Punainen pesukone

Kävi älytön tuuri, että muutimme Irlannista juuri oikeaan aikaan, ennen kuin lama todella iski. Kuulemma siellä ei enää ole kivaa, sanoi juuri kylässä käynyt irlantilainen ystävä. Kaikki pelkäävät työpaikkojensa puolesta tai ovat jo kotona. Tai siis golfaamassa. Olisi voinut käydä niinkin, että olisimme ostaneet asunnon Irlannista ja ottaneet mahtavan lainan, sitäkin harkittiin. Nyt tilanne olisi se, että asunto olisi menettänyt puolet arvostaan, lainaa olisi jäljellä enemmän kuin olisi asunnon arvo, työpaikat olisivat luultavasti menneet, eikä asuntoa ostaisi kukaan.

Onneksi asuimme vuokralla. Se olikin Irlannissa harvinaisen helppoa. Huonekalut ja kodinkoneet kuuluvat automaattisesti asuntoon. On pölynimuri, pesukone, vedenkeitin, mikro ja joskus astiatkin. Hyvällä tuurilla vuokraisäntä on hankkinut myös patjat, television ja astianpesukoneen, kuten meillä oli viimeisessä asunnossa. Jos imuri sattuu hajoamaan, yhdellä puhelinsoitolla saapuu uusi. Muuttaessa ei välttämättä tarvitse ottaa mukaansa kuin omat vaatteet.

Sosiaalisina irlantilaiset mieluummin kuitenkin jakavat talon muiden kanssa, kuin asuvat ominpäin. Kimppakämppä ei ole vain opiskeijoita varten vaan työssäkäyvät viihtyvät yhtälailla paremmin kommuunissa. Silloin on aina joku kotona ja parhaassa tapauksessa saa vielä mukavia kavereita. Irlantilaiset arvostavat seuraa enemmän kuin yksityisyyttä. Omassa huoneessa saa kuitenkin olla omassa rauhassa ja tuoda vieraita jos haluaa. Omaan asuntoon on tapana muuttaa vasta kun perustaa perheen. Periaatteessa kuulostaa hyvältä. Suurin haaste on vain elämistyylin ja siisteyskäsitysten sovittaminen yhteen muiden kanssa.

Mekin kokeilimme ‘sharing a house’-asumista. Ensimmäisessä talossa isot torakat hölkkäsivät sohvan alta nojatuolin alle ja takaisin. Televisiota katsoessa pidin mieluiten jalat pöydällä. Emme viihtyneet pitkään. Toisesta meidät häädettiin muutaman kuukauden kuluttua. Syy oli selvä: me siivosimme irlantilaisten kämppisten mielestä liikaa. Emme myöskään osanneet oikein kunnioittaa Andrew’n kokkaustaitoja kun hän grillasi naudanlihapihvejään. Talon lisäksi naapurustokin peittyi savuun ja meillä oli alakerran huone keittiön vieressä. Kolmas talo oli väärällä alueella, mutta emme tajunneet sitä ennen kuin auto varastettiin. Sen jälkeen asuimme ilman kämppiksiä ja harkitsimme tarkkaan mihin muutimme.

Kaikki muu ei ollut helppoa, mutta muuttaminen oli. Miksei Suomessakin voisi olla näin? Nyt ihmiset vuokraavat pakettiautoja ja kantavat sukulaisten lahjoittamia lastulevyhuonekaluja asunnosta toiseen järjettömällä vaivalla. Minä roudasin enon lahjoittamaa, punaiseksi maalaamaani Upoa seitsemän vuotta ympari Helsinkiä, vuokra-asunnosta toiseen. 70-luvun pesukone oli luotettava, vaikkakin meluisa kaveri, mutta painoi kuin synti. Tai ehkä enemmän. Jälkikäteen ymmärrän, miksi muuttoapua oli vaikea saada varsinkin viidenteen kerrokseen muuttaessa. Kaiken muun vaivan lisäksi lipevät välittäjät täyttivät aina taskunsa minun rahoillani.

Missähän Upo on nyt? Kippasin sen lopulta kierrätyskeskukseen, muistaakseni Tikkurilassa. Jos joku on ottanut sieltä mukaansa kauniisti maalatun retropesukoneen joskus 2000-luvun alkupuolella, toivotan onnea ja menestystä muutoissa. Tiedoksi uudelle omistajalle: en kaipaa pesukonettani takaisin.