tiistai 17. maaliskuuta 2009

Lepopäivä?

Sunnuntaista on taas tullut ongelma. Suomesta puuttuu selkeä kaava siitä, miten sunnuntaita kuuluu viettää. Irlantilaiset kyllä tietävät. Aamulla syodään paahtoleipää, munia, makkaroita ja papuja tomaattikastikkeessa. Sitten vedetään kauluspaita päälle ja mennään kirkkoon. Kirkosta päästyään miehet ostavat sanomalehden kirkonportilla seisovalta myyjältä. Lehtikin määräytyy jokaiselle kaupunginosan ja yhteiskuntaluokan mukaan. Sitten lehti kainalossa vaelletaan pubiin.

Pubi on irlantilaisille pyhä paikka, vähintään yhtä tärkeä kuin suomalaisille sauna. Siksi se sopii kirkon jälkeen oikein hyvin sunnuntaiohjelmaan. Pubissa syödään lounas eli ‘carvery lunch’ seisovasta pöydästä. Ruokaakaan ei tarvitse ihmetellä, menu on joka paikassa sama. Tarjolla on uunissa haudutettua nautaa, porsasta tai kalkkunaa, lohkoperunoita, ruskeaa kastiketta ja vetisiksi keitettyjä vihanneksia, joita ei ota kukaan. Maha täynnä on helppo nytkähtää sohvalle tuoppi kädessä tuijottamaan iltapäivän matsia, jotain niistä omituisista urheilulajeista, joita harrastetaan vain Irlannissa. Siinä se iltapäivä sitten meneekin.

Kadehdin irlantilaisia. Heillä on vielä vaihtoehtojakin, voi mennä vaikka ostoksille, jos olut tai buffet ei syystä tai toisesta mene alas. Sateisina sunnuntaipäivinä kauppakeskukset olivat ainakin vielä pari vuotta sitten täynnä kuin pakistanilainen paikallisjuna. Suomessa kirkossa käyminen on epäsuosiossa, kukaan ei veisi lapsiaan pubiin, ainoa sanomalehti putoaa omasta luukusta kotiin ja kaupat ja ruokaravintolat ovat kiinni. Sunnuntaisin olisi minullakin aikaa kuljeskella kaupoissa, siellä sieluni lepäisi. Olen lukenut netin keskustelupalstoja, joissa kiihkeästi puolustetaan ja varsinkin vastustetaan kauppojen aukioloaikojen vapauttamista. En silti ymmärrä miksei se ole kauppiaan oma asia, koska hän putiikkinsa avaa ja sulkee. Pitäköön kauppaa auki vaikka koko yön, mitä se muille kuuluu. Niin kapitalistisemmissa maissa toimitaan.

Jos en jaksa miettiä sunnuntaiksi jotain erityistä ohjelmaa ja myydä sitä koko perheelle, päivä kuluu kotona. Lapsiperheessä se ei ole rauhallinen päivä. Laitetaan ruokaa, siivotaan ja tiskataan, kerätään pyykkejä, puetaan ja riisutaan, itketään ja huudetaan. Iltapäivään mennessä kakarat ovat piirtäneet keittiönpöytään, nielleet kaukosäätimistä patterit ja hakanneet pikkuautoilla pesukoneen kyljen lommoille sekä jättäneet kolme kertaa sormet kaapinoven väliin. Lepopäiväksi sitä ei kutsuisi vaikka kivitettäisiin. Ei ihme, että heikkohermoisemmat työnarkomaani-isät pakenevat illaksi töihin vedoten muka alkuviikon tärkeisiin myyntipresentaatioihin.

Rentouttavalle ja hidastempoiselle sunnuntaiohjelmalle olisi huutava tarve. Vai oliko se sittenkään hienoa, kun nuorena heräsi sunnuntaisin puoleltapäivin, useimmiten yksin, pää kipeänä? Päivä kului pizzaa tilatessa ja telkkaria tuijottaessa. Oli ihan liian hiljaista ja tylsää, liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä. Nyt se on juuri toisinpäin. Koskaan ei osaa olla oikein tyytyväinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti