja synnyttää heikosti tuottavan ja hitaasti liikkuvan yhteiskunnan.

Jossakin Lafferin käyrällä on kohta, jossa verotuksen tuottavuus kääntyy laskuun eli kansa saa tarpeekseen riistosta ja lakkaa maksamasta veroja. Ehkä suomalaiset ovat poikkeus ja tätä pistettä ei ole lainkaan. Ehkä koko käyrä on pielessä. Nyt kun poliittisen korruption olemassaolokin on todistettu, olisiko sopiva aika paljastaa muitakin tämän yhteiskunnan mädännäisyyksiä, kuten se mihin verorahat katoavat. Ei niillä ainakaan mitään hyvinvointiyhteiskuntaa ole ylläpidetty.

Mihin katoaa se 12.000 euroa, jonka annan verottajalle kohtuullisen irlantilaisen veroprosentin lisäksi? Oma teoriani on, että sillä järjestelmä ylläpitää itse itseään. Niin se sosialistisissakin maissa meni. Toisin sanoen suuri keskituloisten pikkuvirkamiesten armeija työllistää itse itsensä hankalan valtionbyrokratian pyörittämisellä, josta yksi osa on monimutkaisen verotusjärjestelmän ylläpitäminen – joka taas vaatii suuria verotuloja. Jos verotusta kevennettäisiin tai yksinkertaistettaisiin, syntyisi älytön määrä työttömiä ja kupla puhkeaisi. Kansa saisi tietää, mihin ne rahat oikeasti katosivat, eikä sitä kestäisi kukaan.

torstai 20. elokuuta 2009

Löylymaaottelu

Etsin Dublinissa ensin pitkään kelvollista uimahallia ja kuntosalia. Yksityiset olivat kalliita ja vaativat vuoden jäsenyyden, jota olisi pitänyt anoa monisivuisella pumaskalla. Julkiset hallit taas epämääräisiä – tai useimmiten ne oli jo aikaa sitten suljettu liian huonokuntoisina. Sitten löysin Dublinin keskustasta Markiewiczin. Ei, se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, ei toisellakaan, mutta se oli parasta mitä kuudella eurolla sai.

Huippu, ja se miksi Markiewiczissa kannatti käydä, oli sauna. Löyly oli hyvä, lauteet puolikaaressa kiukaan ympärillä, pienestä ikkunasta näki uima-altaaseen ja oli vain yksi yhteinen sauna miehille ja naisille. Siellä oli aina täyttä, muutkin olivat todenneet sen erinomaisen pehmeän löylyn. Myös kiinalaiset, joita uimahallin silminnähden rosoinen primitiivisyys ei lainkaan häirinnyt. Alalauteella kiinalaiset tytöt valelivat itseään maidolla. Minä istuin ylälauteella ja ajattelin, ettei elämä ilman saunaa olisi minkään arvoista.

Irlantilaiset sanoivat Markiewiczia likaiseksi ja primitiiviseksi. Se olikin kaiketi juuri sitä. Kuntosalin laitteista puolet oli rikki. Pöly ajelehti soutulaitteen alla vetojen tahtiin, kahvat olivat tahmeita ja hiki haisi. Yhteissuihku näytti turkkilaisen vankilaleffan kuvauspaikalta. Altaan vesi oli kylmää, mutta kattoikkunasta näkyi pala Irlannin taivasta. Uimahallit ovat Suomessa paljon paljon puhtaampia. Vain yksi asia on mennyt vikaan – saunominen. On porealtaita ja höyrysaunojakin, mutta miehet ja naiset on yhä uusissakin uimahalleissa eroteltu omiin saunoihinsa? Mistä tämä sukupuoliapartheid oikein tulee? Mikseivät perheet voi saunoa yhdessä niin kuin muualla tehdään? Eikö juuri Suomessa luulisi oleva normaalia, että miehet ja naiset osaavat saunoa sopuisasti yhdessä?

Meillä on ilmeisesti juututtu savupirttiaikaan kun uimahousuja ei tunnettu ja sauna oli ainoa peseytymispaikka. Tai aikaan, jolloin kerrostalon yhteissaunassa kävivät kaikki tiistai-iltaisin ja se tuntui ihan normaalilta. Uimahallien suunnittelijat eivät ole huomanneet, että maailma on muuttunut. Ulkomaalaiset eivät sentään yleensä noudata uimahallien hölmöjä uimahousukieltoja. Kai bakteerien keräily istumalla vieraiden ihmisten kanssa munasillaan samoilla saunanlauteilla on jokseenkin vastenmielinen ajatus. Odotamme aikaa, jolloin sivistys, nykyaika, yhteissauna ja suihkukopit saapuvat suomalaisiinkin uimahalleihin. Saunotaan kotona miten tahansa, mutta yleisessä saunassa pitäisi ottaa muutkin huomioon.

Kyllästyin lopulta Markiewiczin tahmaisuuteen ja täytin monisivuisen hakemuksen sekä maksoin suolaisen jäsenmaksun. Yksityisellä uutuuttaan huokuvalla kuntosalilla oli monta poreallasta, sauna, hammam ja iso uima-allas, jonka vesi oli sopivan lämmintä. Kuntosali kiersi uima-altaan ympärillä, kuntopyöriä ja juoksumattoja oli ainakin sata ja polkiessa sai katsella joko suoraan uima-altaaseen tai omaa televisiota. Salilla kaikilla oli mukanaan pieni pyyhe, jolla pyyhittiin hiet laitteista käytön jälkeen. Oli myös sivistyneet suihkukopit, hyväntuoksuista saippuaa ja partavettä.

Leppävaaran uimahalli tuo kotoisasti mieleen Dublinin Markiewiczin. Se on itse asiassa varsin samanlainen. Paitsi vankilasuihkut ja hometta uima-altaassa, sielläkin on primitiivinen, hienhajuinen kuntosali ja hyvä sauna. Tai hyvä ei riitä alkuunkaan. Sauna on loistava, se oikeanpuoleinen pienempi. Se on yksi parhaista saunoista, joissa olen kylpenyt. Vain kiinalaiset tytöt puuttuvat alalauteilta.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Tulevaisuuden matkailua

Ihminen nukkuu kolmanneksen elämästään. Nuoriso viettää tilastojen mukaan internetissä kolmanneksen elämästään, varmaan sen saman jonka muut nukkuvat. Minä olen viettänyt kolmanneksen elämästäni lentokentillä, bussiasemilla ja junia odottaessa. Matkailu on hauskaa, mutta jumalattoman raskasta. Kolme tuntia lentokentällä pienten lasten kanssa vastaa yhtä täyttä työviikkoa. Jos lento myöhästyy ja odotusaika venyy kuudeksi tunneksi, olen valmis perumaan koko matkan ja palaamaan kotiin.

Ennen matkustettiin hevoskyydillä ja yövyttiin kestikievareissa matkan varrella. Sitten laivoilla tai junilla, mutta sekin oli hirveän hidasta. Lentomatkailu oli alussa mukavaa ja kallista. Nyt se on epämukavaa ja halpaa. Kukaan ei edes tiedä, mikä lentoyhtiö tarjoaa sapuskat ilmaiseksi ja mikä ei. Lentomatka menee mielekkään tekemisen puutteessa joko ruoan syömäkelvottomuuden kauhisteluun tai sen turhaan odottamiseen. Lisäksi lentäminen on yhä pitkäveteistä ja hidasta. Eikö nykyteknologia pysty parempaan? Odotan kärsimättömänä seuraavia matkailua helpottavia keksintöjä.

Matkantiivistin. Kun tiedostojakin osataan pakata niin pieneen tilaan, miksei aikaa? Lentomatkan voisi niputtaa mukavasti varttituntiin. Sen verran pystyy kolmivuotiaskin istumaan paikoillaan rikkomatta mitään. Korpulle mahtui 1,44 megaa. Nyt muistitikulle, joka on korppua pienempi, voi tunkea tietoa helposti tuhat kertaa enemmän. Matkailu ei ole kehittynyt yhtä sukkelasti. (Tiedemiehille vinkiksi: olisiko mustista aukoista mitään apua?)

Painorajoitteinen matkalaukku. Siihen kenenkään elämänkumppani ei pysty tunkemaan yli kahtakymmentäkolmea kiloa tavaraa. Jos yrittää, laukku aukeaa itsekseen ja nakkaa hiustensuoristimen ja yövoiteet ulos. Edistyneempi vaihtoehto olisi maan vetovoimaa hylkivä laukku, jonka nostamiseksi ei tarvitsisi ponnistella silmämunat punaisina vaan se leijailisi sopuisasti kantokorkeudella. Ei tarvitsisi myöskään jännittää lähtöselvityksessä, tuleeko vaimon pakkaamista hillopurkeista rikesakkoja vai ei.

Kusetuksenpaljastin.
Laite piippaisi heti kun joku puhuisi palturia hinnoista, valmistusmaasta, aukioloajoista tai ajoreiteistä. Samassa laitteessa voisi olla kohtuuhintaisen yöpaikan tai kelvollisen ravintolan tunnistin ja GPS-kartta opastaisi kätevästi perille. Yöllä samalla navigaattorilla pääsisi suorinta tietä takaisin omaan hotelliin ja se piipittäisi äänekkäästi jos askel alkaisi viettää tankotanssiluolien suuntaan.

Lounasdesi. Kun käsidesi ei riitä. Yleensä quickstep-harrastus alkaa kulinarististen nautintojen seurauksena. Desinfiointiaineella voisi suihkuttaa huomaamattomasti ruoka-annoksen ja eliminoida ylimääräiset mikrobit pilaamatta ruoan makua tai myrkyttämättä itseään. Vuorokausi tiputuksessa hondurasilaisella ensiapuklinikalla kuulostaa jälkeenpäin samalta kuin olisi kutittanut paljain käsin krokotiilia, mutta ei se hauskaa ollut. Chili ja vodka tietysti auttavat myös, mutta molemmilla on ikäviä sivuvaikutuksia.

Monitoimityökalu 2.0. Missä se taskulamppu on kun sitä tarvitaan? Taskukokoiseen linkkariin pitäisi saada ainakin vaelluskartat, varamela, osoitekirja, laajakaistayhteys, videokamera, kaukoputki, juustohöylä, kosketusnäyttö, värinähälytys, 24-osainen retkiastiasto, polkupyörä, leivänpaahdin ja vessa.

Katumuspilleri miehille.
Kun tulee kuitenkin vietettyä se pitkä kostea ilta, aamulla museokierros voi olla ylitsekäymätön paikka. Katumuspillereillä voisi siirtää kankkusta vaikkapa 24 tuntia eteenpäin. Onhan siihen keino olemassa nytkin, mutta siitä on tunnetusti kahta kauheammat seuraukset. Ja paljon enemmän kaduttavaa.

maanantai 10. elokuuta 2009

Mörkö, riikinkukko ja jäätelöauto

Lapsilla oli vauhdikas mielikuvitusleikki menossa. 3-vuotias huusi “nyt iso tulee”. Sitten juostiin olohuoneen arkun taakse piiloon ja kyyristeltiin nurkassa ihan hiljaa. Kuuntelin sivusta saadakseni selville, mikä se iso on, mutta pahis ei ilmeisesti leikissä tarvinnut konkreettisempaa määrittelyä. Iso on iso ja pelottava. Eikö juuri kaikkein pelottavinta ole tuntematon, se jota ei osata määritellä, jota ei tunneta? Iso on arvaamaton, vieras ja iso. Kukapa isoa ei pelkäisi? Pelkääväthän aikuisetkin itänaapuria, se kun on niin iso.

Yleensä suurin pelon aihe kotona on ollut hammaspeikko. Olen itse syypää. Keksin hammaspeikon avuksi, kun hampaidenpesu oli joka iltaista juoksentelua eikä tahtonut sujua. Hammaspeikon esittelyn jälkeen ongelmaa ei enää ollut. Tai ongelman ratkaisu synnytti uuden ongelman. Hammaspeikosta tuli nimittäin niin pelottava, että lapset eivät ole ihan varmoja siitä, pysyykö se loitolla vain hampaat pesemällä. Vaimo oli ottanut eteisen seinällä roikkuneen afrikkalaisen puunaamionkin alas, kun toinen lapsista sanoi että se pelottaa. Se oli kuulemma hammaspeikko. Tuplakonsonanttien kanssa tuskaileva vaimo tosin sanoi hamaspeiko, mikä pelottaisi luultavasti vain israelilaisia.

Lasten pelot kohdistuvat yllättäviin, mutta enimmäkseen kovin arkisiin asioihin. Poika (1,5v.) pelkää ruohonleikkuria, kaikkia kovia ääniä, isoja koiria ja riikinkukkoja. Tyttö (3v.)pelkää kovaa vauhtia aivan hirvittävästi jopa pulkkamäessä, viherkasveja ja pitkätukkaisia, isoja tai muuten pelottavannäköisiä miehiä. Riikinkukkopelko liittyy muihinkin isoihin lintuihin ja johtuu siitä, että Korkeasaaren kahvilassa riikinkukot tulivat pöydän viereen nokkimaan pullanmuruja, mikä järkytti pientä poikaa suunnattomasti.

Olen iloinen, että pimeää ei pelätä, ei tarvitse nukkua valot päällä. Kukaan ei ole myöskään pelotellut möröillä, jotka asuvat sängyn alla tai muulla älyttömällä. Lapset eivät pelkää lentämistä tai yleensä matkustamista, toisin kuin monet aikuiset. Eivät myöskään vettä, uimahalleja tai korkeita paikkoja. Luin jostain, että kaikkein pelottavin hahmo suomalaisten lasten mielestä on muumilaakson mörkö. Itse en muista koskaan pelänneeni mörköä. Minua peloteltiin lapsena mustalaisilla, mikä oli ilmeisesti aikanaan ihan normaali kasvatusmetodi. Olen kuullut samaa myös eri maissa. Äiti sanoi, että jos et ole kiltisti, mustalaiset vievät. Muistaakseni mustalaiset varastivat pyykkinarulta vaatteita, mikä teki pelotteesta todellisen. Nykyään tuntuisi epäkorrektilta sanoa niin lapsille.

Meillä pelätään omituisesti myös jäätelöautoa. Sekin on suuri tuntematon, jostain syystä sitä ei nimittäin ole koskaan kukaan nähnyt. Aaveauton ääni kuuluu usein, mutta en tiedä missä se liikkuu, ei ainakaan meidän kadullamme. Tunnen syyllisyyttä siksi, etten ole onnistunut oikaisemaan lasten epärationaalista pelkoa näyttämällä heille tuota mystistä jäätelöautoa, vaikka en olekaan tehnyt sitä vain säästäkseni itseäni jäätelön ostamiselta. Toisaalta mielessä on käynyt sekin vaihtoehto, että jospa siellä ei olekaan joku mukava tyttö myymässä. Leffoissahan jäätelöautolla ajavat aina murhaajat. Tai sitten Borat karhunsa kanssa.

Ainakin yhden lasten turhan pelon pystyn tänä kesänä vielä poistamaan. Elämä on muutenkin täynnä pelottavia ja isoja asioita. Pitää etsiä se jäätelöauto.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Lottovoittajasyndrooma

Hietalahden tori on joka päivä täynnä kirppispöytiä. Ja ostajia riittää. Se, että hamstraa käytettyjä vaatteita ei tietenkään johdu siitä, ettei ihmisillä olisi varaa ostaa uusia – ostajia riittää siksi, että Suomessa kirppareilla käyminen ja muukin köyhäily on trendikästä. Irlannissa edellisvuoden vaatteet annettiin isoissa säkeissä hyväntekeväisyyteen, joista Barnardos ja muut järjestöt sitten myivät niitä köyhille kirppareillaan. Ei aukealla torilla julkisesti keskellä kaupunkia.

Suomalaiset ovat mestareita selittämään asioita juuri siten kuin haluavat niihin uskoa. On trendikästä liikkua pyörällä, koska se tarkoittaa sitä, että ajattelee ympäristöä. Ne jotka eivät omista autoa pyöräilevät siksi, etteivät halua saastuttaa planeettaa. Arvokkainta on ajaa vanhalla romupyörällä, kierrätyshän on hyvä teko. Ei tietenkään ole kyse siitä, ettei olisi varaa hankkia autoa tai uutta fillaria tai siitä, että autoilijoille olisi yhtään kateellinen. Työkaveri jopa liimasi fillariinsa tarran: yksi auto vähemmän. Autoilijoista tulee vihollisia, hehän ajavat vain saastuttaakseen!

Mitä ne suomalaiset perusarvot olivat? Rehellisyys, tasa-arvoisuus, ahkeruus? Suomalaiset ovat siis rehellistä kansaa. Entäs sitten ne Lahden hiihtokisat, joissa kaikki olivat aineissa? Talvilajien oma seuraaminen loppui siihen mustaan tiistaihin. Rehellisyyteen kuuluu myös avoimuus. Suomalaiset eivät kerro toisille ketä äänestävät, paljonko saavat palkkaa tai mitä sairastavat. Tunteistakaan ei ole tapana puhua. Henkilökohtaisiin asioihin, siis niihin joista ei puhuta, lasketaan kaikki mikä tapahtuu kotona. Avoimuus käy suomalaiselta yhtä luontevasti kuin Juha Miedolta kirjakieli. Valtionyhtiöt taas ovat perusteellisesti murentaneet kaikki harhaluulot siitä, ettei Suomessa muka olisi suurimittaista korruptiota ja ettei rahanahneus menisi lopulta kaiken muun ohi. On lottovoitto syntyä Suomessa, jos pääsee valtionyhtiön johtokuntaan.

Tasa-arvohan toteutuu tunnetusti niin, että naiset saavat pienempää palkkaa kuin miehet. Tasa-arvon pitäisi olla myös oikeudenmukaisuutta. Niin meillä kuin muuallakin, oikeudenmukaisuutta saa rahalla ja köyhät jäävät rannalle. Samoin maahanmuuttajat, joita kukaan ei ota töihin. Heidät lähetetään onnettomille kursseille, joilla ei opeteta mitään. Ainoa tarjolla oleva duuni on marjanpoimintaa, se kun ei ole vuosiin enää kelvannut suomalaisille. Eikö sen juuri pitäisi olla meidän kansallislajimme? Se siitä ahkeruudesta samalla.

Onhan Suomessa sentään puhdasta. No jaa, ei kukaan halua enää siivotakaan. Ja vaikka tekijöitä olisi, siitä on niin helppo säästää. Puistoissa ja ojanpenkoilla kukkivat monivuotisiksi osoittautuneet pahvimäyräkoirat ja muovikassit. Vesakot rehottavat. Uimahallit ovat homeessa, käsisaippua loppunut kouluista ja viikonloppujen kaupunkikuva kuin vatsahuuhtelufestivaaleilla. Kun matkustaa Suomesta länteen – mihin tahansa maahan – käsidesi tekee mieli ottaa käyttöön vasta kotiin palatessa. Turkulaisesta hampurilaisesta löytyi juuri elävä torakka. Luomuruokaa?

Suomi on kuitenkin turvallinen maa. Pitää vain muistaa varoa mustaa jäätä ja juhannusveneilyä. Kannattaa varmaan välttää myös ostareita, festareita ja muita paikkoja joissa nautitaan runsaasti alkoholia. Kun ei mene asemille, puistoihin, metroon, ratikkaan, paikallisjunaan, metsään, yleisille paikoille tai yksin ulos, on varmasti turvassa. Kouluissa tosin ammuskellaan, ja metsästysseuroissa. Suomalaisten seuraa kannattaa myös varmaan välttää, meillä on puolitoista miljoonaa laillista asetta, kolmanneksi eniten maailmassa. Jos pysyy kotona, ei kannata avata televisiota: sieltä tulee todennäköisesti väkivaltaa.

Tunnustan, että olen alkanut ostaa kirpparivaatteita Hietalahden torilta. Se on ainoa keino löytää lapsille vähän hauskempia ryijyjä kuin kauppojen valikoimissa on, sieltä kun bongaa aina jonkun, joka myy ulkomailta ostettuja vaatteita. Sitäpaitsi kirpparilla pyöriminen on hauskaa ja sosiaalista. Ei missään tapauksessa ole kyse siitä, etteikö olisi varaa ostaa vaatteita uutena kaupasta.

torstai 6. elokuuta 2009

Känsäläisyhteiskunta

Työntekoa ei Suomessa arvosteta. Tämä johtuu siitä, tai näin olen päätellyt, että meillä onkin luokkayhteiskunta. Luokkayhteiskunnassa ei hyväksytä sitä, että tekee omaan yhteiskuntaluokkaansa sopimatonta työtä. Jos esimerkiksi minä joutuisin työttömäksi mainosalalta, mikä on hyvin mahdollista, olisi täysin sopimatonta ryhtyä vaikkapa siivoamaan tai ruohonleikkaajaksi. Eikä sitä paitsi tarvitsisi, koska saisin irtisanottuna ansiosidonnaista korvausta, joka olisi tuntuvasti parempi kuin matalapalkkaisesta työstä maksettava korvaus. Sääli. Osaisin molemmat hommat oikein hyvin, kokemusta on.

Ongelma on siinä, että jos ryhtyisin ajamaan nurmikoita perheeni elättämiseksi, olisin luuseri. Kukaan ei arvostaisi sitä, että teen työtä. Tuttavapiirissä ihmeteltäisiin, miten sille nyt noin yhtäkkiä kävi. Kohtalo saattaisi jopa herättää vahingoniloa: tekeepä vihdoin jotain hyödyllistä. Toinen ongelma on siinä, ettei nurmikonleikkuulla todennäköisesti voisi elättää perhettä ja olisi kannattavampaa olla työtön. Kolmas tietysti se, etten ylikoulutettuna saisi mitään työpaikkaakaan. Voisin toki yrittää ajaa nurmikoita pimeästi, mutta rikkoisin lakia. Jos taas perustaisin yrityksen, verottaja, byrokratia ja talvi ajaisivat sen konkurssiin. Vaikka minulla olisi hieno liikeidea – ajaisin nurmikoita ympäristöystävällisesti moottorittomalla ekoleikkurilla – joutuisin verottajan ja yleisen hintatason takia hinnoittelemaan työni niin arvokkaaksi, ettei asiakkaita luultavasti olisi tarpeeksi.

Yhtä vaikeaa Suomessa on kouluttamattomana päästä hyväpalkkaiseen työhön. Tuijotetaan papereita ja valitaan koulunumeroiden perusteella. Mitä se kenestäkään kertoo työntekijänä, jos on koulussa saanut opettajalta kympin? Ulkomaalaisia taas ei oteta töihin, koska he eivät osaa riittävän hyvin suomea. Yhtäkkiä koulutus ei enää painakaan mitään, sehän on hankittu vieraalla kielellä. Samaan aikaan ylpeillään sillä, että Suomessa on niin hyvä koulujärjestelmä, että kaikki puhuvat vieraita kieliä. Miksei niitä sitten voi ottaa käyttöön kun tarve on? Irlannissa kauppoihin palkattiin kiinalaisia, koska he tulivat tunnollisesti töihin, eivätkä koskaan valittaneet mistään. Se on työnantajan kannalta aika olennaista. Eivät he yleensä englantia osanneet sanaakaan.

Minua häiritsee erityisesti se, että on sosiaalisesti hyväksyttävämpää olla työttömänä, kuin tehdä ‘hanttihommia’. On ihan normaalia hyljeksiä ammatteja, joista ei syystä tai toisesta pidä tai joiden katsotaan kuuluvan väärään kastiin. Keskustelu perustulosta ja kansalaispalkasta osoittaa, että työtä ei pidetä minkään arvoisena. Miksi hyvinvointi kuuluisi kaikille, riippumatta siitä tekeekö jotain sen eteen vai ei? Emme elä enää siinä yhteiskunnassa, jossa ystäväni joutui jättämään arkkitehtiopinnot kesken, kun tyttöystävä tuli raskaaksi. Oli pakko mennä raksalle töihin ja elättää perhettä. Se oli 30 vuotta sitten ainoa vaihtoehto ja ainoa kunniallinen vaihtoehto. Siihen aikaan sitä sanottiin luultavasti vastuunkantamiseksi.

Työnantajani Irlannissa asui talossa, jonka hän jakoi ja oli ostanut kahden kaverinsa kanssa. Talossa asuivat mainostoimiston toimitusjohtaja ja kaksi rakennusmiestä. He olivat parhaita kavereita ja bailasivat yhdessä joka viikonloppu. Voisiko sama tapahtua Suomessa? Tietysti raksalla töissä olevilla nuorilla ei olisi varaa ostaa taloa edes kimpassa. Toiseksi he eivät voisi mitenkään olla parhaita kavereita, koska he kuuluisivat eri yhteiskuntaluokkiin. Jotenkin irlantilainen luokkayhteiskunta vaikuttaa minusta paljon tasa-arvoisemmalta kuin suomalainen semisosialismi, josta on tehty tarkoituksellisen eriarvoinen. Lisäksi suomalaisille ei tulisi edes mieleen ostaa taloa kavereiden kanssa, se vaatisi liikaa sosiaalisuutta.

Irlannissa työntekoa kumarretaan. Kaikki ovat joskus olleet pubissa töissä, eikä kukaan häpeä sitä. Firmamme siivooja lomaili Turkissa ja ajoi melkein tuliterällä autolla. Eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Eikä hän valittanut sitä, että joutui siivoamaan. Työnteon arvostusta voisi parantaa Suomessakin seuraavilla tavoilla: alennetaan veroja niin, että työn tekeminen – vaikka siivoaminenkin – alkaa kannattaa ja jopa houkutella. Tekemätöntä työtä riittää, katsokaa vaikka roskaisia katuojia ja leikkaamattomia nurmikoita. Poistetaan yhteiskunnan tuet niiltä, jotka eivät halua tehdä mitään, jolloin työnteosta tulee ainoa vaihtoehto. Otetaan se irlantilainen tasavero käyttöön, jolloin enemmän töitä tekevä tienaa enemmän kuin vähemmän töitä tekevä. Vai onko se muka jotenkin väärin?