perjantai 12. kesäkuuta 2009

Ihanaa, lahjoja, ihanaa!

Liput on ostettu, lähdemme taas Romaniaan. Suurin stressinaiheuttaja ei ole koskaan ollut lentomatka pienten lasten kanssa, perillä mahdollisesti odottava 40 asteen helle tai vessan käyttö junamatkalla, vaan ne tuliaiset. Kun jokaiselle pitäisi viedä jotain – sukulaisille, tutuille, kummeille, lapsille, vanhuksille ja anopin naapureillekin. Kaikki kuulemma odottavat meitä – ja tuliaisia. Tässä sitä taas ollaan.

Alussa en ymmärtänyt lahjoista yhtään mitään. Niitä saatiin ihan liikaa, saapuessa ja lähtiessä. Meille toivat lahjoja myös ihmiset, joiden kanssa emme olleet missään tekemisissä. Vasta seuraavana vuonna tajusin, että he odottivat meiltä nyt vastavuoroisesti jotakin. Eivät toki kaikki, mutta ajateltiin, että olisi epäkohteliasta jättää joku ilman jos joku toinen sai. Luonnollisesti lahjan piti olla hieman parempi, näin olisi kohteliasta toimia. Lahjoja odottavien lista kasvoi ja kierre oli alkanut.

Vietiin leivänpaahdin, vedenkeitin, tehosekoitin, dvd-soitin, vaatteita, kenkiä, kynttilänjalkoja, ruokaa, leluja, pelejä ja paljon paljon kaikkea pientä kivaa. Mietittiin mikä kenellekin sopisi ja mitä vietiin viimeksi. Puolet laukkujen sisällöstä oli tuliaisia. Tietokonettakin pyydettiin, mutta kieltäydyimme. Ihmiset eivät ymmärtäneet, että lentokoneeseen saa todella ottaa vain 20 kiloa tavaraa, ei yhtään enempää. Viime vuonna menimme sitten vaatimattomampien viemisten kanssa, koska meillä oli kaksi pientä lasta kainaloissa ja tuliaisten kantaminen kyllästytti muutenkin. Syntyi ilmiriita ja pitkä mykkäkoulu. Päätimme lomailla vastedes muualla.

Savun laskeuduttua tajusimme itse ruokkineemme ennakkokäsitystä, että lännessä ollaan rikkaita ja eletään yltäkylläisyydessä, kantamalla liikaa lahjoja. Luulimme, että se ilahduttaisi. Ehkä elintasoero joskus oli hurja, mutta ei ole ollut enää aikoihin. Tavaraa on kaupoissa ehkä enemmän kuin Suomessa, mitään ei puutu. Romaniassa kaikki eivät todellakaan ole köyhiä, eivätkä Suomessa kovin monet rikkaita. Silti moni uskoo niin, kummassakin maassa. Urbaani legenda kertoo perheestä, joka otti pankista monta tonnia lainaa, voidakseen viedä kunnon tuliaiset kotona odottaville sukulaisille. Tavaroista ei edes pidetty, mutta velkaa ja katkeruutta jäi moneksi vuodeksi.

Mutta kun lahjat kuuluvat olennaisesti kulttuuriin. Koko Romanian yhteiskunta pyörii lahjoilla. Korruptio ei ole mikään rikkaruoho, jonka voi kitkeä pois – se on puutarhan ainoa kasvi. Asiat sujuvat virastoissa ja monessa muussakin paikassa vain jos vie mukanaan kahvia, suklaata tai saippuaa. Juuri siksi vaimoni halusi sieltä niin kiihkeästi pois, hän ei enää jaksanut sitä, ettei lääkäriinkään voinut mennä ilman ‘tuliaisia’. Töissä tuli aina joku tuputtamaan lahjoja palveluksia vastaan.

Minusta pienten lahjojen antaminen ja saaminen perhepiirissä on ihan hauskaa, en haluaisi pilata sitä. Saan joka kerta hupaisasti samaa deodoranttia ja liian ison paidan. Mitä sitten teemme? Tyhjin käsin menemisestä tulisi itselle paha mieli. Pitäisi keksiä taas jotain pientä ja edullista, joka ilahduttaa, mutta ei loukkaa ketään. Perinteisiä lahjuksiakin kokeilimme kerran: kahvi ja saippua painoivat älyttömästi ja suklaa suli laukkuun. Onneksi anoppi on aina vilpittömästi vakuuttanut, ettei hän tarvitse yhtään mitään, riittää kun me tulemme. Niin sen pitäisi ollakin, olisi kaikille paljon helpompaa.

1 kommentti:

  1. Oho, onpa mielenkiintoista! Itse tykkään todella paljon antaa lahjoja ja viedä tuliaisia, ja on tosi mahtavaa kun keksii juuri sen "täydellisen" lahjan tai tuliaisen, mutta tuo kuulostaa aika ahdistavalta.
    Toivottavasti keksitte jotain kivaa ja kevyttä!

    VastaaPoista