Miehen manifesti

Mies on perheen pää ja päättää kaikista tärkeistä asioista. Monet asiat eivät ole kuitenkaan niin tärkeitä, että miehen tarvitsisi niihin itse puuttua. Suurimman osan asioista päättää alempi johtoporras eli vaimo. Jos vaimo ei syystä tai toisesta jotakin päätä, sen päättää yleensä työnantaja.

Vaimon mielestä mies yrittää lähteä töihin liian aikaisin, eikä tee riittävästi kotitöitä – aamulla pitäisi tyhjentää astianpesukone, keittää lapsille puuroa ja silittää paidat itse. Työnantajan mielestä mies tulee töihin liian myöhään.

Vaimon mielestä töistä voi lähteä vähän aikaisemminkin, ei aina tarvitse tehdä täyttä päivää. Työnantajan mielestä mies ei ole oikein sitoutunut, ei osoita riittävää innostusta ja välttelee vastuuta.

Työnantajan mielestä parkkipaikkoja ei tarvita, koska julkinen liikenne toimii niin hyvin. Vaimon mielestä töihin voi mennä vaikka polkupyörällä, siinä saa samalla raitista ilmaa.

Vaimon mielestä lounaaksi riittävät nuudelit ja tonnikalapurkki. Jos ehtii kotiin lounaalle, voi samalla hyvin imuroida. Työnantajan mielestä lounassämpylän voi syödä taksissa matkalla palaveriin.

Työnantajan mielestä sunnuntaina on hyvä aloittaa tulevan viikon projektien valmistelu. Vaimon mielestä sunnuntai on lepopäivä, jolloin mies saa ajaa autolla ympäri maata ja esitellä hauskoja retkikohteita perheelleen.

Vaimon mielestä mies ei vietä tarpeeksi aikaa lasten kanssa. Työnantajan mielestä vapaa-aikana ehtii hyvin opiskella ja kehittää itseään lukemalla oman alan kirjallisuutta.

Vaimon mielestä mies ansaitsee reilun palkankorotuksen tasaisin väliajoin. Työnantajan mielestä nyt on sellaiset ajat, että kaikkien on joustettava ja osattava tinkiä vähän omasta mukavuudestaan.

Työnantajan mielestä miehen asema yrityksessä on olla yksi alan johtavia asiantuntijoita, tiimin kantava voima, sekä innovaattori ja hengenluoja organisaatiossa – mutta ei toki mitenkään korvaamaton. Vaimon mielestä miehen työ on turhanpäiväistä palavereissa istuskelua.

Vaimon mielestä työpisteen ergonomiasta on pidettävä huolta ja vaadittava kaikki laitteet, jotka parantavat työasentoa ja estävät selkävaivojen syntyä. Työnantajan mielestä työtuoli on ihan hyvä, vastahan se ostettiin muutama vuosi sitten käytettyjen toimistokalusteiden liikkeestä.

Työnantajan mielestä toimistolla siivotaan kerran vuodessa ja se on riittänyt ennenkin. Vaimon mielestä pöytätasot pitäisi pyyhkiä ja lattia luututa joka viikko ja keittiöpinnat tulisi pestä joka päivä.

Vaimon mielestä lehden lukeminen on jotain mitä tehdään vasta sitten kun kaikki tärkeät kotityöt on tehty. Työnantajan mielestä se lasketaan lounastauoksi.

Työnantajan mielestä pikkuinen flunssa ei mitenkään häiritse etätyön tekoa kotoa käsin. Vaimon mielestä mies ei näytä yhtään kipeältä ja paranee varmasti nopeammin jos hoitaa kaikki ne tekemättä jääneet korjaustyöt sängyssä makoilun sijaan.

Työnantajan mielestä palavereissa ei tarvitse tarjota viinereitä, ei niitä ole asiakkaillakaan enää. Vaimon mielestä pitää ostaa eksoottisia hedelmiä ja paloitella niitä kauniiksi asetelmaksi isolle tarjoilulautaselle.

Vaimon mielestä firman luottokortti on koko perheen yhteinen ilo. Työnantajan mielestä sitä pitäisi säilyttää toimistolla lukitussa laatikossa ja käyttää vain äärimmäisen pakon edessä.

Työnantajan mielestä työsuhde-eduista ei kannata verotuksen takia edes keskustella. Vaimon mielestä täysi autoetu ja maksettu hiihtoloma Lapissa koko perheelle ovat vähintään itsestäänselvyyksiä miehen työpanoksen vuoksi.

Vaimon mielestä mies hankkii itselleen yhtenään lapsellisia leluja ja käyttäytyy niiden kanssa kuin pikkupoika. Työnantajan mielestä mies ei ole riittävän hyvin perillä teknisistä ominaisuuksista, jotta osaisi korjata itse oman tietokoneensa ilman kallista huoltopalvelua.

Työnantajan mielestä asiakkaiden iltatilaisuuksiin osallistuminen on välttämätön osa verkostoitumista ja osoittaa aktiivista palveluasennetta. Vaimon mielestä arki-iltoina viinaa juova mies on vastenmielinen baareissanotkuja, joka haisee maksakirroosilta ja saa viettää kaksi yötä takkahuoneessa miettien tekosiaan.

Vaimon mielestä mies on ollut jo vuosia valmis nousemaan yrityksen johtoryhmään ja saamaan oman huoneen. Työnantajan mielestä mies on vasta uransa alkupuolella ja hänellä on vielä paljon opittavaa.

Miehen mielestä...no jaa. Koiran mielestä nyt pitää mennä ulos.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Selkä vääränä

Olen lukenut toimitusehdot

Käyttäkää terveinä!